Serlachius-museo Gustaf

1.4.2017–1.4.2018

 Sisäänpääsy Museokortilla
Näyttely

Tehdas on ulkopuolella

Vilnassa syntynyt ja Pariisissa nykyisin asuva Esther Shalev-Gerz (s. 1948) on hienovireinen käsitetaiteilija, joka tarkastelee valokuva- ja videoteoksissaan kulttuuristen identiteettien rakentumista sekä perinteisten ammattien asemaa globaalissa ja nopeasti digitalisoituvassa maailmassa.

Tehdas on ulkopuolella -näyttely sisältää useita toisiinsa nivoutuvia teoskokonaisuuksia, joiden teemat nousevat esiin myös pienen suomalaisen teollisuuspaikkakunnan historiasta. Tehdas on rytmittänyt Mäntän jokapäiväistä elämää sukupolvien ajan. Samaan aikaan perinteisen teollisuuden jyrkkä rakennemuutos on koskettanut paikkakuntaa syvästi.

Sound Machine -teoksessa (2008) tekstiilitehtaan koneet ovat vaienneet ja työntekijät muistelevat meluisia työvuorojaan. The Last Click (2010–11) kertoo arvostetun kameratehtaan kaatumisesta ja esittelee tyhjentyneitä tehdasaleja. Describing Labor -teoksen (2012) aiheena on työn kuvaaminen taiteessa.

Keskieurooppalaisessa aarnimetsässä kuvattu videodiptyykki Dead Wood (2016) palauttaa mieleen ajan ennen puu- ja paperiteollisuuden syntyä. Runollinen teos on tutkimusretki metsän olemukseen neljän eri aloja edustavan henkilön kanssa. Näyttelyn kuraattori on Timo Valjakka.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Serlachius-museo Gustaf
R. Erik Serlachiuksen katu, Mänttä

(03) 488 6800, lippukassa 488 6837

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

Museoiden yhteislippu 10/7 € oikeuttaa sisäänpääsyyn Gösta ja Gustaf-museoihin.

Aukioloajat

Ma 10:00-18:00
Ti 10:00-18:00
Ke 10:00-18:00
To 10:00-18:00
Pe 10:00-18:00
La 10:00-18:00
Su 10:00-18:00

Avoinna kesäaikaan 1.6.-31.8. joka päivä klo 10-18, myös juhannuksena. Talviaikaan 1.9.-31.5. museo on avoinna ti-su klo 11-18.

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Vakoilumuseo
     
     

    Vakoilumuseo

     
  • Sara Hildénin taidemuseo
     
     

    Sara Hildénin taidemuseo

     
  • Tampereen museot, Museokeskus Vapriikki
     
     

    Tampereen museot, Museokeskus Vapriikki

     
  • Mobilia
     
     

    Mobilia

    Mobilia esittelee suomalaisen autoilun ja tieliikenteen historiaa.

     
  • Kimmo Pyykkö -taidemuseo
     
     

    Kimmo Pyykkö -taidemuseo

    Kimmo Pyykkö -taidemuseon vaihtuvat näyttelyt ja kuvanveistäjä Kimmo Pyykön tuotannnosta kertova näyttely on...

     
  • Taidekeskus Honkahovi
     
     

    Taidekeskus Honkahovi

     
  • Tampereen taidemuseo - Pirkanmaan aluetaidemuseo
     
     

    Tampereen taidemuseo - Pirkanmaan aluetaidemuseo

     
  • Serlachius-museo Gösta
     
     

    Serlachius-museo Gösta

     
  • Tampereen museot, Amurin työläismuseokortteli
     
     

    Tampereen museot, Amurin työläismuseokortteli

     
  • Hiekan taidemuseo
     
     

    Hiekan taidemuseo

     
  • Museo Milavida
     
     

    Museo Milavida

     
  • Lenin-museo
     
     

    Lenin-museo

    Uusi ja erilainen Lenin-museo vie kiehtovalle matkalle Suomen ja Venäjän yhteiseen historiaan.

     
  • Muumimuseo
     
     

    Muumimuseo

    Muumimuseossa astut Tove Janssonin kirjoittamien muumikirjojen maailmaan.