Utställning
 Inträde med Museikortet
 

Valtaapitäviä

Mobilia Bil- ovh Vägmuseum, Kangasala

  • 15.6.2024–5.1.2025

Kesäkuussa 2024 Mobiliaan avataan Valtaapitäviä niminen näyttely.

 

Komeat autot ja valtaapitävät ovat Suomessa aina kuuluneet yhteen. Jo 1920-luvulta lähtien auton kuului olla amerikkalainen ja mieluiten musta. Ylimmän poliittisen johdon perässä myös virkamiehet ja yritysjohtajat saivat käyttöönsä komeita autoja, ja valitusta merkistä ja mallista saattoi usein päätellä käyttäjän arvoaseman. Tasavallan presidentti käytti yleensä pidennettyä Cadillac Fleetwoodia. Ministeriöillä oli jo amerikkalaisittain ajateltuna varsin arkisia autoja, Plymoutheja ja Dodgeja, kuten myös valtionyhtiöiden tai esimerkiksi tiepiirien johtajilla. Sen sijaan joidenkin suurimpien yritysten johtajien sallittiin maahantuovan yhtä komeita autoja kuin presidentillä, tosin vain, jos nämä autot sai lainata valtion käyttöön esimerkiksi erilaisten valtiovierailujen ajaksi.
Sodan jälkeisessä Suomessa amerikkalaiset autot olivat verotus- ja tullisyistä tavallisten ihmisten ulottumattomissa, ja siviilikäyttöön ne päätyivät vasta myöhemmin. Poikkeuksia olivat yleensä aivan edullisimmat mallit, kuten Dodge Dartit tai Valiantit, joita Suomessa näkyi myös takseina.

Edustusautoja esittelevä näyttely on Kimmo Pyykkö -taidemuseon samannimisen taidenäyttelyn sisarnäyttely. Valtaapitäviä-taidenäyttely käsittelee vallan teemaa laajasti eri taiteilijoiden tuotannon kautta. Näyttelyssä katsotaan valtaapitäviä myös julkisten muotokuvien ohi. Tilaa saavat lehdessä julkaistut pilakuvat ja kunkin taiteilijan omaa aikaa edustavat tavat katsoa ja kuvata ihmistä, jolla on valtaa.

Valtaapitäviä Kimmo Pyykkö -taidemuseossa ja Mobilian Fenno Galleriassa 15.6.2024–5.1.2025.

Berätta för dina vänner!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museets kontaktuppgifter

Mobilia Bil- ovh Vägmuseum
Kustaa Kolmannen tie 75, 36270 Kangasala

(03) 3140 4000

Museets hemsida

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Mobilia Bil- ovh Vägmuseum, Kustaa Kolmannen tie 75, 36270 Kangasala


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

14/10/7 €

Betalningssätt

Käteinen, Museokortti, Visa, Visa Electron, Mastercard, Diners, Smartum liikunta ja kulttuuri -seteli, Smartum Visa, Smartum Mobiili, ePassi, Tyky Kuntoseteli kulttuuriin ja liikuntaan

öppet

Må  10:00-18:00
Ti 10:00-18:00
On 10:00-18:00
Tu 10:00-18:00
Fr 10:00-18:00
Lö 10:00-18:00
Sö 10:00-18:00

15.8.-31.5. mån-sön 10-16. / 1.6.-14.8. mån-sön 10-18 Stängt: 2022: 24.6.; 5.11.; 6.12.; 19.12.2022-1.1.2023

Teman

 

Museer Nära Målet