Suomen lasimuseo

22.9.2017–31.12.2017 NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Kiehtova kierre - Filigraanilasi Suomessa

Näyttely kertoo suomalaisen ja ennen kaikkea nuutajärveläisen taidokkaan filigraanilasin tekijöistä vuodesta 1857 nykyaikaan. Näyttelyn avajaisten yhteydessä ilmestyy nuutajärveläisen Marja-Leena Salon aiheesta kirjoittama kirja.

Raidallista lasia. Kallista, arvostettua, vaikeasti valmistettavaa. Tätä kaikkea on filigraanilasi. Näyttely koostuu vanhasta ja uudesta suomalaisesta filigraanilasista: 1800-luvun puolivälin Nuutajärven loistokauden esineistä ja Kaj Franckin johdolla elvytetyn taidon hedelmistä. Mukana on paljon aivan uutta tuotantoa myös Riihimäeltä ja muualtakin.

Suomalaiset ovat luoneet hienon oman filigraanitradition! Valmistustaitoa ylläpitävät muutamat lasinpuhaltajat, muotoilijat ja taiteilijat sekä kaksi ammatillista oppilaitosta. Tälläkään hetkellä Suomessa ei ole varmuutta koulutuksen jatkuvuudesta. Juhlapuheiden kädentaitojen arvostus uhkaa kääntyä yhä niukemmiksi mahdollisuuksiksi opiskella ja työskennellä alalla. Jos kädentaidot päästetään katoamaan, on niiden oppiminen uudelleen vaikeaa ja kallista – kalliimpaa kuin niiden säilyttäminen ja kehittäminen. Filigraanilasin valmistus on tällainen taito.

Filigraanilasista kertova julkaisu Kiehtova kierre – filigraanilasi Suomessa, Nemo / Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki ilmestyy näyttelyn avajaispäivänä 21.9.2017. Perusteellisen julkaisun filigraanilasista on kirjoittanut nuutajärveläinen Marja-Leena Salo. Kirjan hinta Suomen lasimuseon museomyymälässä on 29 €.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Riihimäen taidemuseo
     
     

    Riihimäen taidemuseo

    Riihimäen taidemuseo on viihtyisä kohtaamispaikka keskellä kaupunkia.

     
  • Nukarin koulumuseo
     
     

    Nukarin koulumuseo

     
  • Hämeen linna
     
     

    Hämeen linna

    Kurkista keskiaikaan ja 700-vuotiaan linnan loiston ja rappion päiviin omatoimisesti tai opastetulla...

     
  • Suomen Rautatiemuseo
     
     

    Suomen Rautatiemuseo

    Rautateiden historiaa 1870-luvun asemamiljöössä

     
  • Palanderin talo
     
     

    Palanderin talo

    Kotimuseo esittelee hämeenlinnalaisen säätyläisperheen elämää sata vuotta sitten.

     
  • Sibeliuksen syntymäkoti
     
     

    Sibeliuksen syntymäkoti

    Jean Sibeliuksen syntymäkoti on sisustettu Jannen poikavuosien aikaan.

     
  • Nurmijärvi-Taiteen Museo
     
     

    Nurmijärvi-Taiteen Museo

     
  • Järvenpään taidemuseo
     
     

    Järvenpään taidemuseo

    Järvenpään taidemuseon kokoelmat koostuvat Tuusulanjärven taiteilijayhteisön jäsenten Venny Soldan-Brofeldtin...

     
  • Hyvinkään taidemuseo
     
     

    Hyvinkään taidemuseo

    Ohjelmistossa vaihtuvia koti- ja ulkomaista nykytaidetta esitteleviä näyttelyitä ja omia kokoelmia.

     
  • Hämeenlinnan taidemuseo
     
     

    Hämeenlinnan taidemuseo

    Hämeenlinnan Taidemuseo on monipuolinen koko perheen kuvataidekohde Hämeenlinnan keskustan läheisyydessä.

     
  • Hämeenlinnan kaupunginmuseo, Museo Skogster
     
     

    Hämeenlinnan kaupunginmuseo, Museo Skogster

    Hämeenlinnan kaupunginmuseon viihtyisä näyttelytila, oleskeluaula ja museokauppa.

     
  • Suomen Metsästysmuseo
     
     

    Suomen Metsästysmuseo

     
  • Museo Militaria
     
     

    Museo Militaria