Tampere Museums Vapriikki

8.8.2019–5.1.2020

 Admission with Museum Card
Exhibition

HAIR – Tampereen Popteatterin tarina

Vapriikin värikylläisessä näyttelyssä Popteatterin ja HAIRin kautta kohdataan kokonainen aikakausi, johon mahtui rauhaa, rakkautta, sukupolvikapinaa, hippiyttä, alastomuutta, uutta nuorisokulttuuria… Peace & Love!

Vuonna 1967 Yhdysvalloissa valmistunut HAIR – The American Tribal Love-Rock Musical yhdisti rockmusiikin ja hippiliikkeen ihanteet rakkaudesta, suvaitsevaisuudesta ja väkivallattomuudesta. HAIR puhui nuorille näiden omalla äänellä, ihastutti ja ärsytti. HAIR oli aikansa ilmiö, joka levisi nopeasti myös Suomeen. Harrastajapohjalta toiminut Tampereen Popteatteri teki HAIRista tuoreen ja nuorekkaan version, joka ei hävennyt maailman suurtuotantojen rinnalla. Musikaalia esitettiin kahden vuoden aikana 250 kertaa.

HAIR oli Popteatterin tunnetuin produktio, mutta harrastajateatteri nousi muutenkin merkittäväksi ilmiöksi ja ylsi katsoja- ja esitysmääriensä perusteella maan suurimpien ammattiteatterien rinnalle. Popteatterin runkona olivat Reijo Paukun vuonna 1966 kokoama tanssiryhmä ja Paukun ohjaama Tampereen ortodoksisen seurakunnan näytelmäkerho. Toiminnan vakiinnuttua näytelmäkerhosta muodostettiin kiinteästi toimiva harrastajateatteri syksyllä 1968. Tavoitteena oli kasvattaa nuorista teatterin ystäviä ja antaa heille mahdollisuus kokeilla ideoitaan. Popteatterin nuoria yhdisti näyttämisen tarve ja halu tehdä itse. Popteatteri esitti kaikkiaan yksitoista näytelmää. HAIRin ohella eniten huomiota sai viimeinen, paljon ennakkokohua aiheuttanut rockooppera Jeesus Kristus – Supertähti.

Näyttely Vapriikin Galleriassa 8.8.2019–5.1.2020. Näyttely täydentää kesäkuussa avautunutta Teatterikaupunki-näyttelyä, joka on esillä 31.1.2021 saakka.

Share this with your friends!

Print version

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museum contact details

Tampere Museums Vapriikki
Alaverstaanraitti 5, 33100 Tampere

03 565 66966

Museum website

Admission fees

Admission with Museum Card
Admission with Museum Card

13/10/6/0 €
Perjantaisin klo 15-18 ilmainen sisäänpääsy.

Payment methods

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Opening hours

Mon Closed
Tue 10:00-18:00
Wed 10:00-18:00
Thu 10:00-18:00
Fri 10:00-18:00
Sat 10:00-18:00
Sun 10:00-18:00

Open tue-sun 10-18 Closed: 21.-23.6., 6.12., 22.-26.12. Open 10-16: 10-16: 18.4., 30.4., 20.6., 5.12., 21.12., 31.12.

Accessibility [the criteria]

Facilities

Näyttelyn tekstit kielillä

OTHER MUSEUMS NEARBY

  • Hiekka Art Museum
     
     

    Hiekka Art Museum

    Finland's oldest private art museum founded in 1931 by goldsmith Kustaa Hiekka. Museum includes art by famous...

     
  • Moomin Museum
     
     

    Moomin Museum

    At the Moomin museum you step into an exciting magical world of Tove Jansson’s Moomin books.

     
  • Emil Aaltonen museum
     
     

    Emil Aaltonen museum

    Emil Aaltonen museum of industry and art.

     
  • Museum Milavida
     
     

    Museum Milavida

    Milavida presents the glamorous and international lifestyle of the Nottbeck family, the owners of the famous...

     
  • Laukko Manor House
     
     

    Laukko Manor House

    Over 600 year old beautiful manor house near Tampere.

     
  • The Lenin Museum
     
     

    The Lenin Museum

    Lenin Museum takes visitors on a fascinating journey to the history that Finland and Russia share.

     
  • Tampere Art Museum
     
     

    Tampere Art Museum

     
  • Amuri Museum of Workers' Housing, Tampere museums
     
     

    Amuri Museum of Workers' Housing, Tampere museums

    Tutustu 32 työväenasuntoon 1880-luvulta aina 1970-luvulle tunnelmallisessa museokorttelissa Tampereella.

     
  • Spy Museum
     
     

    Spy Museum

    First museum of global espionage in the world.

     
  • Myllysaari Industrial and Social Museum
     
     

    Myllysaari Industrial and Social Museum

     
  • Kimmo Pyykkö art museum
     
     

    Kimmo Pyykkö art museum

    What’s on display at Kangasala Arts Centre: a permanent exhibition with works by the famous Finnish sculptor...

     
  • The Automobile and Road Museum Mobilia
     
     

    The Automobile and Road Museum Mobilia

    History of motoring, motor vehicles and road traffic in Finland.

     
  • Sara Hildén Art Museum
     
     

    Sara Hildén Art Museum