Tikanojan taidekoti

20.3.2020–23.8.2020

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Poppelikuja ja muita teoksia Emil Aaltosen kokoelmasta

Tampereella toiminut vuorineuvos ja kenkätehtailija Emil Aaltonen (1869–1949) keräsi 1910–1940 -luvuilla merkittävän taidekokoelman, joka koostuu 1800- ja 1900 -lukujen suomalaisista merkkiteoksista sekä vanhemmasta eurooppalaisesta taiteesta.

Aaltonen keräsi kokoelmaansa Tampereella samaan aikaan kuin Frithjof Tikanoja ja Karl Hedman kartuttivat omia kokoelmiaan Vaasassa. Aaltonen ja Hedman jopa kilpailivat pariin otteeseen samoista teoksista ja oli pienestä kiinni, ettei Werner Holmbergin Poppelikuja (1857) päätynyt osaksi Hedmanin kokoelmaa.

Emil Aaltonen osti 1930-luvun alussa kodikseen Jarl Eklundin suunnitteleman Pyynikinlinnan. Rakennuksen tilavat salit tarjosivat arvokkaan ympäristön kokoelman teoksille ja keräilyharrastus sai mahdollisuuden laajentua. Kokoelmaa ei tarkoitettu ainoastaan oman kodin kaunistukseksi. Aikalaistensa tavoin Aaltonen uskoi taiteen merkitykseen kansakunnan sivistäjänä ja henkisen pääoman kasvattajana. Kokoelman teokset luovat kattavan katsauksen suomalaiseen ja eurooppalaiseen taidehistoriaan. Nykyään rakennuksessa toimii Emil Aaltosen museo, jonka kanssa näyttely on tehty yhteistyössä.

Kokoelmasta nousee esiin teemoja, jotka olivat keräilijälle tärkeitä. Fennomaaninen ideologia kannusti Aaltosta hankkimaan teoksia, jotka kuvasivat suomalaista luontoa tai maaseudun perinteistä elämää ja maisemia. Lisäksi häntä vetivät puoleensa kuvaukset ihmisistä. Nämä kaksi teemaa yhdistyvät Hugo Simbergin Lammastytössä (1913), jossa taiteilija on kuvannut perheen 12-vuotiasta piikatyttöä navetan ovella karitsa sylissään.

Aaltosen elämään kuului keskeisesti myös uskonnollisuus, johon liittyviä aiheita kokoelmasta löytyy runsaasti. Näyttelyssä on mukana Madonna-aiheisia teoksia 1500-luvulta 1800-luvulle.

Näyttelyssä on mukana teoksia seuraavilta taiteilijoilta: Nina Ahlstedt, Hennes Autere, David Beck, Gunnar Berndtson, Francois Bonnet, Fanny Churberg, Carl Johan Danielson, Elin Danielsson Gambogi, Albert Edelfelt, Robert Wilhelm Ekman, Gabriel Enberg, Antti Favén, Akseli Gallen-Kallela, Francesco da Santa Croce, Barbieri Giovanni Francesco Guercino, Pekka Halonen, Werner Holmberg, Louis Jean François Lagrenée, Alexander Lauréus, Michiel Janszoon van Mierevelt, Hjalmar Munsterhjelm, Helene Schjerfbeck, Hugo Simberg, Venny Soldan-Brofeldt, Johannes Takanen, Woldemar Toppelius, Ezio Trapassi, Dora Wahlroos, Pietro della Vecchia, Eugene Verboechoven, Victor Westerholm, Maria Wiik, Philips Wouwerman, Ferdinand von Wright, Magnus von Wright ja Viktoria Åberg.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Tikanojan taidekoti
Hovioikeudenpuistikko 4, 65100 Vaasa

040 182 8702

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

9/6/0 €

Maksutavat

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

  • facebook

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 10:00-17:00
Ke 10:00-17:00
To 10:00-17:00
Pe 10:00-17:00
La 10:00-17:00
Su 10:00-17:00

poikkeavat aukioloajat, www.vaasankaupunginmuseot.fi

Poikkeusolosuhteiden vuoksi suosittelemme varmistamaan museon avautumispäivämäärän ja aukioloajat museon omilta kotisivuilta ennen museovierailua.

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Kuntsin modernin taiteen museo
     
     

    Kuntsin modernin taiteen museo

    Kuntsin modernin taiteen museon on yksi Suomen keskeisistä modernin taiteen klassikkokokoelmista.

     
  • Pohjanmaan museo
     
     

    Pohjanmaan museo

    Museo toimii Vaasan kaupungin historiallisena museona ja Pohjanmaan luonnontieteellisenä museona. Meillä voit...

     
  • Bragen ulkomuseo
     
     

    Bragen ulkomuseo

     
  • Carlsron museo
     
     

    Carlsron museo

    Kaunis Carlsro on ainutlaatuinen 1800-luvulta alkuperäisessä kunnossa säilynyt herraskartano.

     
  • Stundars museo ja kulttuurikeskus
     
     

    Stundars museo ja kulttuurikeskus

    Koe 1900-luvun alun elämää ruotsinkielisen Pohjanmaan maaseudulla tutustumalla ulkomuseon 70 erilaiseen...

     
 
 
 
 
 
 
.