Suomen Ilmailumuseo

18.12.2018–12.5.2019 NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Järvisen laatikko - I.V.L. K.1 Kurki

Näyttelyssä tarkastellaan Ilmailuvoimien lentokonetehtaan ensimmäisten toimintavuosien historiaa, I.V.L. K.1 Kurki -lentokoneen rakennuksen kehitystä Suomessa ja Kurjen entisöintiä.

I.V.L. K.1 Kurki on näytteillä kokonaisena ensimmäistä kertaa viimeisen lentonsa 12.9.1927 jälkeen. Kaikkiaan koneella lennettiin 55 koelentoa ja sille kertyi lentoaikaa 13 h 19 min. Kurki valmistui vuonna1927 Ilmailuvoimien lentokonetehtaalla Suomenlinnassa. Se oli tarkoitettu urheilu-, matkailu- ja harrastuskoneeksi. Kurkea tarjottiin myös ilmavoimille yhteyskoneeksi, mutta tilausta ei syntynyt.

Entisöinti alkoi Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhossa 16.4.2016. Tiistaikerholaisten lisäksi osa Suomen Ilmailumuseon henkilökunnasta on osallistunut entisöintityön toteuttamiseen. Museo on tukenut projektia myös työväline- ja materiaalihankinnoin. Näyttelyn jälkeen Kurki palaa Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon Vesivehmaalle.

Näyttelyssä tarkastellaan lentokonetehtaan ensimmäisten toimintavuosien historiaa, lentokoneen rakennuksen kehitystä Suomessa ja Kurjen entisöintiä nykykuntoonsa. Työhön käytettiin noin 4 000 tuntia.

Kurki on näytteillä Suomen Ilmailumuseon välihallissa 18.12.2018–22.04.2019 museon aukioloaikoina.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Suomen Ilmailumuseo
Karhumäentie 12, 01530 Vantaa

(09) 870 0870

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

10/7/0 €

Maksutavat

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Aukioloajat

Ma 10:00-20:00
Ti 10:00-20:00
Ke 10:00-20:00
To 10:00-20:00
Pe 10:00-20:00
La 10:00-17:00
Su 10:00-17:00

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Tekniikan museo
     
     

    Tekniikan museo

    Tekniikan museo esittelee sekä tekniikan, teollisuuden ja innovaatioiden historiaa että niiden nykypäivää.

     
  • LUOMUS Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha
     
     

    LUOMUS Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha

    Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa on esillä monenkirjava ja kiehtova elävien kasvien kokoelma.

     
  • Ilmatorjuntamuseo
     
     

    Ilmatorjuntamuseo

     
  • Lottamuseo
     
     

    Lottamuseo

     
  • Kansallismuseo
     
     

    Kansallismuseo

    Museo täynnä Suomen historian aarteita.

     
  • Taiteilijakoti Erkkola, Tuusulan museo
     
     

    Taiteilijakoti Erkkola, Tuusulan museo

    Runoilija J. H. Erkon vuonna 1902 valmistunut taiteilijakoti Tuusulan Rantatiellä.

     
  • Seurasaaren ulkomuseo
     
     

    Seurasaaren ulkomuseo

    Talonpoikainen Suomi pienoiskoossa. Siirry silmänräpäyksessä menneen ajan maaseudulle, peninkulmien päähän...

     
  • Tamminiemi
     
     

    Tamminiemi

    Presidenttien koti.

     
  • Taide- ja museokeskus SINKKA
     
     

    Taide- ja museokeskus SINKKA

    Taide- ja museokeskus Sinkassa toimivat Keravan museo ja Keravan taidemuseo.

     
  • Lastentarhamuseo
     
     

    Lastentarhamuseo

    Lastentarhamuseossa saa leikkiä! Tutustu Lastentarhatyön historiaan toiminnallisesti – olit sitten lapsi tai...

     
  • Gallen-Kallelan Museo
     
     

    Gallen-Kallelan Museo

    Komeassa Akseli Gallen-Kallelan itse suunnittelemassa Tarvaspään ateljeelinnassa esitellään taiteilijan ja...

     
  • Didrichsenin taidemuseo
     
     

    Didrichsenin taidemuseo

    Didrichsenin taidemuseo on vuonna 1965 perustettu taidemuseo ja keräilijäpariskunnan entinen koti Helsingin...

     
  • Aleksis Kiven koti
     
     

    Aleksis Kiven koti

    Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kiven syntymäkoti Palojoella.