Event
 

Todelliselle aikamatkalle lähiliikenteen historiaan Suomen Rautatiemuseon kalustoillassa

Finnish Railway Museum, Hyvinkää

  • 16.4.2026 (15.00 - 19.00)

Suomen Rautatiemuseo Hyvinkäällä järjestää muutaman kerran vuodessa yleisölleen mahdollisuuden tutustua lähemmin museon näyttelyssä oleviin vetureihin ja vaunuihin.

 

Nämä kalustoillat järjestetään erilaisilla teemoilla. Kevään kalustoilta järjestetään torstaina 16.4.2026 ja teemana on lähiliikenteen historia. Esittelyssä ovat tällä kertaa dieselmoottorivaunu Dm7 (”Lättähattu”), lähiliikenneveturi F1 (”Felix”) sekä EFi-konduktöörivaunu. Museon henkilökunta esittelee kalustokohteita sekä kertoo niiden historiasta.

Rautatiemuseon näyttelyssä oleva F1-sarjan höyryveturi nro 132 on yksi ensimmäisistä lähiliikennevetureista. Vuonna 1885 valmistuneeseen veturiin pääsee tutustumaan kalustoillassa.
Museon lättähattu on sarjansa ensimmäinen ja valmistunut vuonna 1955. Nostalgisiin muistoihin vajoaminen on erittäin suotavaa tässä tutustumiskohteessa.
Perinnejuna Valtteriin kuuluva puukorinen EFi -vaunu toimi 1970- ja 1980-luvuilla pääradan lähiliikenteessä. Vuonna 1947 valmistunut vaunu saneerattiin 1974 lähiliikenteeseen sopivaksi.

Kohteisiin pääsee kerrallaan vain rajoitettu määrä asiakkaita museon henkilökunnan johdolla. Vierailua suunnitellessa kannattaa huomioida, että museojunat eivät vastaa nykyajan esteettömyysvaatimuksia. Alle 7-vuotiaat voivat vierailla kalustossa aikuisen kanssa. Näyttelyhalleissa on talven jäljiltä edelleen viileää, joten kannattaa pukeutua riittävän lämpimästi.

Torstaina 16.4. Suomen Rautatiemuseo on poikkeuksellisesti auki klo 10–19, kaluston esittely alkaa klo 15. Myös museon muut näyttelyt sekä museokauppa ja kahvila ovat auki koko illan klo 19 asti. Kalustoiltaan voi osallistua museon normaaleilla pääsymaksuilla. Myös Museokortti käy.

Share this with your friends!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museum contact details

Finnish Railway Museum
Hyvinkäänkatu 9, 05800 Hyvinkää

040 862 5241

Museum website

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Finnish Railway Museum, Hyvinkäänkatu 9, 05800 Hyvinkää


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Admission fees


Admission with Museum Card

14/8/5/0 €

Payment methods

Yleisimmät pankki- ja luottokortit
Smartum
Edenred Virike-etu
(Etu-, ilmais- ja alennuskortit sekä Museokortti eivät ole voimassa Rautatiemuseopäivänä.)

 

OTHER MUSEUMS NEARBY