TARJOUS: osta Museokortti kuukausimaksulla, saat 1 kk kaupan päälle!
 
Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Poimintoja Nelimarkka-Rahaston nykytaiteen kokoelmasta

Maalauksia ja veistoksia kärkinimiltä

 
Anna Retulainen, Metsä, 2018, Nelimarkka-Rahasto sr. / Nelimarkka-museo

Nelimarkka-Rahasto sr.:n uushankintakokoelmasta valikoidut teokset tarjoavat katsauksen kotimaiseen kuvataiteeseen 1980-luvulta nykypäivään.

Näyttelyssä esillä olevia uudempia tekijöitä edustavat esimerkiksi Emma Ainala ja Tuukka Tammisaari. Ainalan unenomaiset öljymaalaukset käsittelevät naiseutta, tyttöyttä ja katsetta, kun taas Tammisaaren teokset yhdistävät huumorin ja leikkisyyden abstraktiin ja esittävään ilmaisuun.

Kokeneempaa polvea edustavat muun muassa Jarmo Mäkilä, joka on keskeinen suomalaisen postmodernismin edustaja, sekä Marjatta Tapiola, jonka ekspressionistinen ilmaisu nosti hänet 1980-luvulla kotimaisen maalaustaiteen uudistajien kärkijoukkoon.

Näyttelyn Etelä-Pohjanmaalta lähtöisin olevia kuvataiteilijoita ovat Teemu Mäki ja Antti Ojala. Mäen työskentely liikkuu taiteen, politiikan ja filosofian rajapinnoilla eri ilmaisumuotoja hyödyntäen. Taidemaalarina Mäki on tunnettu loistavana koloristina. Ojalan omaelämäkerrallinen ja kotiseudusta ammentava maalaustaide taas yhdistää kansanomaisen perinteen, kulttuurihistorialliset vaikutteet ja arjen havainnot yleisinhimillisiksi kuvakertomuksiksi.

NÄYTTELYN TEOSVALINNAT
Carmen Vendelin-Laukkanen


Nelimarkka-Rahasto sr. on taiteilija ja professori Eero Nelimarkan vuonna 1945 perustama säätiö. Sen tehtävänä on professori Nelimarkan tuotannon ja elämäntyön vaaliminen sekä hänen taiteellisen tuotantonsa säilyttäminen.

Säätiö tukee Nelimarkka-museon toimintaa ja omistaa sen peruskokoelman. Lisäksi se tukee elävien suomalaisten kuvataiteilijoiden työtä kartuttamalla hankintakokoelmaansa, johon kuuluu yli 300 teosta.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Nelimarkka-museo, Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseo
Pekkolantie 115, 62900 Alajärvi

(040) 559 8327

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Nelimarkka-museo, Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseo, Pekkolantie 115, 62900 Alajärvi


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut


Sisäänpääsy Museokortilla

6/4/0 €

Maksutavat

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

Aukioloajat

Suljettu väliaikaisesti

Museo on suljettu väliaikaisesti 2.2. - 6.3.2026

Teemat