Sommarkampanj: Museikortet nu för endast 73 €!
Passa på
 
Utställning
 Inträde med Museikortet
 

Loviisa Minkkinen – Lintuaiheita 23.6.–16.8.2026

Finlands Hantverksmuseum, Jyväskylä

  • 23.6.2026–16.8.2026

Suomen käsityön museon Näytönpaikassa Loviisa Minkkiseltä liihottelee persoonallisia keraamisia lintuja, joissa näkyy eloa, liikettä ja tunnetta.

 
Loviisa Minkkisen keramiikkaa: kaksi kulhoa ja erilaisia lintuja.

Kasvatustieteen maisteriksi valmistuneen Minkkisen polku seikkailu monitahoisasti musiikkikasvatuksesta levynkansien ja lastenlaulukirjan kuvittamiseen, kunnes hän hurahti keramiikkaan kansalaisopiston kurssilla. Linnut valikoituivat aiheeksi, koska häntä kiehtoi hennon ja vauhdikkaan hahmon tallentaminen kovaan ja kylmään saveen. Jokainen Minkkisen muovaama lintu on oma yksilönsä, josta tarinoita kumpuaa. Yhdessä linnut muodostavat monien lintulajien kauniin parven.

Lintuaiheet laajenevat näyttelyssä muuhunkin keramiikkataiteeseen. Linnuista liikutaan lintukylpyihin ja se taas vie ajatukset luontoon ja puutarhaan. Iloa ja eloa riittää.

Tikkakoskelainen Loviisa Minkkinen on 30-vuotias musiikkikasvattaja, kuvittaja, innostuja, innostaja, akvarellisti ja digipiirtäjä, äiti, vaimo ja tuoreehko keramiikkataiteilija. Heti kansalaisopiston keramiikkakurssin jälkeen Minkkisellä alkoi kyteä ajatus yrittäjänä toimimisesta, joka mahdollistaisi monipuolisesti oman osaamiskentän käytön. Minkkisen autotalli muuntuikin vuonna 2024 keramiikkatyöhuoneeksi, jossa Minkkinen tekee niin omaa tuotantoaan kuin järjestää erilaisia keramiikkakursseja Loviisan luova tila -nimen alla.

Berätta för dina vänner!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museets kontaktuppgifter

Finlands Hantverksmuseum
Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä

050 311 8884

Museets hemsida

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Finlands Hantverksmuseum, Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Inträdesavgifter


Inträde med Museikortet

10/8/6/0 €

Betalningssätt

Visa, Mastercard, Museokortti, Smartum liikunta- ja kulttuuriseteli ja Smartum Pay, Epassi, Tyky+ -kulttuuri- ja liikuntaseteli sekä Edenred-kortti.

öppet

Må  Stängd
Ti 11:00-18:00
On 11:00-18:00
Tu 11:00-18:00
Fr 11:00-18:00
Lö 11:00-18:00
Sö 11:00-18:00

Tilläggsuppgifte: www.craftmuseum.fi/­sve/­besok-oss/­oppettider-och-intradesavgifter

 

Museer Nära Målet