Joulumainios
 

Ainola

12.7.2018 (15.00) NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT
19.7.2018 (15.00) NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT
26.7.2018 (15.00) NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT
2.8.2018 (15.00) NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

Tapahtuma

Puutarhaopastus Ainolassa

Tervetuloa Ainolan puutarhaan! -yleisöopastuksia Aino Sibeliuksen luomassa puutarhassa kesäkaudella 2018.

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Kierroksilla keskitytään kertomaan Ainolan puutarhan suunnittelun vaiheista, koriste- ja hyötytarhan kasvivalinnoista ja yleisemmin puutarhan historiasta sekä Aino Sibeliuksen merkityksestä suomalaiselle puutarhataiteelle.

Ainolan puutarhan rakentaminen alkoi vuonna 1904, kun Sibeliukset muuttivat Tuusulanjärvelle Kielomäeksi kutsutulle tontille. Puutarhan perusolemus on säilynyt hienosti ja se kertoo sekä hyötyviljelyn tärkeydestä että luonnon kauneuden antamasta innoituksesta taiteilijaperheen arjessa. Jean Sibeliukselle Ainolan alue ja puutarha olivat tärkeä musiikillisen inspiraation lähde. Tästä kertovat konkreettisesti useat säveltäjän pianokappaleet, jotka on nimetty esimerkiksi puiden ja kukkien mukaan.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Ainola
Ainolankatu 1, 04400 Järvenpää

(09) 287 322 (museon ollessa avoinna)

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

10€ aikuiset / 8€ eläkeläiset / 4€ opiskelija / 2€ lapset (7-16).

Maksutavat

Käteinen, useimmat luotto- ja debit-kortit.

  • facebook
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 10:00-17:00
Ke 10:00-17:00
To 10:00-17:00
Pe 10:00-17:00
La 10:00-17:00
Su 10:00-17:00

Avoinna touko-syys ti-su 10-17.

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Aleksis Kiven koti
     
     

    Aleksis Kiven koti

    Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kiven syntymäkoti Palojoella.

     
  • Taiteilijakoti Erkkola, Tuusulan museo
     
     

    Taiteilijakoti Erkkola, Tuusulan museo

    Runoilija J. H. Erkon vuonna 1902 valmistunut taiteilijakoti Tuusulan Rantatiellä.

     
  • Ahola
     
     

    Ahola

    Ahola on taiteilijapariskunta Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin entinen kotitalo Tuusulanjärven rannalla.

     
  • Lottamuseo
     
     

    Lottamuseo

     
  • Halosenniemi, Tuusulan museo
     
     

    Halosenniemi, Tuusulan museo

    Taidemaalari Pekka Halosen kansallisromanttinen, hirsinen koti ja erämaa-ateljee Tuusulanjärven rannalla.

     
  • Taiteilijakoti Villa Kokkonen
     
     

    Taiteilijakoti Villa Kokkonen

    Taiteilijakoti Villa Kokkonen on Alvar Aallon mestariteos, joka luo sopusointua luonnon, ihmisen,...

     
  • Järvenpään taidemuseo
     
     

    Järvenpään taidemuseo

    Järvenpään taidemuseon kokoelmat koostuvat Tuusulanjärven taiteilijayhteisön jäsenten Venny Soldan-Brofeldtin...

     
  • Nukarin koulumuseo
     
     

    Nukarin koulumuseo

    Kansakouluinteriööri 1920-luvun luokkahuoneessa, Nurmijärven ensimmäisen, vuonna 1873 rakennetun kansakoulun...

     
  • Taide- ja museokeskus SINKKA
     
     

    Taide- ja museokeskus SINKKA

    Taide- ja museokeskus Sinkassa toimivat Keravan museo ja Keravan taidemuseo.

     
  • Suomen Ilmailumuseo
     
     

    Suomen Ilmailumuseo

     
  • Nurmijärvi-Taiteen Museo
     
     

    Nurmijärvi-Taiteen Museo

     
  • Ilmatorjuntamuseo
     
     

    Ilmatorjuntamuseo

     
  • Alikartano
     
     

    Alikartano

    Alikartanon tila tunnetaan maailmankuulun tutkimusmatkailijan ja Koillisväylän ensimmäisen purjehtijan Adolf...

     
 
 
 
 
 
Yhdistä Museokortit