Jyväskylän taidemuseo

24.5.2019–8.9.2019

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Emma Ainala – Dear Ambiguity

Emma Ainala tarjoaa kurkistuksen maailmaan, jossa pääroolissa ovat nuoret naiset.

Nuoret naiset esiintyvät kuin näyttämölle aseteltuina joko esirippumaisten kankaiden ja tavarapaljouden keskellä tai veden ja luonnon syleilyssä. Katseet osuvat katsojaan tai ohi, silmiä voi olla useita pareja yksissä kasvoissa, silmät katsovat naamion takaa. Yksi naisista seisoo päällään, toinen venyttelee kuin akrobaatti, kolmas istuu lootusasennossa. Keitä nämä naiset ovat ja missä mytologiassa he elävät?
Aikatasot sekoittuvat ja limittyvät. Teokset vilisevät 1990-luvun lapsille tuttuja Disney-, Furby- ja Halinalle-hahmoja. Some-maailma näkyy poseerauksissa ja kännyköissä – mieleen juolahtaa, että myös välinpitämättömyydessä toisia kohtaan. Taidehistoriasta kiinnostunut löytää lainauksia sekä viittauksia niin kuvastossa, sommittelussa kuin syvyyssuhteiden sekä materiaalien kuten hiusten ja vaatelaskosten esittämisessä.
Maalausten karkkivärit korostuvat murrettujen sävyjen rinnalla. Yksityiskohtien runsaus ihastuttaa – pehmolelut, hampurilaiset, koristeelliset sukkahousut, upeat hiuslaitteet ja kukkakimput elävät sovussa keskenään. Maalaukset avautuvat kuin kaleidoskooppi tarjoten jokaiselle iästä tai sukupuolesta riippumatta katsottavaa ja pohdittavaa.
Näyttelyn nimi on Dear Ambiguity (suom. rakas monimerkityksisyys). Emma Ainalaa kiehtoo ajatus rönsyilevyydestä – siitä, miten asioita voi tarkastella monenlaisista eri näkökulmista. ”Epäselvyys, pirstaleisuus ja ristiriitaisuus ovat pysyvä osa kokemusmaailmaani. Rakas viittaa siihen, miten silti janoan dialogia vaikeasti hahmotettavan ja kaoottisen maailman sekä elämän mysteerien kanssa.”

Taiteilijasta

Emma Ainala (s. 1989) on valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2013 ja tullut samana vuonna suuren yleisön tietoisuuteen Helsingin Taidehallin Nuoret-näyttelyssä. Vuonna 2016 Helsingin Sanomat nosti hänet esille Kulttuurin toivot -sarjassa, joka esitteli eri alojen lahjakkaita nuoria taiteilijoita. Artikkelissa Ainala kertoo kiinnostuneensa taiteilijuudesta 13-vuotiaana nähtyään Julie Taymorin ohjaaman elokuvan Frida Kahlosta. ”Mietin silloin vain, että haluan elää niin kuin tuo tyyppi. Elokuvan näkemisen jälkeen aloin tutustua Frida Kahlon tuotantoon ja syvemmin taidehistoriaan.” (HS 21.7.2016)
Emma Ainalan teoksia on nähty eri puolilla Suomea taidemuseoissa sekä galleria Helsinki Contemporaryssä. Ainala on syntynyt Helsingissä ja asunut lapsuusvuosinaan Jyväskylässä ennen Savonlinnan taidelukion opintoja. Kuvataideakatemian opintojen jälkeen hän on asettunut asumaan ja työskentelemään Savonlinnassa.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Jyväskylän taidemuseo
Kauppakatu 23, 40100 Jyväskylä

014 26 64 391

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

6/3/0 €
Perjantaisin vapaa pääsy kaikille. Holvin alagallerian näyttelyihin vapaa pääsy.

Maksutavat

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-18:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-18:00
La 11:00-18:00
Su 11:00-18:00

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Säynätsalon kunnantalo
     
     

    Säynätsalon kunnantalo

     
  • Saarijärven museo
     
     

    Saarijärven museo

    Veistospuisto, perinnekasvimaa ja rantaniitty lampaineen sekä Toivi Järvisen taidekoti avoinna...

     
  • Pienmäen talomuseo
     
     

    Pienmäen talomuseo

    Ainutlaatuinen 20 hirsirakennuksen ympäröimä pihapiiriin 1800-luvulta. Piipahda tuvassa ja riihessä tai...

     
  • Suomen käsityön museo
     
     

    Suomen käsityön museo

    Suomalaisen käsityön historiaa 200 vuoden ajalta.

     
  • Äänekosken taidemuseo
     
     

    Äänekosken taidemuseo

    Tutustu paikallisen kulttuuripersoonan, opettaja Toivo Parantaisen taidekokoelmaan sekä keskisuomalaisen...

     
  • Suomen Ilmavoimamuseo
     
     

    Suomen Ilmavoimamuseo

    Suomalaisen sotilasilmailun kehitystä ja historiaa sen alusta nykyaikaan.

     
  • Keski-Suomen museo
     
     

    Keski-Suomen museo

     
  • Saarijärven museo, Säätyläiskotimuseo
     
     

    Saarijärven museo, Säätyläiskotimuseo

    1780-luvun rakennuksessa 1800-luvun alun säätyläiskoti sekä näyttely kansallisrunoilija J. L. Runebergin...