Talvipäivänseisaus Taipaleen kanavalla 21.12.2024
Taipale kanalmuseum, Varkaus
- 21.12.2024 (17.00-21.00)
Taianomaista tunnelmaa ja elämyksiä vuoden lyhimpänä päivänä Taipaleen kanavalla lauantaina 21.12.2024.
Talvipäivänseisaus 2024 Taipaleen kanavalla 21.12.2024 klo 17-21
Jo vuodesta 1997 asti järjestettyä Talvipäivänseisaus -tapahtumaa vietetään jälleen Taipaleen kanavalla lauantaina 21.12.2024 klo 17-21. Tänä vuonna tapahtuman teemana on "Reitit ja risteykset, väylät ja verkostot" Euroopan kulttuuriympäristöpäivien 2024 mukaisesti.
Koko perheen maksuttomassa tapahtumassa rauhoitutaan ja hiljennytään yhteisöllisen ja kokonaisvaltaisen taide-elämyksen äärellä omaleimaisessa historiallisessa kulttuuriympäristössä. Luvassa on taianomaista tunnelmaa tulen, valon, taiteen ja elämysten äärellä vuoden lyhimpänä päivänä. Tapahtuma toteutetaan lukuisten eri yhteistyötahojen kanssa, aina sitoutuneesta talkooväestä erilaisiin taiteen ja kulttuurin ammattilaisiin.
Taipaleen kanavamuseo on avoinna koko tapahtuman ajan. Museon alakerrassa oleva perusnäyttely Via Canalia kertoo Pohjois-Savon kanavarakentamisen historiasta, kanavahallinnosta ja -hoidosta sekä vesiliikenteestä.
Museon yläkerrassa vietetään kansainvälistä lyhytelokuvapäivää. Varkauden kulttuuri- ja tapahtumapalveluiden ja Varkauden museokeskus Konstin yhteistyössä järjestämässä lyhytelokuvapäivän pop-up-näytöksessä pyörii koko tapahtuman ajan lapsille suunnattuja lyhytelokuvia nonstoppina.
Tapahtuman koko ohjelma ja tärkeät tiedot löydät osoitteesta: www.varkaus.fi/fi/talvipaivanseisaus
Tervetuloa!
Museets evenemang
Kulturrundturer
Museets kontaktuppgifter
Taipale kanalmuseum
Kanavakatu, 78250 Varkaus
044 444 2366
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Taipale kanalmuseum, Kanavakatu, 78250 Varkaus
Lähtöpiste:
Inträdesavgifter
0€
Betalningssätt
Käteinen, yleisimmät maksukortit, Museokortti Smartumilla ja ePassilla.
Tillgänglighet [kriterier]
- Fri passage till en del av utställningsrummen: Alakerran näyttely