Utställning
 Inträde med Museikortet
 

HANNA MARNO Édouard Samettijalka | Taideaukio, Eteläranta 7.6.-29.9.2024

Björneborgs konstmuseum, Pori

  • 7.6.2024–29.9.2024

Porin uudistuneen Etelärannan ja Taideaukion avaa Hanna Marnon teos Édouard Samettijalka.

 

Satakunnan Siikaisissa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija Hanna Marno valmistaa Porin uudistuneeseen Etelärantaan valmistuvalle Taideaukiolle veistoksen, jossa hyödynnetään löydettyjä ja Siikaisten kunnan asukkaiden lahjoittamia puumateriaaleja.

Samettijalka-sienen muotoa toisintava teos asettuu vuorovaikutukseen jokirannan maiseman kanssa hieman kuin Édouard Manet’n Aamiainen ruohikolla maalauksen henkilöt. Materiaalit ja niiden olemus ovat teoksen keskiössä.

Marno näkee siikaislaisilta saadut puumateriaalit eräänlaisina aarteina sekä itselleen että niiden antajille. Puilla on erityiset tarinansa ja niiden omistajilla on puukappaleisiin omat suhteensa. Marno hyödyntää teoksissaan myös luonnon värejä. Samettilakit, seitikit ja muut sienet toimivat väriaineiden lähteinä. Prosessin aikana järjestetään Siikaisissa yleisölle avoimia sientenkeruu- ja sienivärjäyskursseja.

Teos on esillä Taideaukiolla 7.6.2024 alkaen syyskuun loppuun. Hanna Marnon teoshanke on toteutettu osana Porin taidemuseon uutta KORSI-komissio-ohjelmaa. Komissio-ohjelman tarkoituksena on tuottaa tilausteoksia Satakunnassa asuvilta ja työskenteleviltä taiteilijoilta huomioiden alueen erilaisia paikkoja ja paikallisuuksia. Ohjelman päätukijana ja yhteistyökumppanina toimii KORSI - Eurajoen Säästöpankkisäätiö.

Berätta för dina vänner!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museets kontaktuppgifter

Björneborgs konstmuseum
Eteläranta, 28100 Pori

044 701 1080

Museets hemsida

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Björneborgs konstmuseum, Eteläranta, 28100 Pori


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

Betalningssätt

Käteinen, pankki- ja luottokortti, Edenred, Epassi, Smartum, Tyky+

öppet

Må  Stängd
Ti Stängd
On Stängd
Tu Stängd
Fr Stängd
Lö Stängd
Sö Stängd

Museibyggnad är stängt för renovering till januari 2025. Se sommarens utställningar! Poriginal galleriet, Eteläranta 6, har öppet tisdag-söndag kl 11-18, fri entré. Öppet även måndagar i juli!

 

Museer Nära Målet