Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Kintsugi - Ajan jälkiä 28.9.–24.11.2024

Suomen käsityön museo, Jyväskylä

  • 28.9.2024–24.11.2024

 
Kintsugia.

Kintsugi on vuosisatoja vanha japanilainen taidemuoto, jossa keramiikkaa korjataan urushi-lakan avulla. Korjaussaumat ja paikat viimeistellään perinteisesti aidolla kullalla. Suomen ensimmäinen kintsugitaidetta kokoava näyttely Kintsugi – Ajan jälkiä on esillä Suomen käsityön museossa 28.9.–24.11.2024.

Kintsugissa rikkoutunut esine korjataan eheäksi hajoamisen jäljet hyväksyen ja niitä korostaen sen sijaan, että rikkoutuminen pyrittäisiin kätkemään. ”Kintsugi opettaa hyväksymään elämän jäljet, olemme lopulta sellaisia kuin olemme myös hajoamisen kokemusten ansiosta”, Hanna Nuorala kuvailee.

Kintsugi-näyttelyn järjestää neljä keraamikkoa, jotka ovat viime vuosina syventyneet menetelmään omista lähtökohdistaan. Paula Ruuttunen on keskittynyt kintsugi-korjaamaan omaa, pääsääntöisesti puupoltettua keramiikkaansa. Eeva Jokinen kiinnostui kintsugin mahdollisuuksista sekä teknisestä näkökulmasta, että korjaamisen estetiikan kautta. Katja Seppinen tekee kintsugia ihmisten hylkäämästä materiasta. Hänelle kintsugissa on ennen kaikkea kyse uppoutumisesta, keramiikan löytämiseen ja korjaamiseen käytetystä ajasta. Hanna Nuorala on kiinnostunut siitä, miten kintsugi ilmaisee muutosta ja epätäydellisyyttä.

Näyttelyn kutsutaiteilijoita ovat Japanista saapuva kintsugimestari Mitsumi Irahara, Suomessa toimivat kintsugitaiteilijat Li Li ja Mayumi Niiranen-Hisatomi, sekä elokuvantekijä Jade Kallio.

”Kintsugi resonoi yli kulttuuristen rajojen ja aikakausien. Haluamme näyttelyssämme avata kintsugin kytköstä tuhansia vuosia vanhaan aasialaiseen lakkataiteen perinteeseen ja toisaalta tuoda esiin menetelmän elinvoimaisuuden oman aikamme tekijöiden kautta”, Jokinen kertoo.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä

050 311 8884

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Suomen käsityön museo, Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

8/6/4/0 €

Maksutavat

Visa, Mastercard, Museokortti, Smartum liikunta- ja kulttuuriseteli ja Smartum Pay, Epassi, Tyky+ -kulttuuri- ja liikuntaseteli sekä Edenred-kortti.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-18:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-18:00
La 11:00-18:00
Su 11:00-18:00

Lisätietoja pääsymaksuista ja aukioloajoista: www.craftmuseum.fi/­tule-museoon/­aukioloajat-ja-paasymaksut

Näyttelyn tekstit kielillä

Näyttelyyn ääniopas kielillä

 

Kohdetta lähellä olevat museot