Utställning
 Inträde med Museikortet
 

Skaala

Mobilia Bil- ovh Vägmuseum, Kangasala

  • 7.6.2024–1.9.2024

Mobiliassa on kesällä 2024 esillä oleva kutsunäyttely, joka koostuu seitsemän pitkän linjan suomalaisen autopienoismallirakentajan tuotannosta.

 

Autopienoismallien rakentaminen on Suomessa kansainvälisessä mittakaavassa mitattuna todella korkealla tasolla, ja Suomesta löytyy harrastuksen edelläkävijöitä, jotka ovat luoneet alalle jopa käytäntöjä. Suomalaisia harrastajia tunnetaan maailmalla nimeltä ja heitä pidetään esikuvina.

Samalla esitellään pienoismallien rakentajat: Juha Airio, Petri Hiltunen, Eero Kumanto, Niko Niemi, Tapani Rauramo, Tuomas Seppälä ja Jarkko Syrjänen. Heidät on valittu näyttelyyn pienoismallituotantonsa perusteella sillä ajatuksella, että juuri he ovat harrastuksen parissa arvostettuja tekijöitä.

Pienoismallinrakentaminen on käden ja silmän tarkkaa koordinaatiota vaativa harrastus, joka elää vahvasti osana muuta käsityöperinnettä alati digitalisoituvassa maailmassa. Pieni osa harrastajista on vienyt aiheen hyvin pitkälle ja harrastukseen perusteellisesti paneutuen.

Näyttelyn tavoitteena on tuoda marginaalisen harrastuksen taitajia esiin ja avata harrastuksen vaativuutta yleisölle. Näyttely keskittyy pääosin autojen pienoismalleihin.

Skaala nähtävillä Mobiliassa 7.6.–1.9.2024.

Berätta för dina vänner!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museets kontaktuppgifter

Mobilia Bil- ovh Vägmuseum
Kustaa Kolmannen tie 75, 36270 Kangasala

(03) 3140 4000

Museets hemsida

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Mobilia Bil- ovh Vägmuseum, Kustaa Kolmannen tie 75, 36270 Kangasala


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

14/10/7 €

Betalningssätt

Käteinen, Museokortti, Visa, Visa Electron, Mastercard, Diners, Smartum liikunta ja kulttuuri -seteli, Smartum Visa, Smartum Mobiili, ePassi, Tyky Kuntoseteli kulttuuriin ja liikuntaan

öppet

Må  10:00-18:00
Ti 10:00-18:00
On 10:00-18:00
Tu 10:00-18:00
Fr 10:00-18:00
Lö 10:00-18:00
Sö 10:00-18:00

15.8.-31.5. mån-sön 10-16. / 1.6.-14.8. mån-sön 10-18 Stängt: 2022: 24.6.; 5.11.; 6.12.; 19.12.2022-1.1.2023

Teman

 

Museer Nära Målet