Hangon rintamamuseo

19.10.2019–20.10.2019 (12-17)

Tapahtuma

Sota-arkeologinen viikonloppu Hangon Rintamamuseolla 19.-20.10.2019

Tule seuraamaan ammattiarkeologien kaivauksia ja osallistu luentoihin Hangon Rintamamuseolla lokakuussa!

On kulunut 78 vuotta Hangon rintaman taisteluista. Taistelukentät ovat kasvaneet umpeen, ja moni juoksuhauta, pesäke, korsu ja muu rakennelma on romahtanut tai hävinnyt kokonaan. Metsien haudoissa, saarilla ja merenpohjassa lepää tuntematon määrä kaatuneita sotilaita.
Sota-arkeologia tuo esille uutta tietoa Hangon rintaman taisteluista toisen maailmansodan aikana. Löydöt valaisevat rintaman arkea, taisteluita ja ihmiskohtaloita rintaman molemmin puolin.
Viikonlopun aikana 19.-20. lokakuuta kävijöillä on mahdollisuus seurata sota-arkeologien työtä Hangon Rintamamuseolla. Ohjelmaan sisältyy sekä arkeologisia kaivauksia että esitelmiä.

- Sota-arkeologiset kaivaukset
Tule mukaan seuraamaan miten ammattiarkeologit työskentelevät ”Hanko 1941” -projektin puitteissa. Tutkimusten kohteena on tällä kertaa museon pihalla sijaitseva ”Kuoleman kumpare”, maantien alitse kulkevat tunnelit sekä etulinjassa sijainnut korsu ”Den Gyllene Freden”. Arkeologi Jan Fast kertoo kaivaustöistä paikan päällä sekä lauantaina että sunnuntaina klo 12.
Kaivausten yhteydessä otetaan vastaan myös ennakkoilmoittautumisia Hangö Sommarunin konfliktiarkeologiakurssille vuonna 2020.

- Sota-arkeologiset luennot Rintamamuseolla
La 19.10 klo 15.00-16.00
”Hangö 1941 Hanko” vuonna 2019
- Kuuden kaatuneen neuvostosotilaan jäännösten siirtäminen Hangon Tvärminnestä keväällä ja syksyllä 2019.
- Bengtskärin taisteluiden sota-arkeologinen inventointi ja dokumentointi keväällä 2019.
Luento pidetään ruotsiksi, mutta kysymyksiä voi esittää myös suomeksi.
FM arkeologi Jan Fast, kulttuurien tutkimuksen osasto, Helsingin yliopisto.

Su 20.10 klo 15.00-16.00
Moderneja kartoitusmenetelmiä ja lennokkien käyttämistä sota-arkeologisissa kohteissa Hangon rintamalla.
Luento pidetään suomeksi.
Aleksi Rikkinen, geotieteet ja maantiede, Helsingin yliopisto.

Luento + sisäänpääsy museoon + kahvi: 10 € /henkilö
Huom! Rajoitettu määrä paikkoja. Ennakkovarakset: info@rintamamuseo.fi, 044 7001941.
Päivän menu: Hernekeitto ja pannukakku 10 € /henkilö (tarjoillaan klo 12-14)
Maksetaan paikan päällä käteisellä tai kortilla.
Museoalueen kaivauksia voi seurata ilmaiseksi.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Sagalundin Museo
     
     

    Sagalundin Museo

    Sagalundin museo - kaikenikäisille

     
  • Salon elektroniikkamuseo
     
     

    Salon elektroniikkamuseo

    Museon näyttelyssä esillä radioita, puhelimia, televisioita, monitoreja ja pelattavissa vanhoja videopelejä

     
  • Hangon museo
     
     

    Hangon museo

    Pieni viihtyisä museo Suomen eteläkärjessä. Hangon vanhimmassa rakennuksessa 1700-luvun lopulta järjestetään...

     
  • Fiskarsin Museo
     
     

    Fiskarsin Museo

    Kuuluisan Fiskarsin ruukkikylän historiaa ja kyläläisten elämää 1600-luvulta tähän päivään.

     
  • Salon taidemuseo - Veturitalli
     
     

    Salon taidemuseo - Veturitalli

     
  • Raaseporin linna
     
     

    Raaseporin linna

    Tuhansien tarinoiden rauniolinna.

     
  • Paikkarin torppa
     
     

    Paikkarin torppa

    Paikkarin torppa on Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan, kansanrunouden kerääjän Elias Lönnrotin (1802-1884)...

     
  • Johannes Lohilammen museo
     
     

    Johannes Lohilammen museo

     
  • Käsityömuseo Miila
     
     

    Käsityömuseo Miila

    Museo käsitöiden ja käsillä tekemisen historiasta

     
  • Forngårdenin talomuseo
     
     

    Forngårdenin talomuseo

    Forngårdenin talomuseolla, Raaseporin linnanraunioiden naapurissa, voi tutustua 1800-luvun puolivälin...

     
  • EKTA Museo
     
     

    EKTA Museo

    Museo esittelee Raseporin historiaa ja kaupungissa asuneen Helene Schjerfbeckin elämää ja taidetta.