Utställning
 Inträde med Museikortet
 

Minun maaseutuni

Finlands lantbruksmuseum Sarka, Loimaa

  • 11.10.2024–11.1.2026

Minun maaseutuni kertoo lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista maaseudulla 1950-luvulta näihin vuosikymmeniin saakka.

 

Mitä maaseutu merkitsee sinulle?

Lokakuussa avautuva vaihtuva näyttely Minun maaseutuni kertoo lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista maaseudulla 1950-luvulta näihin vuosikymmeniin saakka. Näyttely on tehty yhteistyössä Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen kanssa. Vuosina 2021 – 2024 toteutetun tutkimushankkeen yhteydessä tutkijat keräsivät muistoja ja valokuvia suomalaisten maaseutumuistoista sekä kartoittivat maaseutuun liitettyjä merkityksiä ja tunteita.

Muistot suomalaisesta maatalousyhteiskunnasta sijoittuvat vain parin sukupolven päähän ja suurin osa Suomen pinta-alasta lasketaan edelleen maaseutuympäristöksi. Myös monet nykyisistä kaupunkilaisista ovat kasvaneet maaseudulla tai vähintään viettäneet lomiaan sukulaisten maatiloilla tai kesämökeillä. Maalaismaisema peltoineen ja kylänraitteineen kuuluu jossain määrin monen suomalaisen identiteettiin.

Näyttelyssä kerrotaan, minkälaisia maatilan töitä isovanhemmat tekivät lapsina, mitä leikkejä leikittiin navetan nurkilla ja miten maaseudun nuoriso viettää vapaa-aikaansa nykyään.

Lukeutuiko lapsuutesi kesien kohokohtiin souturetki katiskalle tai leikit heinäladossa? Muistatko sinisen taivaan heinäpellon yllä vai paarmojen surinan? Tule mukaan muistelemaan ja tunnelmoimaan yhdessä.

Berätta för dina vänner!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museets kontaktuppgifter

Finlands lantbruksmuseum Sarka
Vanhankirkontie 383, 32200 Loimaa

02 763 7700

Museets hemsida

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Finlands lantbruksmuseum Sarka, Vanhankirkontie 383, 32200 Loimaa


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

12/8/0 €

Betalningssätt

Käteinen, pankkikortit ja yleisimmät luottokortit sekä Smartum, Edenred, ePassi ja Tyky+.

öppet

Må  Stängd
Ti 10:00-17:00
On 10:00-17:00
Tu 10:00-17:00
Fr 10:00-17:00
Lö 10:00-17:00
Sö 10:00-17:00

1.4.–30.6. dagligen kl. 10–17, 1.–31.7. dagligen kl. 10–18, 1.8.–30.9. dagligen kl. 10–17, 1.10.–31.3. tisdag-söndag kl. 10–17.

Tillgänglighet [kriterier]

Tjänster

Teman

Näyttelyn tekstit kielillä

 

Museer Nära Målet