Hösterbjudande: förläng ditt Museikort nu for bara 73 €
Köp nu >
 
Utställning
 Inträde med Museikortet
 

Edesmenneiden maailma

Vichtis Museum, Vihti

  • 19.9.2026–26.2.2027

Kuoleman kulttuuriin pohjaava näyttely kutsuu pohtimaan elämän viimeisiä kysymyksiä.

 

On sanottu, että ihminen kuolee kolmesti. Ensimmäisen kerran silloin, kun elintoiminnot pysähtyvät. Toisen kerran silloin, kun viimeinenkin meidät henkilökohtaisesti muistava ihminen nukkuu pois. Kolmannen kerran silloin, kun viimeinen arkistoitu tieto meistä häviää.

Ajatus ihmisen kolmesta kuolemasta – fyysisestä, sosiaalisesta ja kulttuurisesta – on toiminut tämän näyttelyn lähtökohtana. Näyttely tarkastelee kuolemaa osana suomalaista ja vihtiläistä kulttuurihistoriaa ja -perintöä. Kuoleman kulttuuri oli aiemmin erottamaton osa suomalaisten arkea ja yhteisöllistä elämää. 1900-luvulla kuolemasta on kuitenkin tullut yhä yksityisempi ja piilotetumpi asia. Vaikka kuolema on yhtä luonnollinen osa elämää kuin syntymä, sen lopullisuus herättää pelkoa, surua ja kysymyksiä.

Edesmenneiden maailma -näyttely tuo kuoleman kulttuurin jälleen keskelle elämää – avoimin mielin tutkittavaksi, pohdittavaksi ja keskusteltavaksi. Se tarjoaa kävijälle mahdollisuuden tutustua kuolemaan liittyvään kulttuurihistoriaan, perinteisiin ja uskomuksiin. Samalla näyttely rohkaisee pysähtymään yhden ikiaikaisen kysymyksen äärelle: mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen?

Berätta för dina vänner!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museets kontaktuppgifter

Vichtis Museum
Kyläaukio 1, 03400 Vihti

+358447674726 +358444675203

Museets hemsida

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Vichtis Museum, Kyläaukio 1, 03400 Vihti


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Inträdesavgifter


Inträde med Museikortet

Museoon on ilmainen sisäänpääsy. Ryhmät sopimuksesta aukioloaikoina 60 €/ryhmä ja muina aikoina 80 €/ ryhmä. Huomioitava, että ryhmässä voi olla enintään 20 henkeä. Jos ryhmässä on enemmän kuin 20 henkeä, opastuksen hinta kaksinkertaistuu.

Betalningssätt

Museokaupassa käy käteinen ja pankkikortti. Valitettavasti kulttuurisetelit eivät käy.

öppet

Må  Stängd
Ti Stängd
On 12:00-16:00
Tu 12:00-20:00
Fr 12:00-16:00
Lö 12:00-16:00
Sö 12:00-16:00
 

Museer Nära Målet

 
 
 
 
 
 
 
code_dir ../../modulo2212b/