Riihimäki Museum

15.5.2019–15.9.2019

 Admission with Museum Card
Exhibition

Käsieni tarinaa

Käsieni tarinaa on valokuvanäyttely ikäihmisten käsistä.

Riihimäen vanhustyön muisteluryhmien tarkoituksena on tukea eläkeikäisten elämänvoimaa, niissä on mahdollisuus käydä läpi omaa elämäntarinaa. Muistojen jakaminen ryhmässä luo yhteenkuuluvuudentunnetta ja kokemuksen siitä, että ei ole yksin elämänkokemusten kanssa. Ikäihmisen jakaessa muistojaan jälkipolvilleen hän jättää arvokasta perintöä. Jokainen ihminen tarvitsee juuret. Käsien tarina – muisteluryhmä kokoontui kuluneen vuoden syksyn ja kevään aikana yhteensä kahdeksan kertaa jakaen tarinoita kuvailemalla mitä omat kädet ovat kohdanneet ja tehneet. Näiden jaettujen ja muistiin kirjoitettujen tarinoiden kautta ryhmäläiset rakensivat omaa elämänkaartaan tutuiksi muille ryhmäläisille sekä jälkipolville. Jokaisella kokoontumiskerralla oli eri teema. Teemoja olivat muun muassa: lapsuuteni kädet, käteni työssä ja käsieni mielipuuhat. Ryhmään osallistui kahdeksan riihimäkeläistä ikäihmistä. Ryhmän ideoi Riihimäen Koti- ja vanhustenpalveluiden toiminnanohjaaja Susanna Sovio ja ohjasi vapaaehtoistyöntekijä Katri Tuhkanen. Lopuksi Hanna Syrjämäki kuvasi ryhmäläisten kädet muistoiksi osallistujille ja tuleville jälkipolville. Näiden kuvien kautta rakentui Käsien tarina -näyttely.

Hanna Syrjämäki on hyvinkääläinen kätilö, joka harrastaa vapaa-ajallansa valokuvausta. Hän lähti mukaan vanhusten käsiprojektiin vapaaehtoistyöntekijänä, koska on työssään kätilönä usein pohtinut sitä, mitä kaikkea hyvää ihminen voi käsillään tehdä. Tuntoaisti on ensimmäinen aisti: synnyttyään vauva alkaa pian etsiä äidin ihoa, tunnustella sitä, luoda maailmalleen rajoja. Vastasyntynyt ristii kätensä, tarttuu vanhemman sormeen, sivelee omia kasvojaan. Samat maagiset koreografiat toistuvat myös aikuisuudessa, joskin hienovaraisempina. Kuvat käsistä antaa mahdollisuuden pysähtyä miettimään ajallista perspektiiviä ja sitä kaikkea, mitä me käsillä teemme. Muutoksen ja luopumisen teemat nousevat myös mieleen, mutta tuntoaistin pysyvyyden ja lohdun pohjavireet kulkevat vierellä vielä vahvempina. Valokuvissaan Hanna on keskittynyt kuvaamaan käsiä sellaisina ne kuin ne ovat: ainutlaatuisina ja kantajilleen tärkeinä.

Näyttelykävijät voivat näiden kuvien äärellä pysähtyä miettimään myös omien käsiensä merkitystä ja katsella niitä hetken lempeästi.

Share this with your friends!

Print version

Museum contact details

Riihimäki Museum
Öllerinkatu 3, 11130 Riihimäki

019 758 4115

Museum website

Admission fees

Admission with Museum Card
Admission with Museum Card

0 €

Payment methods

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

  • facebook

Opening hours

Mon Closed
Tue Closed
Wed 12:00-18:00
Thu Closed
Fri Closed
Sat Closed
Sun 12:00-18:00

Näyttelyn tekstit kielillä

OTHER MUSEUMS NEARBY

  • Riihimäki Art Museum
     
     

    Riihimäki Art Museum

    Riihimäen taidemuseo on viihtyisä kohtaamispaikka keskellä kaupunkia. Taidemuseo tarjoaa paljon nähtävää ja...

     
  • The Hunting Museum of Finland
     
     

    The Hunting Museum of Finland

     
  • Sepänmäki Handicraft Museum
     
     

    Sepänmäki Handicraft Museum

    Viehättävän ulkomuseon 20 rakennusta ja niiden 14 verstasta kertovat hauskalla tavalla 1700-1900-luvun...

     
  • Nukari School Museum
     
     

    Nukari School Museum

    Kansakouluinteriööri 1920-luvun luokkahuoneessa, Nurmijärven ensimmäisen, vuonna 1873 rakennetun kansakoulun...

     
  • Birthplace of Sibelius
     
     

    Birthplace of Sibelius

    Birthplace of the famous Finnish composer Jean Sibelius.

     
  • The Finnish Glass Museum
     
     

    The Finnish Glass Museum

    Lasin yli 4000 vuotta vanhaa historiaa ja suomalaisen lasinvalmistuksen 300-vuotista perinnettä Riihimäen...

     
  • Hyvinkää Art Museum
     
     

    Hyvinkää Art Museum

    Museum organizes changing exhibitions of Finnish and international contemporary art. Works by Helene...

     
  • Hämeenlinna City Museum, Skogster Museum
     
     

    Hämeenlinna City Museum, Skogster Museum

    Hämeenlinna City Museums exhibitions, shop and lounge.

     
  • Finnish Railway Museum
     
     

    Finnish Railway Museum

    Finnish railway history in 19th century station milieu

     
  • Palander House
     
     

    Palander House

    Upper-class residence from late 19th century.

     
  • Rajamäki Industrial and Alcohol Museum
     
     

    Rajamäki Industrial and Alcohol Museum

    Get to know the history of Finnish work, industry and strong alcohol.

     
  • Museum of Nurmijärvi Art
     
     

    Museum of Nurmijärvi Art

     
  • Hämeenlinna Art Museum
     
     

    Hämeenlinna Art Museum

    Hämeenlinna Art Museum is a diverse museum of visual arts near the centre of Hämeenlinna.