Joulumainios
 

Rovaniemen taidemuseo Korundi

21.9.2018–6.1.2019

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Satumaista – Janusz Grabiańskin satukuvituksia

Janusz Grabiański (1929 – 1976 ) oli puolalainen kuvittaja ja graafikko, joka tunnetaan erityisesti lastenkirjojen kuvittajana.

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Grabiański opiskeli Krakovan kuvataideakatemiassa vuosina 1950–1951 ja siirtyi sitten Varsovan kuvataideakatemiaan vuosiksi 1952–1955. Vuodesta 1958 alkaen kuolemaansa saakka hän kuvitti itävaltalaiselle Ueberreiter-kustantamolle. Hänen kirjojaan palkittiin useilla puolalaisilla ja kansainvälisillä palkinnoilla.
Rovaniemen taidemuseon näyttelyssä nähdään Grabiańskin satukuvituksia useista tunnetuista saduista kuten Saapasjalkakissa, Peukaloinen ja Ruma ankanpoikanen. Ihastuttavat satukuvat tuovat mieleen omasta lapsuudesta tutut satukirjat. Grabiańskin kuvitukset ovat usein koko sivun täyttäviä piirustuksia ja värikkäitä vesivärimaalauksia. Hänen kuvitustyylinsä ihastuttaa herkkyydellään, ja vaivattomilla siveltimen vedoilla Grabiański on saanut kuvat elämään. Hän kuvitti elämänsä aikana lukuisten tunnettujen kirjailijoiden teoksia: Charles Perrault, Hans Christian Andersen, Mark Twain, Grimmin veljekset ja Enid Blyton. Grabiański oli tunnettu myös lukuisista postimerkkikuvituksista sekä julisteista Puolan lentoyhtiölle. Grabiańskin kuvittamia kirjoja julkaistiin lisäksi muissakin maissa käännöksinä. Suomeksi julkaistiin 1960–1970-luvulla kymmenen teosta. Kirjat ovat esillä näyttelyn yhteydessä.

Näyttely juhlistaa Puolan 100-vuotisjuhlavuotta. Näyttelyn järjestäjinä toimivat Puolan kunniakonsulaatti Rovaniemellä ja Rovaniemen seudun Suomi-Puola yhdistys yhdessä Puolan suurlähetystön kanssa.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Rovaniemen taidemuseo Korundi
Korundi, Lapinkävijäntie 4, 96100 Rovaniemi

(016) 322 2822

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

Pääsymaksut 2018: 9/7/5€, kausikortti 30€
Pääsymaksut 2019: 9/7/5€, kausikortti 30€

Maksutavat

Korundissa maksuvälineinä käyvät Smartum-kulttuurisetelit, Tyky+kulttuurisetelit, Luottokunnan Virikesetelit, Ticket Mind&Body-kortti sekä E-passi.

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-18:00
To 11:00-20:00
Pe 11:00-18:00
La 11:00-18:00
Su 11:00-18:00

suljettu jouluaattona

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Samiland
     
     

    Samiland

     
  • Aineen taidemuseo
     
     

    Aineen taidemuseo

    Aineen taidemuseo ottaa rohkeasti kantaa nykytaidenäyttelyillään sekä esittelee Aineen Kuvataidesäätiön...

     
  • Pohjois-Pohjanmaan museo
     
     

    Pohjois-Pohjanmaan museo

     
  • Oulun taidemuseo
     
     

    Oulun taidemuseo

    Oulun taidemuseo sijaitsee idyllisellä paikalla Ainolan puistossa noin kilometrin päässä Oulun keskustasta.

     
  • Tornionlaakson maakuntamuseo
     
     

    Tornionlaakson maakuntamuseo

    Tornionlaakson maakuntamuseo esittelee Tornionlaakson kulttuuria ja historiaa Suomen ja Ruotsin rajan...

     
  • Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museo
     
     

    Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museo

    Museon perusnäyttely kulkee aikamatkana 1900-luvun alusta aina 1960-luvulle asti kertoen Kuolajärven eli...

     
  • Palsa-museo
     
     

    Palsa-museo

    Taiteilija Kalervo Palsan (1947-1987) kotimökki ja Getsemane-ateljee Kittilän keskustassa.

     
  • Museo-Galleria Alariesto
     
     

    Museo-Galleria Alariesto

     
  • Särestöniemi-museo
     
     

    Särestöniemi-museo

    Särestöniemi-museo, Reidar Särestöniemen taiteilijakoti, Kittilän Kaukosessa esittelee taiteilija Reidar...

     
  • Tiedekeskus Pilke
     
     

    Tiedekeskus Pilke

    Näe metsä puilta Tiedekeskus Pilkkeessä

     
  • Rovaniemen kotiseutumuseo
     
     

    Rovaniemen kotiseutumuseo

    Pöykkölä-nimisen tilan neljä alkuperäistä ja 13 muualta siirrettyä rakennusta kuvastavat rovaniemeläisen...

     
  • Lapin maakuntamuseo
     
     

    Lapin maakuntamuseo

    Lapin maakuntamuseo sijaitsee Rovaniemellä Arktikum-talossa.

     
  • Lapin Metsämuseo
     
     

    Lapin Metsämuseo

    Lapin Metsämuseo kertoo tarinaa Lapin suurten savottojen aikakaudesta.

     
 
 
 
 
 
Yhdistä Museokortit