Saarijärven museo

10.6.2017–7.1.2018

 Sisäänpääsy Museokortilla
Näyttely

Paavon polku - keskisuomalaiset Suomea rakentamassa

Näyttely esittelee maakunnan näkökulmasta keskeiset suomalaisen identiteetin kulmakivet, ilmiöt ja tekijät. Se kertoo menestystarinamme erämaasta nykypäivän EU-Suomeksi sekä kurkistaa myös maakuntamme tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Mukana ovat maakunnan urheilijat välineineen ja palkintoineen.

Näyttely johdattaa kävijän Runebergin ajoista Suomen nykypäivään pohjoisen Keski-Suomen henkilöiden, ilmiöiden ja tapahtumien kautta. Teemoina esillä ovat muun muassa kansallismaisema, kansanluonne, sivistystyö, kulttuuri ja taide, talous, urheilu sekä metsä ja sauna. Suomalaisen identiteetin kulmakivien lisäksi näyttely ja museon kohteet tuovat esiin kehityskertomuksen pyyntikulttuurista pysyvän asutuksen maatalousyhteisöksi sekä edelleen monien elinkeinojen palveluyhteiskunnaksi ja Nokia-Suomeksi. Polun teemoja käsittelevät myös museon kohteet Kivikauden kylä, Säätyläiskotimuseo ja sen Runeberg-näyttely, Tapperien Juhola sekä aineisto museon kotisivuilla Seinätön museo -ympäristössä.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Saarijärven museo
Herajärventie 2, 43100 Saarijärvi

044 459 8412 (kahvio ja lipunmyynti to-su klo 12-18)

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

Aikuiset á 5 €
Aikuisryhmä yli 10 henkilöä á 3 €
Lapset (4-12 v.) á 1,50 €
Alle 4 v. 0 €

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti Suljettu
Ke Suljettu
To 12:00-18:00
Pe 12:00-18:00
La 12:00-18:00
Su 12:00-18:00

Avoinna 1.1.-31.5. ja 1.9.-31.12. to-su sekä 1.6.-31.8. ti-su klo 12-18

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Taidekeskus Honkahovi
     
     

    Taidekeskus Honkahovi

     
  • Äänekosken taidemuseo
     
     

    Äänekosken taidemuseo

    Tutustu huomattavan paikallisen kulttuuripersoonan, Toivo Parantaisen taidekokoelmaan sekä keskisuomalaisen...

     
  • Serlachius-museo Gösta
     
     

    Serlachius-museo Gösta

     
  • Säynätsalon kunnantalo
     
     

    Säynätsalon kunnantalo

     
  • Suomen käsityön museo
     
     

    Suomen käsityön museo

    Käsityön ja käsiteollisuuden erikoismuseo.

     
  • Suomen Ilmavoimamuseo
     
     

    Suomen Ilmavoimamuseo

    Suomalaisen sotilasilmailun kehitystä ja historiaa sen alusta nykyaikaan.

     
  • Keski-Suomen museo
     
     

    Keski-Suomen museo

     
  • Taidekeskus Järvilinna
     
     

    Taidekeskus Järvilinna

     
  • Serlachius-museo Gustaf
     
     

    Serlachius-museo Gustaf