Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Palanderin talon joulu

Palanderin talo, Hämeenlinna

  • 2.12.2023–7.1.2024

Tervetuloa virittäytymään kanssamme menneiden ajan joulun tunnelmaan uudistuneesssa Palanderin talon joulussa!

 

Tänä vuonna Palanderin talossa kokeillaan ensimmäistä kertaa vapaata tutustumista koko joulun ajan. Emme järjestä opastettuja kierroksia jouluiseen Palanderin taloon, vaan jokainen vieras on tervetullut tutustumaan näyttelyyn omaan tahtiinsa. Talon saleissa on paikalla piikoja, renkejä, emäntä tai isäntä, jotka kertovat joulun vieton historiasta ja perinteistä.

Palanderin talo on taas jouluisessa asussaan joulukuun alusta loppiaiseen saakka. Joulunäyttelyn aukioloajat uudistuvat tänä vuonna ja siihen pääsee tutustumaan tiistaista perjantaihin klo 12–16 ja lauantaista sunnuntaihin 12–17. Aiemmista vuosista poiketen talo on muiden kohteittemme tapaan suljettu tapaninpäivänä.

Palanderin talon joulu avautuu Jouluspesiaalilla lauantaina 2.12. klo 12–17. Maksuttomassa jouluspesiaalissa on tekemistä lapsille ja näkemistä kaikille joulukauden alun kunniaksi. Pääset askartelemaan menneiden aikojen tapaan sekä tutustumaan joulun tuoksuihin ja tuntuihin. Olemme nostaneet esille vanhanajan jouluvalmisteluihin liittyviä kokeiltavia esineitä. Nyt pääsee kokeilemaan kahvin jauhamista ja kaulauslaudan käyttöä. Tiedätkö mitä kaulauslaudalla tehdään?

Palanderin talon joulussa pääset tutustumaan 1800- ja 1900-lukujen vaihteen joulunviettoon. Olemme koristelleet talon jouluiseen asuun vuosisadan vaihteen tyypillisillä koristeilla ja ajalle sopivilla joulukasveilla. Esillä on vanhaan tyyliin koristeltu joulukuusi ja aikakauden porvarisperheelle tyypillisiä joululahjoja. Lasten paketeista löytyy taidokkaasti valmistettuja leluja. Joulupöydän kattaukseen on haettu inspiraatiota K. F. Björkbomin hämeenlinnalaisen joulupöydän kuvauksesta 1860-luvulta. Björkbom mainitsee muisteluissaan ruokina muikunmädin, kaviaarin, ravunhännät, sardiinit, nahkiaiset, tuoreen lohen, riisi­ryynimakkarat, lipeäkalan, kinkun, linnunpaistin, riisiryynipuuron ja jälkiruoan sekä joululeivokset.

Tervetuloa sukeltamaan joulutunnelmaan Palanderin talossa!

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Palanderin talo
Linnankatu 16, 13100 Hämeenlinna

03 621 2967

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Palanderin talo, Linnankatu 16, 13100 Hämeenlinna


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

8/6/0 €

Maksutavat

käteinen, pankkikortti, yleisimmät luottokortit, Smartum-setelit ja -mobiilimaksu

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti Suljettu
Ke Suljettu
To Suljettu
Pe Suljettu
La 12:00-16:00
Su 12:00-16:00

Avoinna: 1.9.-26.11.2023 la-su klo 12-16; Joulunäyttely: 2.12.2023-7.1.2024 ti-pe klo 12-16, la-su klo 12-17; Suljettu: 6.12.2023, 23.-26.12.2023,1.1.2024

 

Kohdetta lähellä olevat museot