Mobilia

15.3.2019–20.12.2019

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Simo, autoihin ei saa piirrellä!

Simo Riikosen töitä esittelevä näyttely.

Simo, autoihin ei saa piirrellä!

Sanottiin pienelle Simolle hänen piirtäessään auton ja sen kylkeen kasvot. Tästä huolimatta Riikonen on ruiskumaalannut vuosina 1965–2016 ajoneuvoihin yli tuhat teosta.

Ruiskutaidemaalari Simo Riikonen syntyi vuonna 1949 Ulvilassa. Ensimmäisen ajoneuvomaalauksen Riikonen teki 16-vuotiaana omaan mopoonsa vuonna 1965. Ensimmäinen kuorma-auton maalaus syntyi 1960–­70-luvun taitteessa. Aluksi maalauskohteet olivat pääasiassa henkilöautoja. Riikosen maine ruiskutaidemaalarina kasvoi koko ajan niin Suomessa kuin Euroopassa. Maalauspinnat suurenivat ja myöhemmät työt ovat pääosin olleet rekka-, kuorma- ja säiliöautoja. Viimeisin Wild Horse -rekkamaalaus valmistui vuonna 2016.

Näyttelyssä esitellään Simo Riikosen tekemiä ajoneuvomaalauksia runsaan valokuvamateriaalin kautta. Riikosen maalaamista ajoneuvoista esillä on muun muassa hänen maalaamansa ensimmäinen kuorma-auto. Riikonen on pitkän uransa aikana tehnyt mittavan määrän muotokuvamaaluksia, joista esillä on rallikuljettajien kuvia. Näytteillä on myös taiteilijan työvälineet maalaustelineineen.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Mobilia
Kustaa Kolmannen tie 75, 36270 Kangasala

(03) 3140 4000

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

12/9/5/- €

Maksutavat

Käteinen, Museokortti, Visa, Visa Electron, Mastercard, Diners, Smartum liikunta ja kulttuuri -seteli, Smartum Visa, Smartum Mobiili, ePassi, Tyky Kuntoseteli kulttuuriin ja liikuntaan

  • facebook
  • twitter

Aukioloajat

Ma 10:00-18:00
Ti 10:00-18:00
Ke 10:00-18:00
To 10:00-18:00
Pe 10:00-18:00
La 10:00-18:00
Su 10:00-18:00

1.6.-14.8. ma-su 10-18 / 15.8.-31.5. ma-su 10-16 Suljettu: pääsiäisenä, helatorstaina, juhannusaattona, pyhäinpäivänä, itsenäisyyspäivänä, joululoma

Esteettömyys

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Emil Aaltosen museo
     
     

    Emil Aaltosen museo

    Emil Aaltosen teollisuus- taidehistoriallinen museo.

     
  • Visavuoren museo
     
     

    Visavuoren museo

     
  • Museo Milavida
     
     

    Museo Milavida

    Finlaysonin tehtaan patruunoiden historiaa, muotia ja muotoilua kauniissa 1800-luvun Näsilinnassa

     
  • Sara Hildénin taidemuseo
     
     

    Sara Hildénin taidemuseo

     
  • Muumimuseo
     
     

    Muumimuseo

    Muumimuseossa astut Tove Janssonin kirjoittamien muumikirjojen maailmaan.

     
  • Vakoilumuseo
     
     

    Vakoilumuseo

    Maailman ensimmäinen vakoilun erikoismuseo, jossa tutustut James Bondin ja muiden fiktiivisten agenttien...

     
  • Museokeskus Vapriikki
     
     

    Museokeskus Vapriikki

     
  • Myllysaaren museo
     
     

    Myllysaaren museo

     
  • Tampereen taidemuseo
     
     

    Tampereen taidemuseo

     
  • Amurin työläismuseokortteli, Tampereen museot
     
     

    Amurin työläismuseokortteli, Tampereen museot

    Tutustu 32 työväenasuntoon 1880-luvulta aina 1970-luvulle tunnelmallisessa museokorttelissa Tampereella.

     
  • Hiekan taidemuseo
     
     

    Hiekan taidemuseo

    Hiekan taidemuseo on Suomen vanhin toimiva yksityinen taidemuseo.

     
  • Kimmo Pyykkö -taidemuseo
     
     

    Kimmo Pyykkö -taidemuseo

    Kimmo Pyykkö -taidemuseon vaihtuvat näyttelyt ja kuvanveistäjä Kimmo Pyykön taiteesta ja elämästä kertova...

     
  • Lenin-museo
     
     

    Lenin-museo

    Uusi ja erilainen Lenin-museo vie kiehtovalle matkalle Suomen ja Venäjän yhteiseen historiaan.