VIELÄ EHDIT: Museokortti-digilahja tarjoushintaan vain 73 €!
Osta lahjaksi!
 
Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Viivi Varesvuo - Ystäviä

Galleria K, Vantaa

  • 2.12.2023–

Gallerian K:n YSTÄVIÄ-näyttelyssä taiteilija tuo esille Islannista vuosilta 2019-2023 lähes 4 kuukauden työskentelyjaksojen vaikutteita keraamisissa teoksissaan. Varesvuo on juuri palannut SIM Residenssistä Reykjavikista marraskuun alussa ja tuo myös siellä tekemiään teoksia esille galleriaan.

 

Viivi Varesvuo (1964) on helsinkiläis-fiskarsilainen kuvataiteilija, jonka taiteellisen ilmaisun monisäikeinen tie on kulkenut grafiikan ja maalauksen kautta keramiikkaveistoksiin. Pariisissa ja Lahden Taideinstituutissa opiskellut ja Pekka Halosen Akatemiasta 2020 valmistunut Varesvuo työskentelee tällä hetkellä Savion Taiteilijayhteisön tiloissa Keravalla keskittyen kuvanveistoon.

Taiteilijana Varesvuota inspiroivat luonnolliset pinnat ja erilaiset struktuurit. Keramiikka, savi ja pronssivaluveistokset hakeutuvat herkkien ja puhuttelevien eläinhahmojen muotoon, joihin haluaa tutustua lähemmin. Abstraktimmissakin veistoksissa on yhtä lailla aistittavissa luonnon voima ja vaikuttavuus. Läpi linjan Varesvuon taide on omintakeista ja tunnistettavaa.

Varesvuo on pitänyt lukuisia omia näyttelyitä ja osallistunut vuosien mittaan useisiin ryhmänäyttelyihin Suomessa. Taiteilija on toiminut aktiivisena jäsenenä myös Fiskarsin Osuuskunta Onomassa, jossa hänen taidettaan on säännöllisesti esillä. Varesvuon teoksia on sekä yksityisessä että julkisessa omistuksessa Pohjoismaiden lisäksi esimerkiksi USA:ssa, Ranskassa, Etelä-Koreassa ja Italiassa.

Gallerian K:n YSTÄVIÄ-näyttelyssä taiteilija tuo esille Islannista vuosilta 2019-2023 lähes 4 kk työskentelyjaksojen vaikutteita keraamisissa teoksissaan. Varesvuo on juuri palannut SIM Residenssistä Reykjavikista marraskuun alussa ja tuo myös siellä tekemiään teoksia esille galleriaan.

Islannin erikoislaatuinen vulkaaninen maaperä rouheine pintoineen on tehnyt Varesvuon teosten struktuureihin vahvan vaikutuksen. Saven notkeus mahdollistaa voiman lisäksi myös herkkyyden teoksissa ja kokonaisuudesta löytyy monenlaisia, hienoväreisiä tunnelmia. Pitkään mukana olleet peurat ovat jälleen uudessa roolissa teoksissa; kuin tullen esiin maaperän alta, nostaen päätään pinnalle.

Valkea kokonaisuus, centerpiece, jatkaa kesän 2023 Karin Widnäsin kanssa yhteisen Odd dinner for two- teoksen jäljillä ja osittain samoilla teoksilla. Onoman näyttelyssä esillä olleen teoksen uusi versio esittää linnamaisen juhlakattauksen keskikoristeen runsaana kynttilämerenä ja erilaisina pieninä veistoksina. Peuroilla ja ilman.

Näyttelyn avajaiset perjantaina 1.12. klo 17-19.

Näyttely suljettuna itsenäisyyspäivänä 6.12.2023

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Galleria K
Asematie 7, Tikkurila, 01300 Vantaa

045 196 1155

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Galleria K, Asematie 7, Tikkurila, 01300 Vantaa


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

Vapaa pääsy, myös ilman Museokorttia
Fritt inträde, även utan Museikort
Free entry, also without Museum Card

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti Suljettu
Ke 12:00-18:00
To 11:00-17:00
Pe 11:00-17:00
La 12:00-16:00
Su 12:00-16:00

Suljettu 30.9-10.10.2024

Näyttelyn tekstit kielillä

 

Kohdetta lähellä olevat museot