Museokortti etsii seikkailijoita
 

Varkauden taidemuseo

13.1.2019–10.3.2019 NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Helmi Maria Leppäkoski Matkani taiteessa

Varkaudesta lähtöisin oleva kuvataiteilijan laaja yksityisnäyttely Varkauden taidemuseossa esittelee rohkean kokeilijan ja tunnemaalarin.

Näyttely hahmottaa käsitteellisesti ja vertauskuvallisesti taiteilijan omaa matkaa lähestyttävin symbolein, luonnontunnelmissa.

Helmi Maria Leppäkoski (s.1935 o.s. Seppä) on viettänyt lapsuutensa Kaivonotkon tilalla Varkauden Kangaslammilla, Viljolahdessa. Sukusiteitten kautta yhteydet Varkauteen ovat säilyneet vaikka taiteilijana hän tuleekin täällä esille ensimmäistä kertaa. Helmi Maria Leppäkoski on Taidemaalariliiton, Viipurin Taiteilijaseuran, Espoon Kuvataiteilijat ry, Suomen Ikonimaalarit ry:n, Suomen Bysanttikomitea ry:n ja Kuvataiteilijaseniorit ry:n jäsen ja toiminut aktiivisesti näiden järjestöjen luottamustehtävissä sekä osallistunut lukuisiin jurytettyihin näyttelyihin.

Eri tekniikoin työskentelevä taiteilija ja materiaalikokeilija on opiskellut Taideteollisessa Korkeakoulussa 1971-1974, UIAH avoimessa korkeakoulussa 1989-1992, Taidekoulu Maassa 1991-1995 ja Taideakatemian täydennyskoulutuksessa 2004.

”Työskentelyni maalausteni tai veistosteni kanssa on merkinnyt minulle yhteyttä luontoon, sen moni-
kerroksellisuuteen. Luonnosta imen ideani hyvin syvällisesti. Maalauksissani realistinen idea pelkistyy,
muuttuu…”

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Varkauden taidemuseo
Wredenkatu 5A, 78250 Varkaus

040 769 1010

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

0€

Maksutavat

käteinen, yleisimmät maksukortit, lähimaksu

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 10:00-17:00
Ke 10:00-17:00
To 10:00-17:00
Pe 10:00-16:00
La Suljettu
Su 10:00-16:00

www.varkaus.fi/museot

Esteettömyys [kriteerit]

Palvelut

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Mikkelin kaupungin museot, Viestikeskus Lokki
     
     

    Mikkelin kaupungin museot, Viestikeskus Lokki

    Jatkosodan aikainen päämajan viestikeskus Lokki Naisvuoren luolassa.

     
  • Mikkelin kaupungin museot, Suur-Savon museo
     
     

    Mikkelin kaupungin museot, Suur-Savon museo

    Suur-Savon museo on Mikkelin kaupungin kulttuurihistoriallinen museo, joka esittelee ja tallentaa Mikkelin ja...

     
  • Kuopion taidemuseo
     
     

    Kuopion taidemuseo

     
  • Outokummun kaivosmuseo
     
     

    Outokummun kaivosmuseo

    Suomalainen kaivostoiminta 1900-luvun alusta tähän päivään sekä maanalainen kivinäyttely, jonka vanhin kivi...

     
  • Kuopion museo
     
     

    Kuopion museo

    Kuopion museo - kaksi maineikasta museota satavuotiaassa jugendlinnassa!

     
  • Mekaanisen musiikin museo
     
     

    Mekaanisen musiikin museo

    Oletko jo nähnyt nerokasta soitinta joka soittaa viulua ja loihtii ilmoille upean esityksen huippuviulistien...

     
  • Savonlinnan maakuntamuseo Riihisaari
     
     

    Savonlinnan maakuntamuseo Riihisaari

     
  • Olavinlinna
     
     

    Olavinlinna

    Tuhansien tarinoiden ja monien taistelujen Olavinlinna on yksi Suomen tunnetuimmista nähtävyyksistä.

     
  • Mikkelin kaupungin museot, Päämajamuseo
     
     

    Mikkelin kaupungin museot, Päämajamuseo

    Suomen armeijan Päämaja toimi Mikkelissä ja sen lähiympäristössä viime sotiemme aikana vuosina 1939-1940 ja...

     
  • Mikkelin kaupungin museot, Mikkelin taidemuseo - Etelä-Savon aluetaidemuseo
     
     

    Mikkelin kaupungin museot, Mikkelin taidemuseo - Etelä-Savon aluetaidemuseo

    5.2.2018 alkaen Mikkelin taidemuseon näyttelytoiminta on väliaikaisesti suljettu väistötiloihin muuton takia....

     
  • Rautalammin museo
     
     

    Rautalammin museo

    Rautalammin museo syntyi Korholan kartanossa, kun kauppaneuvoksetar Aina Peura (1872-1940) ryhtyi keräämään...

     
  • Kuopion korttelimuseo
     
     

    Kuopion korttelimuseo

    Tutustu vanhanajan elämään ja Minna Canthin salonkiin yhdentoista vanhan puutalon miljöössä.

     
  • RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo
     
     

    RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo

    RIISA - museo jolla on sielu.