Mobilia

8.6.2019

Tapahtuma

Kurvaa Kangasalle

Kurvaa Kangasalle on uusi iso ajoneuvoharrastajien kesäkokoontuminen Kangasalla museoajoneuvoviikonloppuna.

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Tapahtuman tavoitteena on koota alan harrastajat mukavaan yhteisen kesäpäivän viettoon ja saada esille kalustoa laidasta laitaan, mopoista traktoreihin ja muuhun raskaaseen rautaan. Tapahtuma järjestetään samanaikaisesti Mobiliassa ja Vehoniemen automuseolla. Tapahtumaa ovat järjestämässä Mobilian ja Vehoniemen automuseon lisäksi Tampereen seudun mobilistit sekä Kangasalan kaupunki.

Mobiliassa tapahtuman pääroolissa ovat 70-lukulaiset ajopelit. Pihamaalle odotetaan etenkin 70-luvulla käytössä olleita ajoneuvoja 70's Arjen Klassikot -hengessä. Edellisvuosien tapaan toivotaan, että mahdollisimman moni 70-luvun harrasteautolla paikalle tulevista myös pukeutuisi ajan hengen mukaisesti. Kannustamme myös ilman harrasteajoneuvoa paikalle saapuvaa yleisöä kaivamaan vinttien kätköistä teemanmukaista päällelaitettavaa. Tänä vuonna oman mielenkiintoisen lisänsä tuo Mobilian vuoden 2019 näyttely Leveillä lahkeilla, joka esittelee 70-lukua laajasti autoilun eri näkökulmista (museoon on pääsymaksu).

Kurvaa Kangasalle on 70-luvun teemastaan huolimatta avoin tapahtuma kaikille harrasteajoneuvoille, joten paikalle voi huoleti tulla myös vanhemmalla tai uudemmalla kalustolla. Kyseessä on ulkoilmatapahtuma, joka on yleisölle maksuton. Päivän ohjelma tarkentuu myöhemmin.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Mobilia
Kustaa Kolmannen tie 75, 36270 Kangasala

(03) 3140 4000

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

12/9/5/- €

Maksutavat

Käteinen, Museokortti, Visa, Visa Electron, Mastercard, Diners, Smartum liikunta ja kulttuuri -seteli, Smartum Visa, Smartum Mobiili, ePassi, Tyky Kuntoseteli kulttuuriin ja liikuntaan

  • facebook
  • twitter

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Tampereen taidemuseo - Pirkanmaan aluetaidemuseo
     
     

    Tampereen taidemuseo - Pirkanmaan aluetaidemuseo

     
  • Sara Hildénin taidemuseo
     
     

    Sara Hildénin taidemuseo

     
  • Vakoilumuseo
     
     

    Vakoilumuseo

    Maailman ensimmäinen vakoilun erikoismuseo.

     
  • Muumimuseo
     
     

    Muumimuseo

    Muumimuseossa astut Tove Janssonin kirjoittamien muumikirjojen maailmaan.

     
  • Visavuoren museo
     
     

    Visavuoren museo

     
  • Tampereen museot, Amurin työläismuseokortteli
     
     

    Tampereen museot, Amurin työläismuseokortteli

     
  • Emil Aaltosen museo
     
     

    Emil Aaltosen museo

    Emil Aaltosen teollisuus- taidehistoriallinen museo.

     
  • Lenin-museo
     
     

    Lenin-museo

    Uusi ja erilainen Lenin-museo vie kiehtovalle matkalle Suomen ja Venäjän yhteiseen historiaan.

     
  • Kimmo Pyykkö -taidemuseo
     
     

    Kimmo Pyykkö -taidemuseo

    Kimmo Pyykkö -taidemuseon vaihtuvat näyttelyt ja kuvanveistäjä Kimmo Pyykön taiteesta ja elämästä kertova...

     
  • Hiekan taidemuseo
     
     

    Hiekan taidemuseo

    Hiekan taidemuseo on Suomen vanhin toimiva yksityinen taidemuseo.

     
  • Museokeskus Vapriikki
     
     

    Museokeskus Vapriikki

     
  • Museo Milavida
     
     

    Museo Milavida

    Finlaysonin tehtaan patruunoiden historiaa, muotia ja muotoilua kauniissa 1800-luvun Näsilinnassa

     
  • Myllysaaren museo
     
     

    Myllysaaren museo