Kymenlaakson museo

6.9.2019–1.12.2019

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Eläviä kuvia, hiivagrammeja

Näyttelyyn on koottu uusimmat tutkimustulokset hiivagrammeista sekä vanhempia vedoksia hiivakuvista.

Näyttely pitää sisällään oikeita eläviä kuvia eli hiivagrammeja sekä videoita hiivagrammien prosessista. Taiteilija työskentelee näyttelyn aikana tutkimuskeskuksessa ja valottaa hiivakuvia paikan päällä.

Kotkalainen Johanna Rotko on visuaalinen taiteilija, joka tekee kuvia elävän materiaalin, pääasiassa hiivan avulla. Hän viljelee erilaisia hiivalajeja mikrobiologiassa käytettäville elatusalustoille, joihin hän valottaa UV-lamppujen avulla rasterikuvia. Kuvat muodostuvat noin 48 tunnin valotusprosessissa, kun filmille tulostetun rasterikuvan mustat osat suojelevat hiivasoluja ja niissä kohdissa, mistä UV-valo pääsee läpi, solut kuolevat tai vahingoittuvat. Työskentelytapa on taiteellista kokeellista tutkimista, jonka menetelmät on lainattu biotieteiltä. Hiivagrammitekniikkaan Rotko tutustui Biotaiteen seuran ja Pavillon_35 taiteilijakollektiivin järjestämässä työpajassa vuonna 2013. Siitä lähtien hän on tehnyt töitä hiivakuvien parissa.

Projektin taiteellisen tutkimisen teemana on ollut Rotkon oman luontosuhteen tutkiminen ja se, miten hänen tekonsa vaikuttavat ympäristöön. Luontosuhteen tutkimisessa hän on päätynyt biosentriseen maailmankuvaan, jossa ihminen ei asetu luonnon yläpuolelle. Taide, joka käyttää elollista ainetta, perustuu elävän aineksen manipulointiin, näin on myös hiivakuvien kohdalla. Valotuksen jälkeen Rotko vaikuttaa kuvien olemassaoloon mahdollisimman vähän ja niille kasvaa se, mitä ympäristössä tai alustassa itsessään on. Taiteilija antaa niiden olla, koska luonto ei tarvitse erityistä hoitoa, isommassakaan mittakaavassa. Hän siirtyy manipuloijasta tarkkailijan rooliin, ja hiivakuvat palautuvat biojätekäsittelyn kautta luonnon kiertokulkuun.

Lisätietoa projektista:

Projektisivustot: www.hiivagrammi.fi / www.yeastring.com

Portfolio: www.johannarotko.com

Instagram: https://www.instagram.com/yeastograms/

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Kymenlaakson museo
Merikeskus Vellamo, Tornatorintie 99 , 48100 Kotka

(05) 2341, info 040 350 0497

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

10/6/0 €

Maksutavat

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 10:00-17:00
Ke 10:00-20:00
To 10:00-17:00
Pe 10:00-17:00
La 10:00-17:00
Su 10:00-17:00

Keskiviikkoisin 17-20 näyttelyihin on vapaa pääsy.

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Porvoon museo, Holmin talo
     
     

    Porvoon museo, Holmin talo

    Säätyläistunnelmaa 1700-luvun kauppiaskodissa Vanhan Porvoon sydämessä.

     
  • Haminan kaupunginmuseo
     
     

    Haminan kaupunginmuseo

     
  • Langinkosken keisarillinen kalastusmaja
     
     

    Langinkosken keisarillinen kalastusmaja

    Keisari Aleksanteri III:lle rakennettu kalastusmaja (1889) luonnonkauniissa koskiympäristössä.

     
  • Haminan kauppiaantalomuseo
     
     

    Haminan kauppiaantalomuseo

     
  • J. L. Runebergin koti
     
     

    J. L. Runebergin koti

    Tervetuloa Suomen vanhimpaan kotimuseoon!

     
  • Perinnekeskus Wanha Veteraani
     
     

    Perinnekeskus Wanha Veteraani

    Wanha Veteraani on valtakunnallinen rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan museo, joka vaalii myös sotiemme...

     
  • Jäänmurtaja Tarmo
     
     

    Jäänmurtaja Tarmo

    Englannissa (Newcastle upon Tyne) vuonna 1907 rakennettu Tarmo oli valmistuessaan Suomen suuriruhtinaskunnan...

     
  • Virolahden bunkkerimuseo
     
     

    Virolahden bunkkerimuseo

    Virolahden Bunkkerimuseo on vuonna 1980 perustettu sotahistoriallinen museo, joka kertoo 1940-41 ja 1944...

     
  • Verlan tehdasmuseo
     
     

    Verlan tehdasmuseo

    UNESCOn maailmanperintökohde, joka kertoo mielenkiintoisesta kehitysvaiheesta Suomen teollisuuden historiassa.

     
  • RUK-museo
     
     

    RUK-museo

    Reserviupseerikoulun perinteitä ja historiaa.

     
  • Merikeskus Vellamo
     
     

    Merikeskus Vellamo

    Merikeskus Vellamo on nähtävyys, jonka museot kertovat meren ja Kymenlaakson seudun tarinoita.

     
  • Porvoon museo, Vanha raatihuone
     
     

    Porvoon museo, Vanha raatihuone

    Suomen vanhin raatihuone täynnä tarinoita.

     
  • Poikilo-museot, Kouvolan taidemuseo ja Kouvolan kaupunginmuseo
     
     

    Poikilo-museot, Kouvolan taidemuseo ja Kouvolan kaupunginmuseo