Joulumainios
 

Taiteilijakoti Erkkola, Tuusulan museo

26.9.2018–16.12.2018 NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Ystävättäret taiteessa ja elämässä

Taiteilijakoti Erkkolan näyttelyssä tulee tutuksi, kuinka kuvittaja ja taidemaalari Martta Wendeliniä ja hänen taiteilijaystävättäriään Hanna Suomalaista, Viivi von Schrowe-Kalliota, Viena Sotavaltaa ja Helny Tigerstedtiä yhdistivät 1910-luvulta alkaen opiskelu, yhteiset työtilat, taidenäyttelyt ja maalausmatkat.

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

1900-luvulla naisen asema vapautui ja hän saattoi opiskella, luoda uraa taiteilijana, vaikka samalla oli perheenäiti tai aviopuoliso. 1920-luvulta alkaen naisen rooli taiteilijana sai uusia piirteitä ajan vapautuneesta ja poikamaisesta jazztytöstä. Kukaan näyttelyn taiteilijoista ei voinut täysipainoisesti keskittyä maalaamiseen, ja he olivat omana aikanaan syrjässä taiteen valtavirroista. Vain muutama naistaiteilija nousi kuuluisuuteen 1900-luvun alkupuoliskolla.

Nainen taiteen tekijänä

Martta Wendelinin ja hänen taiteilijatoveriensa uraa leimasivat taloudelliset vaikeudet. Naiset saivat 1900-luvun alkuvuosikymmeninä vähemmän palkintoja, apurahoja ja näyttelyitä kuin miestaiteilijat. Oman ajan taiteen virtauksia voi nähdä taiteilijaystävyksien tuotannossa, vaikka kukaan ei kuulunut selkeästi mihinkään taideryhmään. Uusimpressionismin värimaailmaa ja sivellintyöskentelyä on 1910-luvulla etenkin Wendelinin ja Sotavallan taiteessa. 1920–30-luvuilla kubismin jälkikaikuja näkyy Viivi von Schrowella. Marraskuulaisten taideryhmän ekspressionismin ja murretun värimaailman vaikutusta näkyy kaikilla. Hanna Suomalainen kuului jo ikänsä puolesta kultakauden sukupolveen, ja hänen taiteessaan näkyi symbolisimin ja syntetismin vaikutus realismin ohella. Martta Wendelin kirjoitti päiväkirjaansa palattuaan Septemin taideryhmän näyttelystä maaliskuussa 1915: "En löytänyt sieltä mitä hain. Minä etsin ja menin toivovana sinne. Mutta se mitä siellä oli, ei se ollut minulle. Se oli liian loistavaa ja liian täydellistä ja liian kaunista katsella."

Eero Järnefeltin perillisiä

Taidekouluista oli opittu vahva tekninen taito värien käytössä ja sommittelussa. Viivi von Schrowea lukuun ottamatta kaikkien opettajana oli ollut kultakauden mestari Eero Järnefelt. Muotokuvissa, maisemissa ja kodin kuvauksissa Järnefeltin vaikutus näkyy parhaiten. Vuonna 1932 Eero Järnefeltiltä vuokratussa ateljeessa taiteilijaystävät saattoivat maalata teoksia samoista malleista ja saada toisistaan vaikutteita. Kuuluisin yhteinen malli oli Lydia Metsämaa, jota Wendelin ikuisti paitsi croquis-piirroksiin, myös maalauksiin ”Aamupuuhissa” ja ”Kolme sulotarta” (öljy 1932).

”Ystävättäret taiteessa ja elämässä” -näyttelyssä on esillä yli 70 taideteosta Martta Wendeliniltä ja hänen taiteilijatovereiltaan, teoksia on lainattu paitsi julkisista kokoelmista, myös yksityisten kokoelmien kätköistä. Yleisöopastus Erkkolasta ja näyttelystä on joka sunnuntai klo 16.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Taiteilijakoti Erkkola, Tuusulan museo
Rantatie 25

040 314 3471

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

5/4/2 €

Maksutavat

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

  • facebook
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti Suljettu
Ke 12:00-17:00
To 12:00-17:00
Pe 12:00-17:00
La 12:00-17:00
Su 12:00-17:00

Kesäkaudella 1.5.-31.8. ti-su 11-18. Muulloin ke-su 12-17

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Nukarin koulumuseo
     
     

    Nukarin koulumuseo

    Kansakouluinteriööri 1920-luvun luokkahuoneessa, Nurmijärven ensimmäisen, vuonna 1873 rakennetun kansakoulun...

     
  • Nurmijärvi-Taiteen Museo
     
     

    Nurmijärvi-Taiteen Museo

     
  • Alikartano
     
     

    Alikartano

    Alikartanon tila tunnetaan maailmankuulun tutkimusmatkailijan ja Koillisväylän ensimmäisen purjehtijan Adolf...

     
  • Ahola
     
     

    Ahola

    Ahola on taiteilijapariskunta Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin entinen kotitalo Tuusulanjärven rannalla.

     
  • Ilmatorjuntamuseo
     
     

    Ilmatorjuntamuseo

     
  • Suomen Ilmailumuseo
     
     

    Suomen Ilmailumuseo

     
  • Ainola
     
     

    Ainola

    Aino ja Jean Sibeliuksen kotimuseo Ainola on Suomen kansainvälisesti tunnetuin kotimuseo ja ainutlaatuinen...

     
  • Halosenniemi, Tuusulan museo
     
     

    Halosenniemi, Tuusulan museo

    Taidemaalari Pekka Halosen kansallisromanttinen, hirsinen koti ja erämaa-ateljee Tuusulanjärven rannalla.

     
  • Taiteilijakoti Villa Kokkonen
     
     

    Taiteilijakoti Villa Kokkonen

    Taiteilijakoti Villa Kokkonen on Alvar Aallon mestariteos, joka luo sopusointua luonnon, ihmisen,...

     
  • Lottamuseo
     
     

    Lottamuseo

     
  • Järvenpään taidemuseo
     
     

    Järvenpään taidemuseo

    Järvenpään taidemuseon kokoelmat koostuvat Tuusulanjärven taiteilijayhteisön jäsenten Venny Soldan-Brofeldtin...

     
  • Taide- ja museokeskus SINKKA
     
     

    Taide- ja museokeskus SINKKA

    Taide- ja museokeskus Sinkassa toimivat Keravan museo ja Keravan taidemuseo.

     
  • Aleksis Kiven koti
     
     

    Aleksis Kiven koti

    Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kiven syntymäkoti Palojoella.

     
 
 
 
 
 
Yhdistä Museokortit