Teatterimuseo

8.9.2016–31.8.2017

 Sisäänpääsy Museokortilla
Näyttely

Muumit teatterissa

Näyttely Muumit teatterissa kertoo muumien ja kumppaneiden teatteriesiintymisistä ja Tove Janssonin teatteritöistä, erityisesti juuri muumien parissa.

Tove Janssonin ihanat muumit ovat saapuneet Teatterimuseoon! Esillä on ainutlaatuista aineistoa esimerkiksi aivan ensimmäisestä muumi-esityksestä, johon Tove Jansson itse laati käsikirjoituksen ja puku- ja lavastussuunnitelmat. Näitä pukuaarteita ei moni ole nähnyt.

Muumi-aiheisia esityksiä on suomalaisissa ammattiteattereissa esitetty yli 20 kertaa. Nostamme näyttelyssämme esille niistä muutamia, tärkeimpinä ne kolme muumien teatteriversiota, joiden toteutuksessa Tove Jansson oli itse mukana. Muumien näyttämötaival alkoi vuonna 1949 Svenska Teaternin esityksestä Mumintrollet och kometen. Seuraavaksi muumit nähtiin Mumintroll i kulisserna -esityksessä Lilla Teaternissa 1958. Suomen Kansallisoopperan lavalle muumit nousivat Muumioopperassa vuonna 1974. Näissä kaikissa Tove Jansson oli itse mukana, käsikirjoittajana tai pukujen ja lavastusten suunnittelijana. Pääsipä hän kerran myös itse näyttämölle, esittäen leijonan takapäätä! Uudempia, 2000-luvun muumitulkintoja näyttelyssä edustaa Helsingin Kaupunginteatterin Muumit kulisseissa vuodelta 2002.

Näyttelyssä on esillä muiden muassa upeita Janssonin alkuperäisiä pukuluonnoksia ja pukuja Svenska Teaternin esityksestä. Pukuja nähdään myös Kansallisoopperan ja Helsingin Kaupunginteatterin esityksistä, ja vertailua esitysten välillä voi tehdä valokuvien kautta. Muumien lisäksi tutustutaan Tove Janssonin muihin teatteritöihin.

Näyttely on toteutettu yhteistyössä Moomin Charactersin ja Svenska Litteratursällskapet i Finlandin kanssa.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Teatterimuseo
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, 00180 Helsinki

040 1922 300

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

8/5 €

Maksutavat

Smartum-seteli ja Smartum Saldo -kortti, Edenredin Virike-seteli ja Ticket Duo -ja Ticket Virike.

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-20:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-18:00
La 11:00-18:00
Su 11:00-18:00

Suljettu: 1.1., 14.4., 30.4., 1.5., 20.-25.6., 6.12., 23.-26.12. ja 31.12.

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Kansallismuseo
     
     

    Kansallismuseo

    Suomen esihistoriaa, suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin kehitystä esihistorialliselta ajalta nykypäivään.

     
  • Nykytaiteen museo Kiasma
     
     

    Nykytaiteen museo Kiasma

    Kiasma on nykytaiteen koti, jonne kaikki ovat tervetulleita.

     
  • Ateneumin taidemuseo
     
     

    Ateneumin taidemuseo

    Ateneum on maan tunnetuin taidemuseo ja Suomen taiteen koti.

     
  • Designmuseo
     
     

    Designmuseo

    Kansainvälisesti arvostettu Designmuseo on suomalaisen muotoilun valtakunnallinen erikoismuseo.

     
  • Sinebrychoffin taidemuseo
     
     

    Sinebrychoffin taidemuseo

    Sinebrychoffin taidemuseo on erikoistunut vanhaan eurooppalaiseen taiteeseen.

     
  • Arkkitehtuurimuseo
     
     

    Arkkitehtuurimuseo

    Arkkitehtuurimuseo herättää rakennusten tarinat henkiin.

     
  • Helsingin observatorio
     
     

    Helsingin observatorio

     
  • Hotelli- ja ravintolamuseo
     
     

    Hotelli- ja ravintolamuseo

    Hotelli- ja ravintolamuseo on suomalaisen ruoka- ja juomakulttuurin sekä majoitus-, matkailu- ja...

     
  • Temppeliaukion kirkko
     
     

    Temppeliaukion kirkko

     
  • HAM Helsingin taidemuseo
     
     

    HAM Helsingin taidemuseo

     
  • Helsingin Taidehalli
     
     

    Helsingin Taidehalli

    Nykytaidetta ja designia Helsingin kauneimmassa näyttelytilassa.

     
  • LUOMUS Luonnontieteellinen museo
     
     

    LUOMUS Luonnontieteellinen museo

    Luonnontieteellisen museon näyttelyt kertovat Suomen ja muun maailman monimuotoisesta luonnosta.

     
  • Suomen valokuvataiteen museo
     
     

    Suomen valokuvataiteen museo

    Suomen valokuvataiteen museo esittää näyttelyissään kotimaista ja kansainvälistä nykyvalokuvausta sekä tuo...