Joulumainios
 

Savonlinnan maakuntamuseo Riihisaari

6.11.2018–20.2.2019

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Rymy-Eetu – Erkki Tantun sarjakuvaoriginaaleja

Rymy-Eetu on Erkki Tantun luoma sarjakuvahahmo, joka esiintyi viidessä eri aikakauslehdessä viidellä eri vuosikymmenellä. Eetu oli kuuluisa voimistaan, joiden turvin hän ratkoi vastaan tulevat ongelmat mutkattomasti. Toisaalta Rymy-Eetu joutui monesti höynäytettäväksi hitaanlaisen järjenjuoksunsa vuoksi. Sota-aikana Rymy-Eetu valjastettiin suomalaisen taistelutahdon vertauskuvaksi. Rauhan tultua Eetun persoonassakin korostuivat rauhallisemmat piirteet.

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Tämä piippusuinen voimanpesä toi Tantun perheelle vakituisen tulonlähteen vuosikymmenien ajan. Muutoinhan taiteilijan tulot olivat enemmän tai vähemmän kausiluonteisia.

Riihisaareen, Savonlinnan maakuntamuseoon on koottu valikoima alkuperäispiirroksia koko Rymy-Eetun "uran" ajalta. Näyttelyn aikana tulee kuluneeksi 90 vuotta hahmon aivan ensimmäisestä esiintymisestä Nuori Voima -lehdessä.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Savonlinnan maakuntamuseo Riihisaari
Riihisaari, 57130 Savonlinna

044 417 4466

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

8/4/5/0 €

Maksutavat

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

  • facebook
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 10:00-17:00
Ke 10:00-17:00
To 10:00-17:00
Pe 10:00-17:00
La 10:00-17:00
Su 10:00-17:00

Kesä-elokuussa avoinna päivittäin klo 10-17. Suljettu 30.3. pitkäperjantaina, 22.–23.6. juhannuksena, 25.8. yksityistilaisuuden vuoksi, 6.12. itsenäisyyspäivänä ja 17.–24.12.2018 jouluna.

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Lusto - Suomen Metsämuseo
     
     

    Lusto - Suomen Metsämuseo

    Lusto vahvistaa suhteita metsään.

     
  • Lappeenrannan taidemuseo
     
     

    Lappeenrannan taidemuseo

     
  • Mikkelin kaupungin museot, Suur-Savon museo
     
     

    Mikkelin kaupungin museot, Suur-Savon museo

    Suur-Savon museo on Mikkelin kaupungin kulttuurihistoriallinen museo, joka esittelee ja tallentaa Mikkelin ja...

     
  • Mekaanisen musiikin museo
     
     

    Mekaanisen musiikin museo

    Oletko jo nähnyt nerokasta soitinta joka soittaa viulua ja loihtii ilmoille upean esityksen huippuviulistien...

     
  • Joensuun taidemuseo Onni
     
     

    Joensuun taidemuseo Onni

    Taidemuseo Onni sijaitsee Joensuun ydinkeskustassa, torin kupeessa. Museossa järjestetään vuosittain useita...

     
  • Etelä-Karjalan museo
     
     

    Etelä-Karjalan museo

    Karjalaista elämää ja perinnettä esittelevä Etelä-Karjalan museo toimii Lappeenrannan Linnoituksen...

     
  • Pohjois-Karjalan museo Hilma
     
     

    Pohjois-Karjalan museo Hilma

     
  • Outokummun kaivosmuseo
     
     

    Outokummun kaivosmuseo

    Suomalainen kaivostoiminta 1900-luvun alusta tähän päivään sekä maanalainen kivinäyttely, jonka vanhin kivi...

     
  • Olavinlinna
     
     

    Olavinlinna

    Tuhansien tarinoiden ja monien taistelujen Olavinlinna on yksi Suomen tunnetuimmista nähtävyyksistä.

     
  • Mikkelin kaupungin museot, Mikkelin taidemuseo - Etelä-Savon aluetaidemuseo
     
     

    Mikkelin kaupungin museot, Mikkelin taidemuseo - Etelä-Savon aluetaidemuseo

    5.2.2018 alkaen Mikkelin taidemuseon näyttelytoiminta on väliaikaisesti suljettu väistötiloihin muuton takia.

     
  • Mikkelin kaupungin museot, Päämajamuseo
     
     

    Mikkelin kaupungin museot, Päämajamuseo

    Suomen armeijan Päämaja toimi Mikkelissä ja sen lähiympäristössä viime sotiemme aikana vuosina 1939-1940 ja...

     
  • Etelä-Karjalan museo, Ratsuväkimuseo
     
     

    Etelä-Karjalan museo, Ratsuväkimuseo

    Ratsuväkimuseo on peruskorjauksessa ja avautuu myöhemmin uudistetun näyttelyn voimin.

     
  • Mikkelin kaupungin museot, Viestikeskus Lokki
     
     

    Mikkelin kaupungin museot, Viestikeskus Lokki

    Jatkosodan aikainen päämajan viestikeskus Lokki Naisvuoren luolassa.

     
 
 
 
 
 
Yhdistä Museokortit