Hyvinkään taidemuseo

1.12.2017–18.2.2018 NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Riiko Sakkinen - Presidenttipeli

Kuvataiteilija Riiko Sakkisen (s. 1976) näyttelyn teema kietoutuu Suomen tasavallan presidenttien ympärille.

Riiko Sakkisen (s. 1976) näyttely Presidenttipeli tarttuu erittäin ajankohtaiseen aiheeseen - Suomen presidentteihin. Osana historiallista jatkumoa tänä Suomen juhlavuonna taidemuseon puhtaan valkoisille seinille maalataan kaikki 12 Suomen presidenttiä Ståhlbergista Niinistöön komeina rintakuvina. Kaikki taidemuseossa kävijät, ikään katsomatta, voivat äänestää itselleen henkilökohtaisesti tärkeintä, kunnioitetuinta tai inhotuinta presidenttiä. Näyttelyssä katse on suunnattu enemmän menneeseen ja katsojalle annetaan mahdollisuus ottaa näin kantaa maamme historiaan. Mutta tulevaisuus on kuitenkin aina läsnä. Viimeistään 11.2. tiedämme, kuka on Suomen 13. presidentti ja onko hänen kuvansa jo mahdollisesti valmiina taidemuseon seinällä.

Kuvataiteilija Riiko Sakkinen on valmistunut 2002 Kuvataideakatemiasta. Hän on lähes koko taiteilijauransa ajan asunut Espanjassa. Taiteilijana hän on luonut mittavan kansainvälisen uran rohkeasti yhteiskunnallisia epäkohtia käsittelevällä taiteellaan. Sakkisen provokatiiviset maalaukset ja installaatiot haastavat kapitalismin valtarakenteita. Hän käyttää teoksissaan hyväksi mainosten ja tuotemerkkien visuaalista kieltä. Riiko Sakkinen on luonut ilmaisutavan tai tyylisuunnan, jota kutsuu turborealismiksi, jolla taiteilija sanoo haluavansa saada katsojan tietoiseksi kapitalismin mekanismeista ja vaikutuksista. Hänen kritiikkinsä kohdistuu niin itse taiteen sisäisiin rakenteisiin kuin tämän hetken polttaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin kuten pakolaiskriisiin.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Hyvinkään taidemuseo
Hämeenkatu 3 D, 05800 Hyvinkää

040 480 1644

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

5/4/0 €

Maksutavat

Käteinen, Pankki/luottokortti, Museokortti, Smartumin liikunta- ja kulttuurisetelelit

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-18:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-17:00
La 11:00-17:00
Su 11:00-17:00

Keskiviikkoisin klo 16-18 vapaa pääsy

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Riihimäen taidemuseo
     
     

    Riihimäen taidemuseo

    Riihimäen taidemuseo on viihtyisä kohtaamispaikka keskellä kaupunkia. Taidemuseo tarjoaa paljon nähtävää ja...

     
  • Järvenpään taidemuseo
     
     

    Järvenpään taidemuseo

    Järvenpään taidemuseon kokoelmat koostuvat Tuusulanjärven taiteilijayhteisön jäsenten Venny Soldan-Brofeldtin...

     
  • Rajamäen tehdasmuseo
     
     

    Rajamäen tehdasmuseo

     
  • Suomen Metsästysmuseo
     
     

    Suomen Metsästysmuseo

     
  • Suomen Rautatiemuseo
     
     

    Suomen Rautatiemuseo

    Rautateiden historiaa 1870-luvun asemamiljöössä

     
  • Nurmijärvi-Taiteen Museo
     
     

    Nurmijärvi-Taiteen Museo

     
  • Nukarin koulumuseo
     
     

    Nukarin koulumuseo

    Kansakouluinteriööri 1920-luvun luokkahuoneessa, Nurmijärven ensimmäisen, vuonna 1873 rakennetun kansakoulun...

     
  • Sepänmäen käsityömuseo
     
     

    Sepänmäen käsityömuseo

     
  • Aleksis Kiven koti
     
     

    Aleksis Kiven koti

    Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kiven syntymäkoti Palojoella.

     
  • Ainola
     
     

    Ainola

    Aino ja Jean Sibeliuksen kotimuseo.

     
  • Ahola
     
     

    Ahola

    Ahola on taiteilijapariskunta Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin entinen kotitalo Tuusulanjärven rannalla.

     
  • Halosenniemi, Tuusulan museo
     
     

    Halosenniemi, Tuusulan museo

    Taidemaalari Pekka Halosen kansallisromanttinen, hirsinen koti ja erämaa-ateljee Tuusulanjärven rannalla.

     
  • Suomen lasimuseo
     
     

    Suomen lasimuseo

    Erikoismuseossa esillä laajan perusnäyttelyn lisäksi kansallisia sekä kansainvälisiä lasin historiaan ja...