Luontokohde
 

Dagmarin puisto

Dagmarin puisto
Leksvallintie 322,
10660 Raasepori

Dagmarin puistossa nautit kauniista meriluonnosta kuninkaallisten tavoin. Nimensä puisto on saanut Venäjän keisarinna Dagmarista, joka viihtyi puistossa ja sen puhdasvetisen lähteen äärellä 1800-luvun lopulla.

 
Puiston kuuluisa lähde, kauniit metsät sekä hiekkarannat ja rantakalliot muodostavat Dagmarin puistosta virkistävän retkikohteen koko perheelle.

"Kävin puistossa ensimmäistä kertaa noin vuosi sitten. Tuon vuoden aikana on tapahtunut paljon. Puisto on näyttäytynyt syksyn kirjavissa väreissä, talven hunnussa, kevään kukkamerenä ja nyt kesäasussaan. Samalla se on saanut uutta asua myös ihmiset toimesta. Rakenteita on kunnostettu ja reittejä ehostettu. Nyt tuo työ on saatu valmiiksi ja hyvin onkin.

Parkkialueelta lähtee rantaa kohti puiston tärkein reitti, joka vie itse lähteelle. Se on leveä, sorastettu polku. Työ on tehty hyvin ja se kestää nyt suuren kuorman. Polkua reunustavat mustikanvarvut. Puiden juuret saavat olla hivenen syvemmällä suojassa.

Polku sopii myös lastenrattaille ja luulen, että se sopisi saattajan kanssa myös pyörätuolille. Sillä nimittäin pääsisi lähes lähteelle asti, sen yläpuolelle kunnostetulle tasanteelle, josta avautuu kaunis näkymä lähteen pieneen laaksoon."

Puiston polut ovat helppokulkuisia, ja Dagmarin lähteelle pääsee myös pyörätuolilla saattajan kanssa. Lue lisää Dagmarin puistosta Retkipaikasta, ja katso alueen kartta luontoon.fi -sivustolta.


Kuva ja teksti: Antti Huttunen / Retkipaikka.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Yhteystiedot

Dagmarin puisto
Leksvallintie 322,
10660 Raasepori

Kotisivut

Aukioloajat

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp
 

Kierroksen museot