Hotelli- ja ravintolamuseo

18.8.2012–31.12.2020

 Sisäänpääsy Museokortilla
Näyttely

Palveluksessanne!

Moniaistisessa ja toiminnallisessa näyttelyssä tutustut suomalaiseen ruoka- ja juomakulttuuriin ja sen kehitykseen, teet matkan majoittumisen historiaan ja työntekijöiden arkeen, asiakkaan roolissa viihdyt musiikin, laulun ja tanssin parissa.

Tässä museon pysyvässä näyttelyssä pääset kurkistamaan kulissien taakse ja näet vilauksen työntekijöiden arkisesta aherruksesta, olipa työpisteenä sitten ravintolan sisäänkäynti, hotellin vastaanotto, keittiö, sali tai baari.

Ravintola-asiakkaan roolia voit kokeilla pujahtamalla kieltolain aikaiseen salakapakkaan, 1930-luvun alkoholimyymälään tai tutustumalla 1960-luvun ravintolailtaan pelin keinoin. Yleisön joukosta voit nousta hetkeksi tähtiesiintyjäksi tarttumalla karaokemikkiin. Tanssilattialla tanssahtelet menneiden vuosikymmenten suosikkimusiikin tahtiin ja sitten saatkin istahtaa hetkeksi katukahvilaan hengähtämään.

Kuvitteellisen hotelli Belle Époquen pienoismalli ja legendaarinen ravintola Ala-Kämp tutustuttavat sinut 1900-luvun alun loistoon. Olympiavuonna 1952 avatun Hotelli Vaakunan sviitti on oman aikansa klassikko. Englantilaistyylinen Big Ben -baari Lahdesta puolestaan tuo näyttelyyn tuulahduksen 1970-luvulta.

Kaiken tämän lisäksi Palveluksessanne! -näyttelyssä on myös aina ruoka-aika! Tutuiksi tulevat muun muassa suomalaisen ruokapöydän ja ravintolaruoan eriaikojen uutuudet ja suosikit. Tuoksujen ja hajuaistin avulla voit tutustua muun muassa mausteiden ja yrttien maailmaan.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Hotelli- ja ravintolamuseo
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, 00180 Helsinki

044 747 4110

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

8/5 €

  • facebook
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-20:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-18:00
La 11:00-18:00
Su 11:00-18:00

Ilmainen sisäänpääsy joka kuun viimeinen keskiviikko

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Ateneumin taidemuseo
     
     

    Ateneumin taidemuseo

    Ateneum on maan tunnetuin taidemuseo ja Suomen taiteen koti.

     
  • Sinebrychoffin taidemuseo
     
     

    Sinebrychoffin taidemuseo

    Sinebrychoffin taidemuseo on erikoistunut vanhaan eurooppalaiseen taiteeseen.

     
  • HAM Helsingin taidemuseo
     
     

    HAM Helsingin taidemuseo

     
  • LUOMUS Luonnontieteellinen museo
     
     

    LUOMUS Luonnontieteellinen museo

    Luonnontieteellisen museon näyttelyt kertovat Suomen ja muun maailman monimuotoisesta luonnosta.

     
  • Temppeliaukion kirkko
     
     

    Temppeliaukion kirkko

     
  • Teatterimuseo
     
     

    Teatterimuseo

    Teatterimuseon näyttelyt vievät kävijät teatteriin ja sen takahuoneisiin katsomaan mistä esittämisessä ja...

     
  • Nykytaiteen museo Kiasma
     
     

    Nykytaiteen museo Kiasma

    Kiasma on nykytaiteen koti, jonne kaikki ovat tervetulleita.

     
  • Helsingin Taidehalli
     
     

    Helsingin Taidehalli

    Nykytaidetta ja designia Helsingin kauneimmassa näyttelytilassa.

     
  • Suomen valokuvataiteen museo
     
     

    Suomen valokuvataiteen museo

    Suomen valokuvataiteen museo esittää näyttelyissään kotimaista ja kansainvälistä nykyvalokuvausta sekä tuo...

     
  • Helsingin observatorio
     
     

    Helsingin observatorio

    Helsingin yliopistomuseon tähtitieteen yleisökeskus. Tervetuloa matkalle valovuosien taakse!

     
  • Arkkitehtuurimuseo
     
     

    Arkkitehtuurimuseo

    Arkkitehtuurimuseo herättää rakennusten tarinat henkiin.

     
  • Kansallismuseo
     
     

    Kansallismuseo

    Suomen esihistoriaa, suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin kehitystä esihistorialliselta ajalta nykypäivään.

     
  • Designmuseo
     
     

    Designmuseo

    Kansainvälisesti arvostettu Designmuseo on suomalaisen muotoilun valtakunnallinen erikoismuseo.