Museo
Sisäänpääsy Museokortilla
 

Ahvenanmaan metsästys- ja kalastusmuseo

Fiskeläge 37,
22270 Eckerö

Tunnelmallinen, kauniissa kalastajakylässä sijaitseva museo kertoo entisaikojen saaristolaiselämän arjesta.

 

Ahvenanmaan metsästys- ja kalastusmuseo sijaitsee kauniissa Käringsundissa, Eckerössä vanhan kalastajakylän ja meren yhteydessä. Museo kertoo entisaikojen ahvenanmaalaisten arkipäivästä, johon kuuluivat metsästys, kalastus ja saaristolaiselämä. Mustavalkokuvat ja tekstit täydentävät esineistöä ja kertovat elämästä kalastajakylissä ja markkinoilla, sekä kuinka metsästettiin hylkeitä ja vedettiin nuottaa.

Museon on suunnitellut arkkitehti Folke Wickström. Se on hauskannäköinen talo, jossa on monta kulmaa, nurkkaa ja katonharjaa. Ajatuksena oli, että museo sulautuisi ympäristöönsä, kalastajakylään ja sen harmaisiin rantavajoihin. Museo sijaitsee luonnonkauniissa ympäristössä aivan Ahvenanmeren rannikon vieressä.

Ahvenanmaan metsästys- ja kalastusmuseo avautui vuonna 1995. Museoa johtaa yhdistys, jonka tavoitteena on edistää metsästyksen ja kalastuksen kulttuurista kehitystä. Stödföreningen för Ålands jakt-och fiskemuseum-kannatusyhdistys on kerännyt suurimman osan museon esineistä. Museossa on lisäksi yksityishenkilöiden lahjoittamia esineitä.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Osana kulttuurikierrosta

Museon yhteystiedot

Ahvenanmaan metsästys- ja kalastusmuseo
Fiskeläge 37, 22270 Eckerö

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Ahvenanmaan metsästys- ja kalastusmuseo, Fiskeläge 37, 22270 Eckerö


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

8/5 €

Maksutavat

Kontant samt
Kortti, kort, cards, also VISA

Aukioloajat

Ma 10:00-17:00
Ti 10:00-17:00
Ke 10:00-17:00
To 10:00-17:00
Pe 10:00-17:00
La 10:00-17:00
Su 10:00-17:00

14.5.-23.6.2024 ja 19.8-1.9.8.2024 välillä ti-su 10-17; 24.6.-18.8.2024 ma-su 10-17

Opastus

90 € / ryhmä