Suomen maatalousmuseo Sarka

13.2.2019 (19.00) NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

Tapahtuma

Kyläkeskiviikko: Pahikainen

Kyläkeskiviikossa Niinijoen varren Pahikainen

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Helmikuun kyläkeskiviikossa 13.2. klo 19 tutustutaan Pahikaisten kylään. Kylän historiaan johdattelee Kirsi Laine. Pahikainen on kolmen kantatalon - Iitan, Norrin ja Sipilän - muodostama kylä Niinijokivarressa. Kulkijoita kylään toi kirkkotie, joka kulki Pahikaisista Kertunmäen kautta kirkolle. Toisaalta liikkumisen hankaluudetkin olivat pahikaislaisille tuttuja toisella puolella jokea sijainneen pellon vuoksi. Kyläkeskiviikossa tutustutaan Pahikaisten elämänmenoon 1700-luvun jälkipuolella ja seurataan kylän kehitystä aina 1900-luvulle asti.

Kyläkeskiviikoissa tutustutaan isojakokarttojen avulla loimaalaiskylien historiaan. Myöhemmin keväällä tutustutaan vielä maaliskuussa Ypäjänkylän sekä huhtikuussa Suutarlan ja Vuolteen kyliin. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Suomen maatalousmuseo Sarka
Vanhankirkontie 383, 32200 Loimaa

02 763 7700

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

6/4/2 €

Maksutavat

Maatalousmuseon lipunmyynnissä käy maksuvälineinä käteisen ja pankkikorttien lisäksi luottokorteista Visa, Visa Electron, Mastercard ja Maestro.

Maksuvälineenä toimivat myös Smartumin Kulttuurisetelit, Virikesetelit ja Tyky-Kuntosetelit. Seteleillä voi maksaa museon pääsylippuja ja opastuksia ja ne hyväksytään maksettaessa nimellisarvostaan.

  • facebook
  • twitter

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Forssan museo
     
     

    Forssan museo

    Tervetuloa Kirjavan Kankaan Kaupunkiin! Museo kertoo kuinka Forssan kehräämöstä sai alkunsa tehdaskylä, josta...

     
  • Paraisten teollisuusmuseo
     
     

    Paraisten teollisuusmuseo

     
  • Salon elektroniikkamuseo
     
     

    Salon elektroniikkamuseo

    Museon näyttelyssä esillä radioita, puhelimia, televisioita, monitoreja ja pelattavissa vanhoja videopelejä

     
  • Alpo Jaakolan Patsaspuisto
     
     

    Alpo Jaakolan Patsaspuisto

    Alpo Jaakolan patsaspuisto on syntynyt vuosikymmenien luomistyön tuloksena. Veistokset ovat vuosien saatossa...

     
  • Paraisten kotiseutumuseo
     
     

    Paraisten kotiseutumuseo

    Kaunis museoalue Paraisten keskustassa.

     
  • Liedon Vanhalinna
     
     

    Liedon Vanhalinna

    Liedon Vanhalinnan historiallinen kartanokokonaisuus on suosittu kulttuurimatkailukohde Aurajokilaakson...

     
  • Huittisten museo
     
     

    Huittisten museo

    Paikallishistorian lisäksi Huittisten museolla voi tutustua paikallisten Risto Rydin ja taiteilija Lauri...

     
  • Loimaan taidetalo
     
     

    Loimaan taidetalo

     
  • Käsityömuseo Miila
     
     

    Käsityömuseo Miila

    Museo käsitöiden ja käsillä tekemisen historiasta

     
  • Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi
     
     

    Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi

    Täällä voit hypätä suomalaisen kirjan mielenkiintoiseen tarinaan!

     
  • Salon taidemuseo - Veturitalli
     
     

    Salon taidemuseo - Veturitalli

     
  • Sastamalan seudun museo
     
     

    Sastamalan seudun museo

    Sastamalan seudun museo on yli 80-vuotias kulttuurihistoriallinen museo, joka esittelee ja tallettaa...

     
  • Laukon kartano
     
     

    Laukon kartano

    Laukon kartano on Tampereen seudulla sijaitseva historia- ja taidemuseo.