Serlachius-museo Gösta

4.2.2017–7.1.2018

 Sisäänpääsy Museokortilla
Näyttely

Rajat kiinni

"Jos joku vaatii Euroopan rajojen sulkemista, hän ei seuraa aikaansa. Rajamme on jo suljettu repivällä concertina-piikkilangalla. Kylmän sodan rautaesirippu oli leikkikalu verrattuna Euroopan nykyisiin raja-aitoihin". Riiko Sakkisen näyttely Rajat kiinni tutkii itseensä kääntyvää, linnoittautuvaa Eurooppaa.

Riiko Sakkisen sanat perustuvat itse nähtyyn ja koettuun. Hän kiersi vuonna 2016 yhdessä näyttelyn kuraattorin, Serlachius-museoiden johtajan Pauli Sivosen kanssa Euroopan ulkorajoilla: Espanjalle kuuluvissa Afrikan puolella sijaitsevissa kaupungeissa, Kreikan saaristossa, Balkanin reitillä ja lopuksi hävitetyillä pakolaisleireillä Ranskassa.

Taiteilija ja kuraattori näkivät Eurooppaan pyrkiviä pakolaisia ja siirtolaisia, joiden pääsy on estetty metrien korkuisilla aidoilla ja repiviä teriä sisältävällä concertina-piikkilangalla. He näkivät keskitysleiriä muistuttaviin olosuhteisiin sijoitettuja pakolaisia. He näkivät kahden maan rajavyöhykkeelle, ei-kenenkään-maalle jumiin jääneitä ja spontaanisti kyhätyissä telttakylissä asuvia pakolaisia.

Riiko Sakkinen on poliittinen taiteilija. Hän hakee kuva-aiheensa usein viihde- ja kulutuskulttuurista: sarjakuvista, pakkauksista ja mainoksista. Monikerroksiset ja provosoivat työt sisältävät viittauksia historiaan ja yhteiskunnallisiin epäkohtiin: asenteisiin ja rasismiin.

Töissään Sakkinen käsittelee pakolaisten kohtaamia asioita ja kantaväestön asenteita Lähi-idästä ja Afrikasta tuleviin pakolaisiin ja siirtolaisiin. Esiin nousee myös talouskriisin keskellä huippuvauhdilla kasvava malagalainen yritys, joka valmistaa raja-aidoilla käytettyä veitsien terillä varustettua piikkilankaa.

Riiko Sakkinen kertoo näyttelyssä, millaisessa Euroopassa ja maailmassa hän haluaisi elää.

- Haluan maailman, jossa ei ole rajoja ja jossa ihmiset saavat valita vapaasti asuinpaikkansa. Haluan maailman, jossa ihmisillä on oikeus muuttaa, mutta ennen kaikkea olla muuttamatta. Haluan maailman, jossa kenenkään ei tarvitse lähteä kotoaan sodan, väkivallan, vainon tai köyhyyden takia.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Serlachius-museo Gösta
Joenniementie 47, Mänttä-Vilppula

(03) 488 6800

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

Museoiden yhteislippu 10/7 € oikeuttaa sisäänpääsyyn Gösta ja Gustaf-museoihin.

Aukioloajat

Ma 10:00-18:00
Ti 10:00-18:00
Ke 10:00-18:00
To 10:00-18:00
Pe 10:00-18:00
La 10:00-18:00
Su 10:00-18:00

Avoinna kesäaikaan 1.6.-31.8. joka päivä klo 10-18, myös juhannuksena. Avoinna talviaikaan 1.9.-31.5. ti-su klo 11-18.

Näyttelyn tekstit kielillä

Näyttelyyn ääniopas kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Lenin-museo
     
     

    Lenin-museo

    Uusi ja erilainen Lenin-museo vie kiehtovalle matkalle Suomen ja Venäjän yhteiseen historiaan.

     
  • Mobilia
     
     

    Mobilia

    Mobilia esittelee suomalaisen autoilun ja tieliikenteen historiaa.

     
  • Tampereen museot, Museokeskus Vapriikki
     
     

    Tampereen museot, Museokeskus Vapriikki

     
  • Vakoilumuseo
     
     

    Vakoilumuseo

     
  • Kimmo Pyykkö -taidemuseo
     
     

    Kimmo Pyykkö -taidemuseo

    Kimmo Pyykkö -taidemuseon vaihtuvat näyttelyt ja kuvanveistäjä Kimmo Pyykön tuotannnosta kertova näyttely on...

     
  • Sara Hildénin taidemuseo
     
     

    Sara Hildénin taidemuseo

     
  • Museo Milavida
     
     

    Museo Milavida

     
  • Taidekeskus Honkahovi
     
     

    Taidekeskus Honkahovi

     
  • Tampereen museot, Amurin työläismuseokortteli
     
     

    Tampereen museot, Amurin työläismuseokortteli

     
  • Serlachius-museo Gustaf
     
     

    Serlachius-museo Gustaf

     
  • Hiekan taidemuseo
     
     

    Hiekan taidemuseo

     
  • Muumimuseo
     
     

    Muumimuseo

    Muumimuseossa astut Tove Janssonin kirjoittamien muumikirjojen maailmaan.

     
  • Tampereen taidemuseo - Pirkanmaan aluetaidemuseo
     
     

    Tampereen taidemuseo - Pirkanmaan aluetaidemuseo