Tampereen taidemuseo

7.9.2019–5.1.2020

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Osamu Tezuka - Mangan jumala

Mangan eli japanilaisen sarjakuvan luojaksi ja jumalaksi nimitetyn Osamu Tezukan (1928–1989) originaaliteoksista koostuva näyttely.

Osamu Tezuka loi mittavan uransa aikana nykymuotoisen mangan eri tekniikat, kuten elokuvamaisen piirrostyylin ja suurisilmäiset hahmot. Tezukan manga-taide on kerronnallista, psykologisesti tarkkanäköistä, yhteiskunnallisesti kantaaottavaa ja arvomaailmaltaan humaania.

Näyttelyssä on esillä noin 200 originaaliteosta, ja se on Tezukan ensimmäinen museonäyttley Euroopassa. Mukana on Tezukan tunnetuimpia sankarillisia sarjakuvahahmoja urhoollisesta Atom-robotista mangan ensimmäiseen naispuoliseen sankarihahmoon Princess Knightiin. Tezukaa pidetään myös animen eli japanilaisen animaation isänä, ja näyttelyssä nähdään katkelmia hänen anime-elokuvistaan. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Tezuka Productionsin kanssa.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Tampereen taidemuseo
Puutarhakatu 34, 33230 Tampere

(03) 5656 6577

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

Taidemuseo 11/5 €

Maksutavat

Museossa maksuvälineinä käyvät myös:

Smartum 5€ setelit
Tyky-Kuntoilusetelit 2€ ja 4€
Virike-setelit (Edenred) 5€

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 09:00-17:00
Ke 09:00-17:00
To 09:00-17:00
Pe 09:00-18:00
La 10:00-18:00
Su 10:00-18:00

Suljettu näyttelyvaihdon aikana.

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Emil Aaltosen museo
     
     

    Emil Aaltosen museo

    Emil Aaltosen teollisuus- taidehistoriallinen museo.

     
  • Museokeskus Vapriikki
     
     

    Museokeskus Vapriikki

     
  • Hiekan taidemuseo
     
     

    Hiekan taidemuseo

    Hiekan taidemuseo on Suomen vanhin toimiva yksityinen taidemuseo.

     
  • Kimmo Pyykkö -taidemuseo
     
     

    Kimmo Pyykkö -taidemuseo

    Kimmo Pyykkö -taidemuseon vaihtuvat näyttelyt ja kuvanveistäjä Kimmo Pyykön taiteesta ja elämästä kertova...

     
  • Laukon kartano
     
     

    Laukon kartano

    Historiallinen Laukon kartano on Pirkanmaan kauneimmalla järviseudulla sijaitseva taidemuseo.

     
  • Museo Milavida
     
     

    Museo Milavida

    Finlaysonin tehtaan patruunoiden historiaa, muotia ja muotoilua kauniissa 1800-luvun Näsilinnassa

     
  • Myllysaaren museo
     
     

    Myllysaaren museo

     
  • Vakoilumuseo
     
     

    Vakoilumuseo

    Maailman ensimmäinen vakoilun erikoismuseo, jossa tutustut James Bondin ja muiden fiktiivisten agenttien...

     
  • Mobilia
     
     

    Mobilia

    Mobilia esittelee suomalaisen autoilun ja tieliikenteen historiaa.

     
  • Sara Hildénin taidemuseo
     
     

    Sara Hildénin taidemuseo

     
  • Amurin työläismuseokortteli, Tampereen museot
     
     

    Amurin työläismuseokortteli, Tampereen museot

    Tutustu 32 työväenasuntoon 1880-luvulta aina 1970-luvulle tunnelmallisessa museokorttelissa Tampereella.

     
  • Lenin-museo
     
     

    Lenin-museo

    Lenin-museo vie kiehtovalle matkalle Suomen ja Venäjän yhteiseen historiaan.

     
  • Muumimuseo
     
     

    Muumimuseo

    Muumimuseossa astut Tove Janssonin kirjoittamien muumikirjojen maailmaan.