Pohjois-Karjalan museo Hilma

27.4.2017–14.1.2018 NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Juuret pystymetässä

Pohjois-Karjalan museo Hilman sataa vuotta juhlistavan näyttelyn teema on puu ja metsä.

Pohjois-Karjalan museo Hilma on saman ikäinen kuin Suomi. Museon 100-vuotisjuhlanäyttelyn teemaksi on valittu metsä ja puu, sillä niiden merkitys Pohjois-Karjalan maakunnan ja koko Suomen historialle on kiistaton. Metsä ja puu ovat luoneet tänne teollisuutta ja tuotteita sekä yhä enenevässä määrin vapaa-ajan hyvinvointia.

Puun tärkeys raaka-aineena näkyy myös museon kokoelmissa, jonka perusta ovat sata vuotta sitten talteen kerätyt kirveet, pärepihdit, rukinlavat, tuohipullot ja -vakat ja monet muut puusta tehdyt tai puuntyöstöön tarkoitetut tarve-esineet.

Näyttelyssä palataan sananmukaisesti museon juurille tuomalla esille edellä mainittuja kokoelmien alkupään esineitä. Näitä esineitä on kerätty ympäri Pohjois-Karjalaa. Pohjois-Karjalan museon säilytysvastuu laajeni 1950, kun Sortavalasta talvisodan aikana evakuoidun Laatokan Karjalan museon esineet liitettiin kokoelmiin. Tunnelmallisessa näyttelyssä näille sympaattisille kansanesineille on rakennettu niiden ansaitsemat puitteet.

Kokoelmien harvinaisempia esineitä ovat metsästä saadut taikakalut sekä Suomen vanhin säilynyt moottorisaha. Muuttunutta metsätaloutta esittelevät metsätyökuvat eri vuosikymmeniltä. Nykyään museon kokoelmat kertyvät pääsääntöisesti lahjoitusten kautta. Uusia lahjoituksia näyttelyssä edustaa katsaus Pohjois-Karjalan partiolippukuntien huiveihin.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Pohjois-Karjalan museo Hilma
Carelicum, Koskikatu 5, 80100 Joensuu

(013) 267 5222 (lipunmyynti)

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

5/3 €

Maksutavat

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

  • facebook

Aukioloajat

Ma 10:00-17:00
Ti 10:00-17:00
Ke 10:00-17:00
To 10:00-17:00
Pe 10:00-17:00
La 10:00-15:00
Su 10:00-15:00

ma-pe 10-17 ja la-su 10-15

Museon näyttelyt

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Savonlinnan maakuntamuseo
     
     

    Savonlinnan maakuntamuseo

     
  • Lusto - Suomen Metsämuseo
     
     

    Lusto - Suomen Metsämuseo

    Lusto vahvistaa suhteita metsään.

     
  • Mekaanisen musiikin museo
     
     

    Mekaanisen musiikin museo

    Oletko jo nähnyt nerokasta soitinta joka soittaa viulua ja loihtii ilmoille upean esityksen huippuviulistien...

     
  • Joensuun taidemuseo Onni
     
     

    Joensuun taidemuseo Onni

    Taidemuseo Onni sijaitsee Joensuun ydinkeskustassa, torin kupeessa. Museossa järjestetään vuosittain useita...

     
  • Kolin luontokeskus Ukko
     
     

    Kolin luontokeskus Ukko

     
  • Parppeinvaaran runokylä
     
     

    Parppeinvaaran runokylä

     
  • Etelä-Karjalan museo
     
     

    Etelä-Karjalan museo

    Karjalaista elämää ja perinnettä esittelevä Etelä-Karjalan museo toimii Lappeenrannan Linnoituksen...

     
  • Outokummun kaivosmuseo
     
     

    Outokummun kaivosmuseo

    Suomalainen kaivostoiminta 1900-luvun alusta tähän päivään sekä maanalainen kivinäyttely, jonka vanhin kivi...

     
  • Paateri
     
     

    Paateri

    Taiteilijakoti Paateri esittelee kuvanveistäjä Eva Ryynäsen omalaimaisia töitä ja elämää.

     
  • Möhkön ruukkimuseo
     
     

    Möhkön ruukkimuseo

     
  • Pielisen museo
     
     

    Pielisen museo

    Pielisen museo on Suomen toiseksi suurin ulkomuseo.

     
  • Ikolan ulkomuseo
     
     

    Ikolan ulkomuseo

    Ulkomuseo esittelee paikkakunnan maataloutta, meijeritoimintaa sekä 1900-luvun alun asumista itäsuomalaisessa...

     
  • Olavinlinna
     
     

    Olavinlinna

    Tuhansien tarinoiden ja monien taistelujen Olavinlinna on yksi Suomen tunnetuimmista nähtävyyksistä.