Serlachius-museo Gustaf

30.1.2016–20.5.2018 NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Maisema

Yhdistä länsimaisen maisemamaalauksen historiaa tekemiseen ja kokemiseen. Rakenna erilaisista elementeistä oma maisemasi taidehistorian tyylisuuntauksia mukaillen.

Näyttelyn johdannossa kävijöille kerrotaan länsimaisesta maisemamaalauksesta, joka syntyi itsenäisenä taiteenlajina uuden ajan alussa 1400-luvulla. Näyttelyn kuva-aineisto esittelee klassisia maisemamaalauksia eri vuosisadoilta.

Kulttuurimme vaikuttaa siihen, mitä asioita maisemassa painotetaan. Myös tapa kokea maisemaa on muuttunut paljon aikojen kuluessa. Näyttely kertoo siitä, miksi eri aikoina on tehty niin erilaisia maisemakuvia.

Maisema-näyttely pohjautuu oppaan ja ryhmän vuorovaikutukseen ja tarjoaa kiinnostavan kohteen niin nuorille kuin vanhemmillekin museovieraille. Näyttely avautuu katsojille myös ilman opastusta.

Näyttelyn sisältösuunnittelusta on vastannut Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen. Visuaalisen ilmeen on luonut lavastaja Tarja Väätänen ja pedagogisen osuuden vastaava museolehtori Päivi Nieppola.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Serlachius-museo Gustaf
R. Erik Serlachiuksen katu, Mänttä

(03) 488 6800, lippukassa 488 6837

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

Museoiden yhteislippu 10/7 € oikeuttaa sisäänpääsyyn Gösta ja Gustaf-museoihin.

Maksutavat

Kaikki maksutavat käyvät

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Aukioloajat

Ma 10:00-18:00
Ti 10:00-18:00
Ke 10:00-18:00
To 10:00-18:00
Pe 10:00-18:00
La 10:00-18:00
Su 10:00-18:00

Avoinna kesäaikaan 1.6.-31.8. joka päivä klo 10-18, myös juhannuksena. Talviaikaan 1.9.-31.5. museo on avoinna ti-su klo 11-18.

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Sara Hildénin taidemuseo
     
     

    Sara Hildénin taidemuseo

     
  • Muumimuseo
     
     

    Muumimuseo

    Muumimuseossa astut Tove Janssonin kirjoittamien muumikirjojen maailmaan.

     
  • Emil Aaltosen museo
     
     

    Emil Aaltosen museo

    Emil Aaltosen teollisuus- taidehistoriallinen museo.

     
  • Museo Milavida
     
     

    Museo Milavida

    Tehtaanpatruunoiden historiaa, muotia ja muotoilua

     
  • Tampereen museot, Amurin työläismuseokortteli
     
     

    Tampereen museot, Amurin työläismuseokortteli

     
  • Tampereen taidemuseo - Pirkanmaan aluetaidemuseo
     
     

    Tampereen taidemuseo - Pirkanmaan aluetaidemuseo

     
  • Hiekan taidemuseo
     
     

    Hiekan taidemuseo

    Hiekan taidemuseo on Suomen vanhin toimiva yksityinen taidemuseo.

     
  • Museokeskus Vapriikki
     
     

    Museokeskus Vapriikki

     
  • Lenin-museo
     
     

    Lenin-museo

    Uusi ja erilainen Lenin-museo vie kiehtovalle matkalle Suomen ja Venäjän yhteiseen historiaan.

     
  • Mobilia
     
     

    Mobilia

    Mobilia esittelee suomalaisen autoilun ja tieliikenteen historiaa.

     
  • Kimmo Pyykkö -taidemuseo
     
     

    Kimmo Pyykkö -taidemuseo

    Kimmo Pyykkö -taidemuseon vaihtuvat näyttelyt ja kuvanveistäjä Kimmo Pyykön taiteesta ja elämästä kertova...

     
  • Serlachius-museo Gösta
     
     

    Serlachius-museo Gösta

    Puhuttelevaa nykytaidetta, Suomen kultakauden taidetta sekä vanhoja eurooppalaisia mestareita

     
  • Vakoilumuseo
     
     

    Vakoilumuseo