Vehkalahden kotiseutumuseo

8.6.2019–31.8.2019

Näyttely

Toukotöistä mätäkuuhun

Vehkalahden kotiseutumuseon kesänäyttely vanhan kansan kesäajan uskomuksista.

Ei Museokortti-museo

Toukotöistä mätäkuuhun kertoo vanhan kansan kesäajan uskomuksista, kuten siitä kuinka kuun vaiheet vaikuttivat satoon sekä vanhoista loitsuista, joilla on häädetty mm. naurisvarkaita. Esillä on myös tietoa vanhoista viljelys- sekä rohdoskasveista ja maanviljelyn historiasta ylipäätään. Näyttelystä selviää sekin, missä vaiheessa vuotta on ollut niinkin erikoisen kuuloiset kuukaudet kuin vaahtokuu ja mätäkuu.
Näyttely ulottuu myös pihan puolelle, sillä ulkona on kymmenen kasvitaulua joissa kerrotaan mm. mistä kasvi on saanut nimensä.
Museo on kesänäyttelyn aikaan avoinna kesä- ja elokuussa 8.6. - 30.6. ja 3.8. - 31.8. la - su 10 -15 sekä heinäkuussa 3.7. - 28.7. ke - su 10 - 15. Suljettu juhannuksena 21.6. - 24.6.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Vehkalahden kotiseutumuseo
Kuninkaantie 3, 49510 Husula

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Ei Museokortti-museo

Free entry.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti Suljettu
Ke Suljettu
To Suljettu
Pe Suljettu
La 10:00-15:00
Su 10:00-15:00

Avoinna: kesä, elo la-su klo 10-15, heinäkuussa ke-su klo 10-15, la-su 10-16. Muina aikoina tilauksesta. Vapaa pääsy.

Museon näyttelyt

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Etelä-Karjalan museo, Ratsuväkimuseo
     
     

    Etelä-Karjalan museo, Ratsuväkimuseo

     
  • Poikilo-museot, Kouvolan taidemuseo ja Kouvolan kaupunginmuseo
     
     

    Poikilo-museot, Kouvolan taidemuseo ja Kouvolan kaupunginmuseo

     
  • Perinnekeskus Wanha Veteraani
     
     

    Perinnekeskus Wanha Veteraani

    Wanha Veteraani on valtakunnallinen rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan museo, joka vaalii myös sotiemme...

     
  • Etelä-Karjalan museo, Wolkoffin talomuseo
     
     

    Etelä-Karjalan museo, Wolkoffin talomuseo

    Venäläisen kauppiasperheen koti kaupungin keskustassa säilyneessä harvinaisessa kaksikerroksisessa...

     
  • Langinkosken keisarillinen kalastusmaja
     
     

    Langinkosken keisarillinen kalastusmaja

    Keisari Aleksanteri III:lle rakennettu kalastusmaja (1889) luonnonkauniissa koskiympäristössä.

     
  • Merikeskus Vellamo
     
     

    Merikeskus Vellamo

    Merikeskus Vellamo on nähtävyys, jonka museot kertovat meren ja Kymenlaakson seudun tarinoita.

     
  • Verlan tehdasmuseo
     
     

    Verlan tehdasmuseo

    UNESCOn maailmanperintökohde, joka kertoo mielenkiintoisesta kehitysvaiheesta Suomen teollisuuden historiassa.

     
  • Virolahden bunkkerimuseo
     
     

    Virolahden bunkkerimuseo

    Virolahden Bunkkerimuseo on vuonna 1980 perustettu sotahistoriallinen museo, joka kertoo 1940-41 ja 1944...

     
  • Kotkaniemi, P. E. Svinhufvudin koti
     
     

    Kotkaniemi, P. E. Svinhufvudin koti

    Kotkaniemi, presidentti P. E. Svinhufvudin ja rouva Ellen Svinhufvudin kotimuseo

     
  • RUK-museo
     
     

    RUK-museo

    Reserviupseerikoulun perinteitä ja historiaa.

     
  • Haminan kauppiaantalomuseo
     
     

    Haminan kauppiaantalomuseo

     
  • Haminan kaupunginmuseo
     
     

    Haminan kaupunginmuseo

     
  • Jäänmurtaja Tarmo
     
     

    Jäänmurtaja Tarmo

    Englannissa (Newcastle upon Tyne) vuonna 1907 rakennettu Tarmo oli valmistuessaan Suomen suuriruhtinaskunnan...