Yleisöopastus su 30.6. klo 14 Taidevaltakunta '24 -biennaaliin
Hämeenlinna Art Museum, Hämeenlinna
- 30.6.2024 (14.00)
Yleisöopastus su 30.6. klo 14 Taidevaltakunta '24 -biennaaliin
Hämeenlinnan taidemuseon molemmat näyttelyrakennukset valtaava ensimmäinen Taidevaltakunta ’24 -biennaali tutkii miltä tulevaisuuden Taidevaltakunta näyttää taiteilijoiden silmin. Näyttelyssä luonnon ja ihmisen dialogissa kuullaan huomisen ääni. Taiteilijoiden tarjoamat tulevaisuudet kulkevat dystopiasta toivoon. Teoksissa käsitellään muun muassa ihmisen ja ympäristön suhdetta sekä taiteen merkitystä maapalloa ravistelevien kriisien keskellä.
Lohrmann-rakennuksen teokset purkavat muun muassa ihmisen aiheuttamien ympäristökriisien tuomia muutoksia sekä ihmisen katsetta luontoon ja pohtivat vallan jakamista uudelleen. Muutoksen eteen toimimiseen herätteleminen onkin teemana monissa teoksissa: luonnonvarojen kulutusjuhlat on juhlittu, ja on aika toimia. Engel-rakennuksen kokonaisuus käsittelee ihmistä osana luontoa ja tämän samankaltaisuutta suhteessa muihin elollisiin.
Näyttelyyn valitut taiteilijat ja taiteilijaryhmät ovat: Liina Aalto-Setälä, Tuuli Autio, Lotta Blomberg, Pirjetta Brander ja Janne Laine, Taija Goldblatt, Sirpa Haapaoja, Outimaija Hakala, Mollu Heino, Anni Honkajuuri, Heli Huotala, Sofi Häkkinen, Johanna Ilvessalo, Mari Järventausta-Lindertz, Sanna Kannisto, Marko Lampisuo, Jussi Lautu, Leena Lehti, Laura Lilja, Tuomas Linna, Juhana Moisander, Mäki-Nevala–Mottisenkangas, Jussi Nykänen, Hanna Oinonen, Harri Pälviranta, Johanna Rotko, J. Saari, Noora Schroderus, Sauli Suomela, Anssi Taulu, Noora-Maija Tokee ja Kimmo Ylönen.
Hämeenlinnan taidemuseo on avoinna ti–to 11–18, pe–su 11–17
Pääsymaksut 12 € / 10 €, ilmaiseksi Museokortilla ja alle 18-vuotiaat
Museum exhibitions
Museum events
- Yleisöopastus su 19.5. klo 14 Ajan syyt: Suomen Puupiirtäjien Seura 10 vuotta -juhlanäyttely
- The artwork "Sense" by Sirpa Haapaoja is available for experiencing on Fri, June 14th, from 10 AM to 3 PM at the main health center in Hämeenlinna
- Taidevaltakunta '24 -biennaalin taiteilijatapaamisessa 15.6. klo 14 Kimmo Ylönen
- Liina Aalto-Setälän Hikoilevat korvat, lahoavat lauteet -teos koettavissa la 15.6. klo 12–18 Vanai Bistro & Bastu -ravintolan saunassa
- Yleisöopastus su 16.6. klo 14 Taidevaltakunta '24 -biennaaliin
- The artwork "Sense" by Sirpa Haapaoja is available for experiencing on Tue, June 18th, from 12 PM to 3 PM at the main health center in Hämeenlinna
- Yleisöopastus ke 19.6. klo 14 Taidevaltakunta '24 -biennaaliin
- Ulkoteosten kävelykierros to 20.6. klo 11–12 Taidevaltakunta '24 -biennaalin
- The artwork "Sense" by Sirpa Haapaoja is available for experiencing on Thu, June 20th, from 2 PM to 3 PM at the main health center in Hämeenlinna
- Liina Aalto-Setälän Hikoilevat korvat, lahoavat lauteet -teos koettavissa to 20.6. klo 12–18 Vanai Bistro & Bastu -ravintolan saunassa
- The artwork "Sense" by Sirpa Haapaoja is available for experiencing on Tue, June 25th, from 12 PM to 3 PM at the main health center in Hämeenlinna
- Yleisöopastus ke 26.6. klo 14 Taidevaltakunta '24 -biennaaliin
- The artwork "Sense" by Sirpa Haapaoja is available for experiencing on Thu, June 27th, from 2 PM to 3 PM at the main health center in Hämeenlinna
- Open art workshop on Saturday, June 29th, from 1 PM to 4 PM: Let's create a colorful self-portrait using collage technique.
- Taidevaltakunta '24 -biennaalin taiteilijatapaamisessa 29.6. klo 14 Jussi Lautu
- Yleisöopastus su 30.6. klo 14 Taidevaltakunta '24 -biennaaliin
- Guided tour Sun 30.6. 1PM Art Realm '24 -biennial
- Yleisöopastus ke 3.7. klo 14 Taidevaltakunta '24 -biennaaliin
- Yleisöopastus su 7.7. klo 14 Taidevaltakunta '24 -biennaaliin
- Yleisöopastus su 14.7. klo 14 Taidevaltakunta '24 -biennaaliin
- Yleisöopastus ke 17.7. klo 14 Taidevaltakunta '24 -biennaaliin
- Yleisöopastus su 21.7. klo 14 Taidevaltakunta '24 -biennaaliin
- Yleisöopastus ke 24.7. klo 14 Taidevaltakunta '24 -biennaaliin
- Yleisöopastus su 28.7. klo 14 Taidevaltakunta '24 -biennaaliin
- Guided tour sun 28.7. 1PM Art Realm '24 -biennial
- Yleisöopastus ke 31.7. klo 14 Taidevaltakunta '24 -biennaaliin
Osana kulttuurikierrosta
Museum contact details
Hämeenlinna Art Museum
Viipurintie 2, 13200 Hämeenlinna
(03) 621 3017, (03) 621 2669
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Hämeenlinna Art Museum, Viipurintie 2, 13200 Hämeenlinna
Lähtöpiste:
Admission fees
12/10/0 €
Payment methods
Pankkikortti, Visa, Smartumin kulttuuriseteli