Lusto - Suomen Metsämuseo

19.2.2019–12.1.2020

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

METSIE – Metsäsuhdekuvia ja -tarinoita

Metsie-valokuvanäyttely kertoo nykysuomalaisten suhteista metsään.

Metsie-näyttely kertoo nykysuomalaisten suhteista metsään. Luston Metsie-keruussa 2017-2018 ihmisiä innostettiin kuvaamaan itsensä metsässä itselleen rakkaan tai tyypillisen tekemisen parissa ja kertomaan kuvatekstissä metsäsuhteestaan.

Metsiet eli metsä-selfiet on tallennettu Luston kokoelmiin osaksi metsäkulttuuriperintöä. Metsieitä on tähän mennessä kertynyt yli 160 kappaletta eri puolilta Suomea eri vuodenaikoina. Niitä ovat lähettäneet eri-ikäiset suomalaiset, joita yhdistää rakkaus metsiin, vaikka metsään liittyvän tekemisen ja olemisen kirjo onkin laaja.

Kuvan lähettäneiden joukossa on tunnettuja henkilöitä, kuten presidentti Sauli Niinistö ja toimittaja Jani Halme. Sosiaalisesta mediasta tuttu somekoira Seppo on myös mukana näyttelyssä.

Metsie-valokuvanäyttely osoittaa miten tärkeä ja rakas metsä meille suomalaisille on taustasta, ammatista tai asuinpaikasta riippumatta. Näyttelyn on tuottanut Lusto – Suomen Metsämuseo.

Näyttely on esillä Lustossa 19.2.2019–12.1.2020.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Lusto - Suomen Metsämuseo
Lustontie 1, 58450 Punkaharju

(015) 345 100

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

11/8/5/27 €

Maksutavat

Maksuvälineinä käteisen lisäksi käyvät pankki- ja luottokortit (Eurocard, Mastercard ja Visa). Otamme vastaan Kulttuuri- ja Tyky-Kuntoseteleitä osana näyttelyiden sisäänpääsymaksua.

  • facebook
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 10:00-17:00
Ke 10:00-17:00
To 10:00-17:00
Pe 10:00-17:00
La 10:00-17:00
Su 10:00-17:00

Touko- ja syyskuussa päivittäin 10-17, kesä-elokuussa päivittäin 10-18.

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Savonlinnan maakuntamuseo Riihisaari
     
     

    Savonlinnan maakuntamuseo Riihisaari

     
  • Pohjois-Karjalan museo Hilma
     
     

    Pohjois-Karjalan museo Hilma

     
  • Etelä-Karjalan museo, Wolkoffin talomuseo
     
     

    Etelä-Karjalan museo, Wolkoffin talomuseo

    Venäläisen kauppiasperheen koti kaupungin keskustassa säilyneessä harvinaisessa kaksikerroksisessa...

     
  • Lappeenrannan taidemuseo
     
     

    Lappeenrannan taidemuseo

    Kotimaista taidetta 1850-luvulta nykypäivään Lappeenrannan Linnoituksen vanhoissa 1700-luvun...

     
  • Parppeinvaaran runokylä
     
     

    Parppeinvaaran runokylä

     
  • Möhkön ruukkimuseo
     
     

    Möhkön ruukkimuseo

     
  • Etelä-Karjalan museo
     
     

    Etelä-Karjalan museo

    Karjalaista elämää ja perinnettä esittelevä Etelä-Karjalan museo toimii Lappeenrannan Linnoituksen...

     
  • Mekaanisen musiikin museo
     
     

    Mekaanisen musiikin museo

    Oletko jo nähnyt nerokasta soitinta joka soittaa viulua ja loihtii ilmoille upean esityksen huippuviulistien...

     
  • Etelä-Karjalan museo, Ratsuväkimuseo
     
     

    Etelä-Karjalan museo, Ratsuväkimuseo

     
  • Joensuun taidemuseo Onni
     
     

    Joensuun taidemuseo Onni

    Taidemuseo Onni sijaitsee Joensuun ydinkeskustassa, torin kupeessa. Museossa järjestetään vuosittain useita...

     
  • Outokummun kaivosmuseo
     
     

    Outokummun kaivosmuseo

    Suomalainen kaivostoiminta 1900-luvun alusta tähän päivään sekä maanalainen kivinäyttely, jonka vanhin kivi...

     
  • Olavinlinna
     
     

    Olavinlinna

    Tuhansien tarinoiden ja monien taistelujen Olavinlinna on yksi Suomen tunnetuimmista nähtävyyksistä.

     
  • Kotkaniemi, P. E. Svinhufvudin koti
     
     

    Kotkaniemi, P. E. Svinhufvudin koti

    Kotkaniemi, presidentti P. E. Svinhufvudin ja rouva Ellen Svinhufvudin kotimuseo