Museo
Sisäänpääsy Museokortilla
 

Abraham Ojanperän muistokoti

Rantatie 14,
91900 Liminka

Avataan yleisölle 7.6. Aappola on liminkalaissyntyisen oopperalaulaja ja laulupedagogi Abraham Ojanperän (1856-1916) museoksi muutettu huvila ja koti.

 

Abraham Ojanperä (1856-1916) oli liminkalaissyntyinen oopperalaulaja ja laulupedagogi. Orvoksi jääneen Ojanperän laulunlahjat tunnistettiin Limingassa ja paikkakunnan isännät ja emännät kustansivat hänelle opinnot Jyväskylän seminaarissa. Jyväskylästä lahjakkaan laulajan tie vei ensin Helsinkiin ja sieltä Dresdenin kuninkaalliseen konservatorioon. Opiskeluaikanaan hän esiintyi erittäin menestyksellisesti Dresdenissä.
Vuonna 1882 Abraham Ojanperä houkuteltiin palaamaan kotimaahan juuri perustetun Helsingin Musiikkiopiston (nyk. Sibelius Akatemian) ensimmäiseksi laulunopettajaksi.
Ojanperä toimi Musiikkiopiston laulunopettajana 30 vuotta. Hän erosi virastaan vakavan sairauden vuoksi ja palasi Liminkaan. Abraham Ojanperä kuoli sydänhalvaukseen Limingassa 26.2.1916.

Taiteilijakoti Aappola eli Abraham Ojanperän muistokoti on keskeinen osa Vanhaa Liminkaa ja Limingan museoaluetta. Rakennus itsessään koostuu kahdesta osasta; matala vanha puoli on rakennettu 1800-luvun loppupuolella, ja tornimainen uusi puoli on rakennettu 1910. Molemmissa on hirsirunko ja noudattelevat rakennustavoiltaan ajan tyypillistä pohjois-pohjalaista rakentamista. Uusi puoli sen sijaan ulkonäöllisesti on varsin omaleimainen koko Suomen mittakaavassa.

Aappolan vahvuus on hyvin säilynyt 1900-luvun alun värikäs, taiteellinen, eurooppalaisuutta henkivä interiööri tapetteineen, mattoineen, oviverhoineen, huonekaluineen, kaikkineen. Kokonaisuus on aivan omaa luokkaansa, ja se tarjoaa sekä tietoa ajasta, jolloin suomalaisuus syntyi, että kosketuspintaa Suomen taiteen kultakauden taiteilijoiden elämään.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Abraham Ojanperän muistokoti
Rantatie 14, 91900 Liminka

050 318 2043

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Abraham Ojanperän muistokoti, Rantatie 14, 91900 Liminka


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

2/0€
Museokortilla ystävä maksutta museoon.

Maksutavat

Korttimaksu

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti Suljettu
Ke 12:00-17:00
To 12:00-17:00
Pe 12:00-17:00
La 12:00-17:00
Su 12:00-17:00

Avataan yleisölle 7.6. Juhannuksena suljettu. Ilmainen sisäänpääsy Vilho Lampi -museon näyttelyavajaispäivinä: 7.6. / 5.7. / 2.8.2023. Ilmainen sisäänpääsy markkinapäivänä 12.8.2023.

Opastus

Aukioloaikoina sekä tilauksesta: kulttuuritoimi@liminka.fi

 

Kohdetta lähellä olevat museot