Utställning
 Inträde med Museikortet
 

Maanmittausta ja kartoitusta Suomessa 390 vuotta

Sveaborgmuseet, Helsinki

  • 19.2.2024–30.9.2024

Nyttelyss tutustutaan maanmittauksen ja kartoituksen perinteeseen ja kehitykseen sotilaskartoitushankkeiden ja salaisten karttojen kautta kohti nykyaikaa.

 

Nyttelyss tutustutaan maanmittauksen ja kartoituksen pitkn perinteeseen ja kiinnostavaan kehitykseen sotilaskartoitushankkeiden ja salaisten karttojen kautta kohti nykyaikaa. Lisksi nyttelyss kohtaavat Suomenlinna ja Struven ketju, kaksi Suomen seitsemst UNESCOn maailmanperintkohteesta.

Nyttelyss on esill yli kaksikymment karttaa Suomen eri alueilta ja historian eri vaiheista 1500-luvulta 2000-luvulle. Vanhin esill oleva kartta on kopio Olaus Magnuksen Carta Marinasta vuodelta 1539. Mukana on mys yksityiskohtainen, koko Suomen kattava yleiskartta vuodelta 1873. Suuresta kartasta lytyy tarkasti nimettyn lhes jokainen tuon ajan suomalainen kyl. Kartta on kooltaan niin suuri, ett se on nyttelyss esill kahdessa osassa.

Nyttelyyn on valittu mukaan mys nelj karttaa nykyisen Suomenlinnan saariryhmst. Varhaisin esill oleva Helsingin saariston kartta esitt saaret 1600-luvulla, kauan ennen kuin linnoitusta oli ryhdytty suunnittelemaan. Suomenlinnan kehityksen lisksi tutustutaan yksityiskohtaisesti Helsingin kaupungin kasvamiseen 1600-luvulta alkaen.

Karttojen lisksi nyttelyss on tarjolla seitsemn tarinan verran tietoa siit, kuinka Suomi kartoitettiin ja kuinka paljon aikaa ja tyt se vaati. Kartoitukseen tarvittiin ahkeria ja osaavia maanmittareita, poliittisia ptksi sek tiedett ja teknologiaa. Suomella ja Suomen kartoituksella on ollut mys suuri merkitys maapallon muodon selvittmisess.

Suomenlinnakeskus ja -museo ovat avoinna pivittin 10.30–17.
Hinnat: 9 aikuinen, 5 lapsi (7-17 v.), opiskelijat/elkeliset 6 . Ilmainen sisnpsy Helsinki-kortilla ja Museokortilla

Nyttely on Maanmittauslaitoksen ja Suomenlinnan hoitokunnan

Kuva: Maanmittauslaitos / Ilari Rsnen

Berätta för dina vänner!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museets kontaktuppgifter

Sveaborgmuseet
Suomenlinna C 74, 00190 Helsinki (Suomenlinnakeskus)

09 68999850

Museets hemsida

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Sveaborgmuseet, Suomenlinna C 74, 00190 Helsinki (Suomenlinnakeskus)


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

9,00/6/5

Betalningssätt

kteinen, yleisimmt pankki- ja luottokortit.

öppet

Må  10:30-17:00
Ti 10:30-17:00
On 10:30-17:00
Tu 10:30-17:00
Fr 10:30-17:00
Lö 10:30-17:00
Sö 10:30-17:00

Teman

Näyttelyn tekstit kielillä