Suomen valokuvataiteen museo

7.2.2018–20.5.2018 NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Tuntuuko tutulta? – Valokuvia suomalaisesta arjesta

Kymmenen valokuvaajaa on dokumentoinut suomalaista arkea valitsemastaan näkökulmasta.

Miltä sinun arkesi tuntuu: aamuruuhkalta vai pitkiltä aamu-unilta, linjastolounaalta tai kaupasta ohimennen napatuilta eineksiltä? Vuonna 2016 kymmenen valokuvaajaa dokumentoi suomalaista arkea valitsemistaan näkökulmista. Lähtökohtana oli tutkia eriarvoistumiskehitystä suomalaisessa yhteiskunnassa. Osaan kuvien tarinoista voi olla helppo samaistua, osa tuntuu ehkä vieraammilta.

Tuntuuko tutulta? -näyttely herättää ajatuksia yhteiskunnan palveluiden riittävyydestä, rahahuolista ja läheisten merkityksestä elämän raskaina hetkinä. Mukana on myös paljon onnea ja toiveikkuutta. Mistä syntyy luottamus tulevaan? Voisiko parempi ymmärrys toisistamme kasvattaa kykyämme kokea empatiaa ja yhteenkuuluvuutta? Kuinka pienistä sattumista elämän käänteet ovat lopulta kiinni?

Näyttely pohjautuu Valokuvataiteilijoiden liiton vuonna 2016 toteuttamaan Arjen kuvat -työpajaan, joka oli osa Itä-Suomen yliopiston hallinnoimaa Kaksi Suomea – kasvaako eriarvoisuus? -tutkimushanketta. Hanke kartoittaa eriarvoistumiskehitystä 2010-luvun Suomessa yhteiskuntatieteellistä tutkimusta, journalismia ja valokuvataidetta yhdistämällä. Valokuvatyöpajan vetäjinä toimivat Ida Pimenoff ja Liisa Söderlund. Työpajassa syntyneet 400 valokuvaa on lahjoitettu Suomen valokuvataiteen museon kokoelmiin. Arjen kuvat -työpajan rahoittaja oli Koneen Säätiö.

Näyttelyn kuvaajat: Pira Cousin, Aimo Hyvärinen, Susanna Juvakka, Taru Leinonen, Pasi Räsämäki, Arto Timonen, Adolfo Vera, Hannu Väisänen, Mikko Waltari, Saana Wang

Näyttelyyn on vuoden 2016 kuvien rinnalle valittu valokuvia Suomen valokuvataiteen museon kokoelmista 1950-luvulta 2000-luvulle.

Näyttelyn muut kuvaajat: Helvi Ahonen, Caj Bremer, Helge Heinonen, Ismo Hölttö, Per Olov Jansson, Ben Kaila, Raakel Kuukka, Eino Mäkinen, Kalervo Ojutkangas, Mikko Savolainen, Tapio Vanhatalo, Pekka V. Virtanen

Näyttelyä on tukenut Tradeka.
Ilmainen sisäänpääsy Tradekan jäsenille PINS-kortilla!

Suomenkielinen yleisöopastus Tuntuuko tutulta? ja Ohikuljetut-näyttelyihin sunnuntaisin klo 13–14.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, 00180 Helsinki

(09) 6866 3621

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

10/5/0 €. Museokortilla ilmainen sisäänpääsy.

Maksutavat

käteinen, kaikki yleisimmät pankki- ja luottokortit, Museokortti, kulttuurisetelit

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-20:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-18:00
La 11:00-18:00
Su 11:00-18:00

Joka kuukauden viimeinen keskiviikko vapaa pääsy klo 17-20.

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Helsingin Taidehalli
     
     

    Helsingin Taidehalli

    Nykytaidetta ja designia Helsingin kauneimmassa näyttelytilassa.

     
  • Temppeliaukion kirkko
     
     

    Temppeliaukion kirkko

     
  • Kansallismuseo
     
     

    Kansallismuseo

    Suomen esihistoriaa, suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin kehitystä esihistorialliselta ajalta nykypäivään.

     
  • Teatterimuseo
     
     

    Teatterimuseo

    Teatterimuseon näyttelyt vievät kävijät teatteriin ja sen takahuoneisiin katsomaan mistä esittämisessä ja...

     
  • Sinebrychoffin taidemuseo
     
     

    Sinebrychoffin taidemuseo

    Sinebrychoffin taidemuseo on erikoistunut vanhaan eurooppalaiseen taiteeseen.

     
  • Designmuseo
     
     

    Designmuseo

    Kansainvälisesti arvostettu Designmuseo muotoilun valtakunnallinen erikoismuseo tutkii, kerää, tallentaa,...

     
  • Ateneumin taidemuseo
     
     

    Ateneumin taidemuseo

    Ateneum on maan tunnetuin taidemuseo ja Suomen taiteen koti.

     
  • HAM Helsingin taidemuseo
     
     

    HAM Helsingin taidemuseo

    Taide on popcornia aivoille! HAM Helsingin taidemuseo pitää huolta helsinkiläisten omasta taidekokoelmasta,...

     
  • Amos Rex
     
     

    Amos Rex

    Amos Rex on uusi taidemuseo, jossa menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus kohtaavat. Amos Rex aukeaa yleisölle...

     
  • Helsingin kaupunginmuseo, Hakasalmen huvila
     
     

    Helsingin kaupunginmuseo, Hakasalmen huvila

    Viehättävä Hakasalmen huvila sijaitsee Finlandia-talon vieressä lähellä Töölönlahtea.

     
  • Nykytaiteen museo Kiasma
     
     

    Nykytaiteen museo Kiasma

    Kiasma on nykytaiteen koti, jonne kaikki ovat tervetulleita.

     
  • Hotelli- ja ravintolamuseo
     
     

    Hotelli- ja ravintolamuseo

    Hotelli- ja ravintolamuseo on suomalaisen ruoka- ja juomakulttuurin sekä majoitus-, matkailu- ja...

     
  • LUOMUS Luonnontieteellinen museo
     
     

    LUOMUS Luonnontieteellinen museo

    Luonnontieteellisen museon näyttelyt kertovat Suomen ja muun maailman monimuotoisesta luonnosta.