Suomen maatalousmuseo Sarka

30.4.2016 NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

 Sisäänpääsy Museokortilla
Näyttely

Maatalouden aika

Suomen maatalousmuseon uusi perusnäyttely vie kävijän 3000 vuoden aikamatkalle maatalouden historiaan.

Maatalouden aika kertoo suomalaisen maatalouden koko tarinan alusta tähän päivään.

Näyttelyssä museovierasta tervehtivät maanmittari, tarkkailukarjakko ja eu-tarkastaja. Museokierroksen aikana voi istahtaa 1950-lukuiseen tupakeittiöön tai maitolaiturille kuuntelemaan tarinoita. Vierailun aikana kävijälle aukeavat sekä isojaon että kaskiviljelyn salat ja selviää miten tuulimylly toimii.

Entä miltä näyttääkään nykyaikaisessa lypsynavetassa tai sikalassa? Voiko maatalouspolitiikka olla mielenkiintoista? Esillä ovat tietenkin myös mm. ensimmäinen kotimainen traktori Kullervo ja aurojen klassikko Fiskars 10.

Uudella perusnäyttelyllään Sarka juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan sekä maamme 100-vuotista itsenäisyyttä. Suomen historia on maatalouden historiaa: maatalous oli maamme pääelinkeino aina 1960-luvulle asti. 2010-luvulla maataloudesta saa elantonsa enää alle neljä prosenttia väestöstä. Muutos on ollut nopeaa, ja monille suomalaisista elinkeino on tänä päivänä vieras.

Maatalouden aika -näyttely kertoo mikä asema maataloudella on sekä elintarvikkeiden tuottajana että ympäristön muokkaajana. Samalla se tuo esiin myös maatalouden työt ja toimet, tekemisen inhimillisen ulottuvuuden.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Suomen maatalousmuseo Sarka
Vanhankirkontie 383, 32200 Loimaa

02 763 7700

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

6/4/2 €

Maksutavat

Maatalousmuseon lipunmyynnissä käy maksuvälineinä käteisen ja pankkikorttien lisäksi luottokorteista Visa, Visa Electron, Mastercard ja Maestro.

Maksuvälineenä toimivat myös Smartumin Kulttuurisetelit, Virikesetelit ja Tyky-Kuntosetelit. Seteleillä voi maksaa museon pääsylippuja ja opastuksia ja ne hyväksytään maksettaessa nimellisarvostaan.

  • facebook
  • twitter

Aukioloajat

Ma 10:00-17:00
Ti 10:00-17:00
Ke 10:00-17:00
To 10:00-17:00
Pe 10:00-17:00
La 10:00-17:00
Su 10:00-17:00

huhti-syyskuussa joka päivä klo 10-17, loka-maaliskuussa ti-su klo 10-17

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Liedon Vanhalinna
     
     

    Liedon Vanhalinna

    Liedon Vanhalinnan historiallinen kartanokokonaisuus on suosittu kulttuurimatkailukohde Aurajokilaakson...

     
  • Alpo Jaakolan Patsaspuisto
     
     

    Alpo Jaakolan Patsaspuisto

     
  • Sagalundin Museo
     
     

    Sagalundin Museo

    Sagalundin museo - kaikenikäisille

     
  • Salon taidemuseo - Veturitalli
     
     

    Salon taidemuseo - Veturitalli

     
  • Huittisten museo
     
     

    Huittisten museo

     
  • Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi
     
     

    Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi

    Täällä voit hypätä suomalaisen kirjan mielenkiintoiseen tarinaan!

     
  • Loimaan taidetalo
     
     

    Loimaan taidetalo

     
  • Forssan museo
     
     

    Forssan museo