Joulumainios
 

Aineen taidemuseo

3.2.2018–6.1.2019

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Lähtö ja laukaus

MONENLAISIA LÄHTÖJÄ, VAALEITA IHANIA PILVIÄ, TUTTUA JA TUNTEMATONTA

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Vuonna 2018 Suomen sisällissodasta tulee kuluneeksi 100 vuotta. Kokoelmanäyttely Lähtö ja laukaus lähtee liikkeelle tästä teemasta, mutta kuten taide usein, se karkaa omille teilleen. Punakapinasta siirrytään punaiseen väriin, hurjuuteen, hirttoköysiin, härkiin, naisten maailmaan. Valkoiset – valkoinen tulee pitsitelttana, pilvinä. Sodasta ja tuhosta lähdetään kohti toivoa, kohti ihania vaaleita pilviä, kohti merta. Mennään lähtöihin, linnut lähtevät, juna kulkee, ihmiset saatetaan pois, Ikaros kuolee (Gösta Diehl, 1932), mutta Suomalaiset tulevat (Niilo Hyttinen, 1994).
Eriaikaiset teokset on limitetty yhteen, yhdessä ne voivat kertoa uutta tarinaa, antaa toisillensa jotain lisää, ovat ehkä vähän enemmän yhdessä, vähän erilaisempia kuin yksin. Jouko Alapartasen moniosainen Uusi jumala saa kylkeensä lähes 100 vuotta aiemmin maalatun Charles Portinin Lautanlaskun, Sanna Haimilan hurja pleksille maalattu naishahmo antaa lisätulkintaa Leena Luostarisen vahvalle teokselle Kiveen sidottu, puhumattakaan Jaakko Somersalon Oratoriosta Kaarina Kuusisto-Lukkarin Tuhat turhaa kuolemaa -teoksen taustalla. Thomas Nyqvistin Koulun loppu Sirpa Särkijärven teoksen vieressä tuo ehkä mieleen uutiskuvat Syyrian sodasta, vaikka maalaus faktisesti kuvaa Tolkkisen kansakoulun purkua.
Uusitussa perusnäyttelyssä on paljon uusia hankintoja sekä teoksia, jotka eivät ole olleet esillä pitkään aikaan. Marika Mäkelän litografia Polka Dots & Moon Beams on ollut esillä taidemuseon avajaisvuonna 1986. Uusia teoksia Kuusisto-Lukkarin ja Nyqvistin teosten lisäksi on mm. Anna-Kaisa Ant-Wuorisen Luopua vaan ei luovuttaa videoteos, Noora Geagean Smashing the patriarchy, Sanna Haimilan kaksi teosta sarjasta Flow, Ville Rädyn Alone and waiting, Marjatta Tapiolan kolme litografiaa.
Lähtö ja laukaus -näyttely esittelee kolmelta taiteilijalta laajahkoja kokonaisuuksia. Aineen Kuvataidesäätiön taiteellisena asiantuntijana toiminut taidemaalari Tapani Raittila (1921-2018) kuoli tammikuun alussa, kaikki hänen Aineen taidemuseon kokoelmissa olevat teoksensa ovat nyt esillä. Tapani Raittilan koosteessa on esillä tiivistettynä koko hänen tuotantonsa kirjo: muotokuvia, maisemia, asetelmia.
Tapani Raittilan lisäksi modernistista estetiikkaa edustaa Markku Heikkilän (s.1959) hienostuneet, vähäeleiset teokset, jotka ovat esillä aulatiloissa. Heikkilän maalaukset ovat moniosaisia, niissä on kuitenkin hyvin vähän elementtejä ja siksi lähes huomaamattomaksi jäävät asiat usein korostuvat.
Juhani Hakalahden (1934-2010) meriaiheiset guassiteokset ovat lähes surrealistisia kurkistusluukkuja maisemaan.
Aineen salissa Anna-Kaisa Ant-Wuorisen videoteoksessa vaurioitunut piano soi haikeasti ja antaa koko näyttelylle oman tunnelmansa.

Katriina Pietilä-Juntura
Museonjohtaja
Aineen taidemuseo

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Aineen taidemuseo
Torikatu 2, 95400 Tornio

+358 50 5946868

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

5/0 €

Maksutavat

Käteinen, useimmat luotto- ja debit-kortit.

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-18:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-15:00
La 11:00-15:00
Su 11:00-15:00

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Särestöniemi-museo
     
     

    Särestöniemi-museo

    Särestöniemi-museo, Reidar Särestöniemen taiteilijakoti, Kittilän Kaukosessa esittelee taiteilija Reidar...

     
  • Palsa-museo
     
     

    Palsa-museo

    Taiteilija Kalervo Palsan (1947-1987) kotimökki ja Getsemane-ateljee Kittilän keskustassa.

     
  • Oulun taidemuseo
     
     

    Oulun taidemuseo

    Oulun taidemuseo sijaitsee idyllisellä paikalla Ainolan puistossa noin kilometrin päässä Oulun keskustasta.

     
  • Lapin Metsämuseo
     
     

    Lapin Metsämuseo

    Lapin Metsämuseo kertoo tarinaa Lapin suurten savottojen aikakaudesta.

     
  • Tornionlaakson maakuntamuseo
     
     

    Tornionlaakson maakuntamuseo

    Tornionlaakson maakuntamuseo esittelee Tornionlaakson kulttuuria ja historiaa Suomen ja Ruotsin rajan...

     
  • Samiland
     
     

    Samiland

     
  • Lapin maakuntamuseo
     
     

    Lapin maakuntamuseo

    Lapin maakuntamuseo sijaitsee Rovaniemellä Arktikum-talossa.

     
  • Pohjois-Pohjanmaan museo
     
     

    Pohjois-Pohjanmaan museo

     
  • Rovaniemen taidemuseo Korundi
     
     

    Rovaniemen taidemuseo Korundi

     
  • Rovaniemen kotiseutumuseo
     
     

    Rovaniemen kotiseutumuseo

    Pöykkölä-nimisen tilan neljä alkuperäistä ja 13 muualta siirrettyä rakennusta kuvastavat rovaniemeläisen...

     
  • Raahen museo: Pakkahuoneen museo
     
     

    Raahen museo: Pakkahuoneen museo

    Suomen vanhin museo (1862) on runsaudensarvi, joka esittelee Raahen alueen kansatieteellistä ja...

     
  • Tiedekeskus Pilke
     
     

    Tiedekeskus Pilke

    Näe metsä puilta Tiedekeskus Pilkkeessä

     
  • Raahen museo: Kruununmakasiinimuseo
     
     

    Raahen museo: Kruununmakasiinimuseo

    Poimintoja Raahen vaiheista esihistoriasta nykypäivään vuonna 1852 rakennetussa Kruununmakasiinissa.

     
 
 
 
 
 
Yhdistä Museokortit