KESÄN HUIPPUTARJOUS: Museokortti vain 65 € (norm. 76 €). Osta nyt
 
Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Arkista aherrusta

Käsityömuseo Miila, Paimio

  • 3.6.2020–31.12.2024

Tervetuloa mukaan Lempin ja Einon kanssa käsityön ja kädentaitojen historiaan

 

Pääasiassa museon omista kokoelmista koottu näyttely kertoo käsityön historiasta viimeisen sadan vuoden aikana. 1920-luvun omavaraistalouden ajasta, näyttely kulkee läpi sotavuosien ja niitä seuranneet pula-ajat, teollistumisen, kaupungistumisen kiihtymisen sekä kulutusyhteiskunnan vakiintumisen. Seuranaan museovieraalla on näyttelyn kuvitteelliset päähenkilöt, Lempi ja Eino. Heidän tosielämän esimerkkeihin perustuva tarinansa kuvaa paitsi käsityön historiaa, myös laajemmin suomalaisen yhteiskunnassa 1900-luvulla tapahtuneita muutoksia. Näyttelyssä on esillä sekä käsitöitä 1800-luvulta 2000-luvulle saakka, että käsitöiden valmistuksessa käytettyjä tarvikkeita. Kaikki sekä miesten että naisten töissään tarvitsemat työvälineet rukeista ja kangaspuista lapionvarsiin tehtiin usein perhepiirissä.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Museon yhteystiedot

Käsityömuseo Miila
Kirjakuja 2, 21530 Paimio

+358 2 474 5109

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Käsityömuseo Miila, Kirjakuja 2, 21530 Paimio


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

5/4/3€

Maksutavat

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti Suljettu
Ke Suljettu
To Suljettu
Pe Suljettu
La Suljettu
Su Suljettu

Avoinna vuonna 2023 1.6 - 6.8. ke - pe klo 11 - 17.30, la -su klo 12 - 16. sekä 7.8. - 31.8. ke - su klo 12 - 16. Muina aikoina tilauksesta. Ilmainen sisäänpääsy Varsinais-Suomen Museopäivänä elokuun viimeisenä sunnuntaina klo 12-16.

 

Kohdetta lähellä olevat museot