Järvenpään taidemuseo

14.9.2019 (klo 14)

Tapahtuma

Kuraattorikierros, meteorologi Seija Paasonen

Sadejuovia ja pilvisäteitä -näyttelyn kuraattori Seija Paasonen kertoo näyttelyyn valikoiduista teoksista sekä taiteen tarkastelusta sääilmiöiden näkökulmasta.

Sadejuovia ja pilvisäteitä – taiteilijoiden taivaat meteorologin silmin -näyttelyssä on esillä Suomen kultakauden taiteilijoiden maalaamia maisemia. Jokaisessa teoksessa on nähtävillä myös jokin sää- tai luonnonilmiö. Tule kiertämään näyttely yhdessä näyttelyn kuraattorin meteorologi Seija Paasosen kanssa. Samalla kuulet, miten säätilat voi tauluista tunnistaa ja miten tietyt teokset valikoituivat näyttelyyn.

Seija Paasonen on suomalainen luonnontieteilijä ja tietokirjailija. Hän aloitti työnsä Ilmatieteenlaitoksella opintojensa loppuvaiheessa. Sivutoimenaan hän työskenteli Yleisradion meteorologina vuodesta 1983. Vuonna 1995 Paasonen siirtyi Yleisradion vakituiseksi säätieteilijäksi - hänet oli pyydetty mukaan perustamaan säätoimitusta. Televisiometeorologin uransa ohella Paasonen on kirjoittanut ilmastoon ja säähän liittyviä teoksia.

Kierros museon pääsylipun hinnalla (7/6/4€/Museokortti/alle 16-vuotiaat vapaa pääsy).

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Järvenpään taidemuseo
Kirjastokatu 8, 04400 Järvenpää

040 315 3881

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

7/6/4 €

Maksutavat

Maksutapana käy käteinen ja yleisimmät pankki- ja luottokortit. Ryhmien laskuttaminen mahdollista.

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Taiteilijakoti Villa Kokkonen
     
     

    Taiteilijakoti Villa Kokkonen

    Taiteilijakoti Villa Kokkonen on Alvar Aallon mestariteos, joka luo sopusointua luonnon, ihmisen,...

     
  • Nurmijärvi-Taiteen Museo
     
     

    Nurmijärvi-Taiteen Museo

     
  • Ilmatorjuntamuseo
     
     

    Ilmatorjuntamuseo

     
  • Halosenniemi, Tuusulan museo
     
     

    Halosenniemi, Tuusulan museo

    Taidemaalari Pekka Halosen kansallisromanttinen, hirsinen koti ja erämaa-ateljee Tuusulanjärven rannalla.

     
  • Taiteilijakoti Erkkola, Tuusulan museo
     
     

    Taiteilijakoti Erkkola, Tuusulan museo

    Runoilija J. H. Erkon vuonna 1902 valmistunut taiteilijakoti Tuusulan Rantatiellä.

     
  • Sepänmäen käsityömuseo
     
     

    Sepänmäen käsityömuseo

    Viehättävän ulkomuseon 20 rakennusta ja niiden 14 verstasta kertovat hauskalla tavalla 1700-1900-luvun...

     
  • Ahola
     
     

    Ahola

    Taiteilijapariskunta Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin entisessä kotitalossa Tuusulanjärven rannalla voi...

     
  • Taide- ja museokeskus SINKKA
     
     

    Taide- ja museokeskus SINKKA

    Taide- ja museokeskus Sinkassa toimivat Keravan museo ja Keravan taidemuseo.

     
  • Aleksis Kiven koti
     
     

    Aleksis Kiven koti

    Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kiven syntymäkoti Palojoella.

     
  • Nukarin koulumuseo
     
     

    Nukarin koulumuseo

    Kansakouluinteriööri 1920-luvun luokkahuoneessa, Nurmijärven ensimmäisen, vuonna 1873 rakennetun kansakoulun...

     
  • Alikartano
     
     

    Alikartano

    Alikartanon tila tunnetaan maailmankuulun tutkimusmatkailijan ja Koillisväylän ensimmäisen purjehtijan Adolf...

     
  • Lottamuseo
     
     

    Lottamuseo

     
  • Ainola
     
     

    Ainola

    Aino ja Jean Sibeliuksen kotimuseo Ainola on Suomen kansainvälisesti tunnetuin kotimuseo ja ainutlaatuinen...