Kuopion taidemuseo

16.9.2017–10.2.2018 NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Kaunista kauhua

Kaunista kauhua -näyttelyssä liikutaan tummissa vesissä, hämärän rajamailla ja maailmanlopuntunnelmissa.

Näyttelyssä esillä olevat teemat: kuolema, pelot ja painajaiset ovat luotaantyöntäviä, mutta samalla myös vaarallisen kiehtovia ja uteliaisuutta herättäviä. Pelot ja pahuus ovat asioita, joita joudumme kohtaamaan ja niiden läpikäyminen on osa elämää. Taide tarjoaa turvallisen ympäristön erilaisten tunteiden ja ajatusten käsittelyyn. Näyttely haastaa ja hirvittää. Uskallatko astua sisään?

Kuopion taidemuseon kokoelmista kootun näyttelyn teokset edustavat taiteen eri aikakausia ja tekniikoita. Mukana on niin kotimaisia kuin ulkomaalaisiakin taiteilijoita mm. Jouni Airaksinen, Francisco Goya, Jukka Huhtala, Kaarina Kaikkonen, Taina Kontio, Erkki Korhonen, Reijo Kärkkäinen, Óskar Jón, Lisbet Lund, Kalervo Palsa, Riitta Päiväläinen, Anna Raatikainen, Väinö Rouvinen, Sampsa Sarparanta, Teemu Saukkonen ja Julian Schnabel.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Kuopion taidemuseo
Kauppakatu 35, 70100 Kuopio

(017) 182 633

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

8/5/0 €

Maksutavat

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

  • facebook

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 10:00-17:00
Ke 10:00-17:00
To 10:00-17:00
Pe 10:00-17:00
La 10:00-17:00
Su Suljettu

Avoinna 2.9. saakka myös joka kuukauden 1. sunnuntai klo 10-17. Suljettu juhannusaattona ja -päivänä.

Kohdetta lähellä olevat museot

  • RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo
     
     

    RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo

    RIISA - museo jolla on sielu.

     
  • Suomen käsityön museo
     
     

    Suomen käsityön museo

    Käsityön ja käsiteollisuuden valtakunnallinen erikoismuseo.

     
  • Kuopion korttelimuseo
     
     

    Kuopion korttelimuseo

     
  • Taidemuseo Eemil
     
     

    Taidemuseo Eemil

     
  • Outokummun kaivosmuseo
     
     

    Outokummun kaivosmuseo

    Suomalainen kaivostoiminta 1900-luvun alusta tähän päivään sekä maanalainen kivinäyttely, jonka vanhin kivi...

     
  • Ikolan ulkomuseo
     
     

    Ikolan ulkomuseo

    Ulkomuseo esittelee paikkakunnan maataloutta, meijeritoimintaa sekä 1900-luvun alun asumista itäsuomalaisessa...

     
  • Äänekosken taidemuseo
     
     

    Äänekosken taidemuseo

    Tutustu huomattavan paikallisen kulttuuripersoonan, Toivo Parantaisen taidekokoelmaan sekä keskisuomalaisen...

     
  • Pienmäen talomuseo
     
     

    Pienmäen talomuseo

     
  • Rautalammin museo
     
     

    Rautalammin museo

    Rautalammin museo syntyi Korholan kartanossa, kun kauppaneuvoksetar Aina Peura (1872-1940) ryhtyi keräämään...

     
  • Kuopion museo
     
     

    Kuopion museo

    Kuopion museo - kaksi maineikasta museota satavuotiaassa jugendlinnassa!

     
  • Riuttalan talonpoikaismuseo
     
     

    Riuttalan talonpoikaismuseo

     
  • Keski-Suomen museo
     
     

    Keski-Suomen museo

     
  • Mekaanisen musiikin museo
     
     

    Mekaanisen musiikin museo

    Oletko jo nähnyt nerokasta soitinta joka soittaa viulua ja loihtii ilmoille upean esityksen huippuviulistien...